Eli siis, ei olla yritetty lasta ja kuitenkin menty pitkään keskeytetyllä kun pillereiden hakeminen jostain syystä vaan jäänyt ja tuupattu tuonnemmaksi (saamattomuus)
On siis touhuttu ennen menkkoja (en muista kuinka paljon ennen) ja heti pian menkkojen loppumisen jälkeen. Menkat oli 24-28.9 ja joskus niihin aikoihin alko järkyttävät aamupahoinvoinnit. Normaalin aamukahvin (2 kuppia) sijaan oon pystynyt juomaan vain 0,5-1 kupillista ja puol tuntii siitä niin kaikki tulee ylös ja huono olo loppuu siihen, ainakin suurimmaks osaks. Kahvia en voi ees kuvitella juovani sen jälkeen koko päivän aikana enkä kestä ollenkaan kahvin hajua, pelkkä ajatuskin saa kakomisrefleksin. Näin myös kahvin kanssa käynyt kahden edellisen raskauden aikana jolloin en kyennyt ees sitä aamukahvia juomaan, eli raskausaika kokonaan ilman kahvia.
En itse millään lailla ajatellut asiaa ennen kuin mieheni eilen totes leikillää että taas sitä mennään, tälläinhän sun raskaudet on aina alkanut kahvin suhteen.
Siitä heitosta lähti päässä ajatukset juoksemaan ja mietin ettei se kai oo mahollista?? Eihän? Vaiko onko kuitenkin mahdollisuus?
Aamupahoinvointi menkoista huolimatta ???
Mahdollistako??
5
195
Vastaukset 5
- Vastuutonta
Toivittavasti ei. Montako slula on jo ennestään? Piuhat poikki vain molemmilta!
- Mahdollistako??
Olipas asiallinen vastaus ensimmäiseltä vastaajalta!?!
Ensinnäkin olemme kolmekymppisiä kahden lapsen vanhemmat ja kolmas lapsi on kyllä tervetullut vaikkei nyt ollakkaan yritetty lasta.- Kastraatio molemmille
Onhan tuossa jo hiilijalanjälkeä.
- Onko suhdetta takana
vähintään 12 v. ??? Ikä sentään on joltisenkin kohdallaan.
- sosionomi
Onko suhdetta takana kirjoitti:
vähintään 12 v. ??? Ikä sentään on joltisenkin kohdallaan.
Tuossa on kiintiö täynnä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561