Propral-pelko

Hei,
minulle määrättiin Propral 10 mg jännitysoireisiin 1-3 tabua/pvä. En ole eläessäni popsinut kuin Buranaa päänsärkyyn ja pelkäänkin nyt, miten Propral mahtaa vaikuttaa minuun. Ajatus siitä, että se hidastaa sydämen lyöntitiheyttä aiheuttaa minulle jonkin sortin fobiaa. En enää lopulta tiedä, kumpi on kamalampaa, se järkyttävä sydämen hakkaaminen vai se, että sydän tuskin lyö..Uskaltauduin yksi päivä kokeilemaan lääkettä ottamalla sitä 1/4 tabua. Odotin, miten tuo vaikuttaisi ja sitten sain ahdistuskohtauksen, jossa sydän tuntui pomppivan ihan omia aikojaan. Ko. oire johtui varmasti vain omasta pelostani, eikä lääkkeestä..? Jännitysoireeni ovat kamalia ja ne estävät minua elämästä siten kuin haluaisin, mutta lääkekammoni on näemmä lähes yhtä paha. En tiedä, mitä teen maanantaina, kun edessä olisi esiintymistä. Nyt minulla olisi vihdoin lääke oireisiin, mutta uskallankohan ottaa edes puolikasta? Onko muilla samoja ongelmia tai osaisiko joku kertoa propralista enemmän, kun lääkärikin oli niin vaisu sanomaan oikein mitään..

Ai niin, ja voiko propralia ja buranaa popsia yhdessä? Kärsin usein päänsärystä.
71485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toi propralhan on ns.beetasalpaaja. joka laskee verenpainetta/sykettä hieman käytetään yleensä kyseisiä kohteita vaivaavissa sairauksissa, mutta jonka on todettu auttavan terveitä ihmisiä juuri esiintymisjännityksen/vast. aiheuttamiin oireisiin. Lääke auttaa nimenomaan jännityksen oireisiin, ei itse jännitykseen. Tosin se on vaaratonta käyttää ja siksi lääkärit sitä niin helposti määrävätkin. Eli otappa kyseinen pilleri pari tuntia ennen esiintymistä, tuskin huomaat edes vaikutusta, eläkä ala panikoimaan milloin sydämesi pysähtyy, koska näin ei todellakaan tule käymään! Lääke auttanee sinua suoriutumaan esiintymisestäsi hieman helpommin.
Itse tosin hieman kritisoin lääkäreitä, kun he aina ovat tuota propralia tyrkyttämässä, mietojen rauhoittavien sijaan. Mielestäni paras ratkaisu pahasta esiintymispelosta kärsiville olisi propral mieto rauhoittava lääke.
Ole huoleti et ole ainut joka kärsii esiintymispelosta, meitä on hemmetin paljon.

Äänestä
  • Olen miettinyt tuota yhdistelmää.. propral vähän rauhoittavaa.. Voiko sitä kokeilla omin päin: esimerkiksi 10 mg propralia ja Opamox 15 mg:stä neljäsosa... Onko kokemuksia tai tietoa..

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Olen miettinyt tuota yhdistelmää.. propral vähän rauhoittavaa.. Voiko sitä kokeilla omin päin: esimerkiksi 10 mg propralia ja Opamox 15 mg:stä neljäsosa... Onko kokemuksia tai tietoa..

    Kokeilin sitä ensi kertaa taannoin yhdessä työpaikkahaastattelussa. Otin propralia 2h ennen ja opamoxin 1h ennen tilaisuutta. Ja haastattelu meni täysin putkeen, kaikki turhat pelot ja jännitykset pois mielestä ja ruumiista, tietenkin pientä jännitystä oli mutta se kuuluu asiaan ja on hyväkin, myös tietää ettei ole ylilääkitty. Luulisin että on täysin vaaratonta(itselle ainakin) ja uskoisin jopa lääkäreitten suosittelevan tällaista "coctailia" pahasta esiintymisjännityksestä kärsiville. Kunpa vaan olisin tiennyt tämän jo opiskeluaikoina monissa esiintymistilanteissa...

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Olen miettinyt tuota yhdistelmää.. propral vähän rauhoittavaa.. Voiko sitä kokeilla omin päin: esimerkiksi 10 mg propralia ja Opamox 15 mg:stä neljäsosa... Onko kokemuksia tai tietoa..

    ...myönteistä kokemusta on vuosien varrelta. Tosin neljäsosa 15 mg:n oksatsepaamitabletista on aika pieni määrä, kun 15 mg:n tabletti on miedoin markkinoilla olevista ko. valmisteista.

    Äänestä

  • Ovidiu kirjoitti:

    ...myönteistä kokemusta on vuosien varrelta. Tosin neljäsosa 15 mg:n oksatsepaamitabletista on aika pieni määrä, kun 15 mg:n tabletti on miedoin markkinoilla olevista ko. valmisteista.

    kiitos teille siitä, että kerroitte kokemuksistanne. Minulle vaikuttaa neljäsosa 15mg opamoxista.. en käytä niitä juuri ollenkaan.
    Taidanpas kokeilla sitten ..

    Äänestä

...olen käyttänyt 40 mg 1-3 krt/pv vuosikausia, aluksi jännittämiseen, myöhemmin essentielliin vapinaan. Tässä ollaan ja sydän on paikallaan.

Äänestä
  • Joka aamu otan 80 mg.Ei ikinä ole ollut syke silti liian matala puhumattakaan että ois loppunu....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelko kirjoitti:

Hei,
minulle määrättiin Propral 10 mg jännitysoireisiin 1-3 tabua/pvä. En ole eläessäni popsinut kuin Buranaa päänsärkyyn ja pelkäänkin nyt, miten Propral mahtaa vaikuttaa minuun. Ajatus siitä, että se hidastaa sydämen lyöntitiheyttä aiheuttaa minulle jonkin sortin fobiaa. En enää lopulta tiedä, kumpi on kamalampaa, se järkyttävä sydämen hakkaaminen vai se, että sydän tuskin lyö..Uskaltauduin yksi päivä kokeilemaan lääkettä ottamalla sitä 1/4 tabua. Odotin, miten tuo vaikuttaisi ja sitten sain ahdistuskohtauksen, jossa sydän tuntui pomppivan ihan omia aikojaan. Ko. oire johtui varmasti vain omasta pelostani, eikä lääkkeestä..? Jännitysoireeni ovat kamalia ja ne estävät minua elämästä siten kuin haluaisin, mutta lääkekammoni on näemmä lähes yhtä paha. En tiedä, mitä teen maanantaina, kun edessä olisi esiintymistä. Nyt minulla olisi vihdoin lääke oireisiin, mutta uskallankohan ottaa edes puolikasta? Onko muilla samoja ongelmia tai osaisiko joku kertoa propralista enemmän, kun lääkärikin oli niin vaisu sanomaan oikein mitään..

Ai niin, ja voiko propralia ja buranaa popsia yhdessä? Kärsin usein päänsärystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu