Vakavat mielenterveysongelmat ja lapset

Tuossa kyseltiin mitä vastata skitsofreenikolle, kun tämä sanoo tahtovansa lapsen. Aihe meni niin asiattomaksi, joten avasin uuden. Oma tilanteeni on: Itsellä on lähes samankaltainen sairaus ja mies ja kaksi pientä lasta yritämme kolmatta...
Kai sinulla on se tiedossa että sairauksissa on eri vaiheita? Niitä jolloin voi huonommin ja sitten taas oikealla hoidolla paremmin. Olen mukana normaalissa arjessa opiskelupaikassani ja kukaan siellä ei tiedä sairauttani, sillä hoito on niin hyvää. Ja juu, noita huonoja hetkiä laitoshoidossa on ollut mutta siitä on taas ponnistettu.
Omat lapset ovat ihania ja kyllä, epäilijöille tiedoksi, minun ja mieheni huollettavana, ei minnekään viety.
Nykyisin on monia keinoja tukea perhettä, mikäli toinen (tai se molemmat) vanhemmista on sairas. Ja oma mieheni ei ole... Silti olen kelvannut jo 10 vuotiseen suhteeseen ja avioliittoon.
Kaikki eivät ole noin ahdaskatseisia ja voin kertoa että satuttaa kun tahdoitte, sen myös teitte.
Näinkö oikeasti ns. normikansa ajattelee henkisesti sairastuneista kuin nuo herjaajat tuossa alempana. Asiallista tekstiä kiitos!