Mikä äitien mielestä on tärkeintä lapsen kasvatuksessa? Onko se käytöstavat vai jotain muuta ? Olen itse huomannut lapsiperheissä, että äideille tärkeää on, että lapsi osaa sanoa kiitos ja ole hyvä, mutta samalla olen pannut merkille, että äiti itse ei näitä sanoja osaa lapsen kanssa toimiessaan. Äidit myös korostavat, että lapsen täytyy osata käyttäytyä hillitysti, ei saa huutaa, ei kiroilla, ei olla ilkeä toiselle jne. Äidit itse huutavat, moittivat lapsiaan, eivät anna huomiota hyvissä asioissa vaan keskittyvät siihen mitä lapsi tekee heidän mielestään väärin. Sivusta seuranneena, olen huomannut sen aiheuttavan lapsessa epävarmuutta itsestään, turvattomuudentunnetta ja arkuutta, unihäiriöitä ja agressiivista käytöstä.
Miksi niin monet vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että heidän oma käytöksensä on juuri se malli lapsen käytökselle. Ei huutamalla ja rankaisemalla lasta saa käyttäytymään hyvin, ei moittimalla saa lasta tekemään asioita oikein.
Olisi syytä keskittyä siihen ajatukseen, millaisia haluamme lapsemme olevan aikuisena. Haluammeko heidän olevan hyvällä itsetunnolla varustettuja, toisiaan kunnioittavia ja itseään arvostavia aikuisia joilla on mahdollisuus rakentaa oma elämänsä niin, että kykenevät olemaan siihen tyytyväisiä.
Maailma ei ole muuttumassa paremmaksi, päinvastoin. Annammeko lapsillemme sellaiset eväät, että he selviävät kunnialla ja heillä on voimaa pärjätä yhä kovemmassa maailmassa.
Myös se, että lapsia yhä enemmän ohjataan harrastuksiin ja ajanviettoon muualle kuin kodin piiriin on huolestuttava piirre. Lapsi tarvitsee pienenä juuri kodin ja vanhempien läheisyyden ja hyväksynnän. Jotenkin tuntuu, että vanhemmat haluavat lapset jo pieninä toisten vastuulle ja vaikutuspiiriin viemällä heitä mitä moninaisimpiin harrastuksiin mieluummin kuin antaisivat aikaa itse.
Miksi niin monet vanhemmat eivät ymmärrä sitä, että heidän oma käytöksensä on juuri se malli lapsen käytökselle. Ei huutamalla ja rankaisemalla lasta saa käyttäytymään hyvin, ei moittimalla saa lasta tekemään asioita oikein.
Olisi syytä keskittyä siihen ajatukseen, millaisia haluamme lapsemme olevan aikuisena. Haluammeko heidän olevan hyvällä itsetunnolla varustettuja, toisiaan kunnioittavia ja itseään arvostavia aikuisia joilla on mahdollisuus rakentaa oma elämänsä niin, että kykenevät olemaan siihen tyytyväisiä.
Maailma ei ole muuttumassa paremmaksi, päinvastoin. Annammeko lapsillemme sellaiset eväät, että he selviävät kunnialla ja heillä on voimaa pärjätä yhä kovemmassa maailmassa.
Myös se, että lapsia yhä enemmän ohjataan harrastuksiin ja ajanviettoon muualle kuin kodin piiriin on huolestuttava piirre. Lapsi tarvitsee pienenä juuri kodin ja vanhempien läheisyyden ja hyväksynnän. Jotenkin tuntuu, että vanhemmat haluavat lapset jo pieninä toisten vastuulle ja vaikutuspiiriin viemällä heitä mitä moninaisimpiin harrastuksiin mieluummin kuin antaisivat aikaa itse.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulle tärkeintä kasvatuksessa on kasvattaa pärjäävä lapsi. Nykyelämä ja huono tulevaisuus tässä maassa on tosiasia. Vaatii ahkeruutta ja kovaa luonnetta saada nyt ja tulevaisuudessa täällä kunnollinen elämä.
En halua että lapseni syrjäytyy. Suomen tulevaisuus ei ole valoisa. Se entinen hyvinvointi Suomi on mennyt. Tulevassa Suomessa ei pärjää kuin todella paljon vaivaa näkevät.
Minusta tuntuu tosi kurjalta, että kasvatat lapsestasi kovaa - mikäli oikein ymmärsin. Toivottavasti kasvatuskeinosi eivät ole kovat.
Minusta on aina ollut tärkeää nähdä maailman hyvyys ja kauneus ja sen olen lapsillenikin opettanut. He lisäävät näitä asioita maailmaan omalla pienellä osallaan. Tuloksista päätellen tällainen kasvatusfilosofia on ollut hyvä. Lapseni ovat jo nuoria aikuisia ja molemmilla menee todella hyvin.
Toinen on jo valmistunut diplomi-insinööriksi ja hänellä on vakituinen työpaikka sekä juuri hänelle sopiva avopuoliso, joka valmistuu ensi vuonna diplomi-insinööriksi. Harrastuksessaan lapseni on kilpaillut ja pärjännyt kansainvälisellä tasolla. On paljon hyviä ystäviä, osa heistä ala-asteelta saakka.
