Käytä hääpukuasi-päivä 15.1.12

haapuku1

Hei,
15.1.2014 vietetään ensimmäistä kertaa Käytä hääpukuasi-päivää. Naiset voivat pukeutua tästä lähin hyvällä omallatunnolla rahaa ja aikaa vaatineeseen pukuunsa kerran vuodessa.

Pukua voi käyttää päivän aikana yksin kotona, järjestää ystäville teemakutsut tai käyttää pukua koko päivän töissä ja kaupassa. Päivä on tarkoitettu kaikille naisille, ei vain naimisissaoleville; puvun voi vuokrata. Kaikki eivät halua naimisiin ollenkaan, mutta osa heistä haluaa osansa pukuhuumasta. Nyt heilläkin on mahdollisuus. Tammikuu valikoitui ajankohdaksi, koska suurin osa häistä on kesällä. Talvella on mukava fiilistellä menneitä häitä. Ikävä kyllä moni eroaa myös jouluna. Päivää voi viettää siis erojuhlien merkeissä. Tammikuussa moni viettää myös tipatonta. 15. päivä siksi, että se on helppo muistaa: "nyt eikä 15. ja se onkin se 15."

Suomessa on vähän hupaisia teemapäiviä; esimerkiksi Halloween pukujuhlineen on vasta vakiinnuttanut asemaansa. Maailmalla on järjestetty joitakin vastaavia tempauksia keräämällä rahaa rintasyöpäsäätiöille. Suomessa teeman taustalla ei ole järjestöä eikä varainkeruuta.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1535
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1174
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1107
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1006
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        965
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        927
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        882
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        19
        852
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        674
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        650
      Aihe