Kotimaista vapaaottelua ja thainyrkkeilyä netissä lauantaina

Sportty

SportTV.fi:ssä nähdään tänä lauantaina suorana lähetyksenä jännittäviä ammattilais- ja amatöörimittelöitä vapaaottelussa, Muay Thaissa ja nyrkkeilyssä, kun Salon urheiluhallissa kohtaavat mm. Anton Kuivanen ja Oriol Gaset sekä Antero Hynynen ja Dimitrij Ostrovskij.

Kotimaisen vapaaottelun keulakuva Anton Kuivanen ei hätkähdä aktiivista ottelutahtia, sillä vasta pari viikkoa sitten Göteborgissa komean pikavoiton alle minuutissa Diego Gonzalezista ottanut helsinkiläinen tähdittää Grand Combat Entertainment -tapahtumaa Salossa lauantaina 14. joulukuuta.

Uutta onnistumista on rakennettu puhtaalta pöydältä pienten sairastelujen ohessa, vaikkei Kuivanen odotakaan Oriol Gasetin kohtaamisesta helppoa.

– Gaset on vahvan oloinen jässikkä, painijana vaikea. Hän on kokenut ja monipuolinen, mitään selviä heikkouksia ei ole. Pystyssä hän on vasuri, mikä tuo oman haasteensa, mutta näen, että kun matsi alkaa pystystä, minulla on hyvät eväät tehdä eroa siinä. Mitään ei kuitenkaan lähdetä pakottamaan, koen pärjääväni kaikilla osa-alueilla tarvittaessa.

Katseluoikeuden HD-tasoiseen nettilähetykseen voi hankkia 8 euron hintaan osoitteesta http://sporttv.fi/gce. Suora lähetys Salosta alkaa klo 19 ja sen tuottaa Grand Combat Entertainment.

Lisätietoa ottelukortissa (http://sporttv.fi/events/194/grand-combat-entertainment/30).

0

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        95
        3090
      2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        48
        2614
      3. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        2254
      4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        111
        1792
      5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        168
        1444
      6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        30
        1198
      7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        52
        1092
      8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        15
        896
      9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        112
        873
      10. Polvinen hylkäsi Persut

        Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
        Kajaani
        139
        788
      Aihe