Toisella lapsellani on jo loppututkinto, mutta hän opiskelee uutta alaa ja tekee samalla erittäin kysyttynä työntekijänä johtotason töitä tällä uudella alallaan. Myös hänellä on ollut menestystä oman harrastuksensa parissa ja ystäväpiirikin on hyvä. Vanhimmat ystävät ovat ala-asteaikaisia ja myös uusi ammatti on tuonut tullessaan todella hienoja ystävyyssuhteita.
Siinä joitakin yhteiskunnallisen menestyksen mittareita, mutta meille mieheni kanssa tärkeintä on nähdä, että heistä on kasvanut itsenäisiä, tasapainoisia ja toisia ihmisiä ystävällisesti kohtelevia aikuisia.
Lapseni ovat saaneet sanoa aina mielipiteensä, ei toki aina ole toteutunut mutta useimmiten. Moitetta voi olla jos se on asiasta eikä mene henkilökohtaisuuksiin (kyllä oot tyhmä-tasolle) eikä ole vähättelyä. Kotona saa huutaa ja kiroilla, niin tein itsekin mutta ulkopuolella pitää käyttäytyä vaikka ei aina olisi aitokaan ja joutuisi pitää roolia. Ei voi sanoa toiselle suoraan mitä tahansa.
Myös minun lapsistani on tullut yhteiskunnassa vähän paremmalla puolella olevia, kuten Marjoja ja sieniä-kirjoitus. Ja kertovat olevansa onnellisia, 30- ja 40 vuotiaita. Meillä on lämpimät välit. Toki osittain kasvatus on onnenkauppaa.
Olet varmasti ollut lasten kasvatuksessa omalla tavallasi rakastava äiti, ja koska tämä on herkkä aihe, niin toivon että et pahastu. Mutta...
minun tekee pahaa, että olet opettanut lapsillesi eri sääntöjä kotona ja maailmalla. Mahdollisesti yhä toimivat niin. Millä perustelet, että kotona saa huutaa ja kiroilla? Minun mielestäni olisi ollut järkyttävää kasvaa sellaisessa kodissa, enkä sellaista halua omille lapsillenikaan tarjota. Minun tekee pahaa. Muistan kun joskus lapsena kävin kaverin luona kylässä, ja heillä aikuisetkin kiroilivat. En mennyt enää toista kertaa. Minusta tuntui siltä, että siellä inhotaan toinen toisiaan!
Minäkin olen aina saanut sanoa mielipiteeni, ja niin saa omat lapsenkin. Mutta en voi väittää että useimmiten näkemykseni lapsena toteutui. Ja hyvä niin! Kyllä se lapsen näkemykseni oli usein niin epäkypsä, ja omaltakin kannalta haitallinen. Sen sijaan minusta on hyvä, että lapselle annetaan pari vaihtoehtoa, joista he saavat valita. Toki jos puhutaan jo teineistä tms, niin sitten itsemääräämisoikeus kasvaa.:)
Suosittelen tutustumaan ja perehtymään Eric Bernen 1950-luvulla luomiin Minätila käsittenisiin. yttäydymme, kuin aina oikeassa oleva vanhempi, kypsä aikuinen, vai kuin kiukutteleva lapsi.
Lue lisää.
http://finta.net/peruskasitteita/
------------------
Puhut transaktioanalyysistä, joka tarkoittaa juuri tuota, että me ihmiset käyttäydymme eri tilanteissa eri lailla. Ihanne tietenkin on, että käyttäytyisimme kuin kypsä aikuinen tilanteesta riippumatta mutta joskus toinen kaipaa esim. tukevaa vanhempaa tai joskun me itse tarvitsemme itseltämme leikkisää lasta. Nuo kolme luettelemaasi käyttäytymistyyliä ovat vain jäävuoren huippu. Tällaiset oikeat psykologiset teoriat tarvitsevat syvällisempää tulkintaa ja tutustumista ennen kuin niitä alkaa toteuttamaan saatikka opettamaan muita.
Voi hertti kun oli vaikeatajuista tekstiä, pikalukaisin kuin Väyrynen. Onneksi ovat jo lapset omillaan ja kasvatettu. Kirjoista en kasvatusta opetellut, tein vain kuten tunsin oikeaksi. Olen itse kodista jossa äiti mesoi hyeenan lailla kun emme totelleet (10 lasta), mutta koin silti olevani rakastettu, arvostettu ja hyväksytty. Mitään traumoja huutamisesta ei ole jäänyt, mielsimme vain että äiti oli väsynyt ja kyllä huono tuuli ohi menee. Aika tasapainoinen aikuinen olen, ja elämääni tyytyväinen kuten lapsenikin.
Aloittajan kanssa samaa mieltä. Erittäin selväsanaista tekstiä ja niin totta. Vanhempien hyvä esimerkki lapselle on tärkein ainakin alle kouluikäisenä ja juuri siinä iässä ne vaikutteet omaan elämään otetaan. Huutaminen ja kiroilu ei ole hyvää kasvatusta eikä tuo hyvää tulosta.