Mihin uutenavuotena?

ikkremimin

Kertokaapas vinkkejä, mihin kannattaa suunnata 31.12.2013 Ao Nangissa? Tai kannattaako lähteä sieltä jonnekkin muualle viettämään vuoden vaihtoa?
Kaikki vinkit tervetulleita. Vinkit saa siis olla rantajuhlaa tai jotain ihan muuta.

2

297

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkalainen

      Oltiin kolme vuotta sitten uutena vuonna Aonangilla. Paljon oli kansaa rannoilla lähettämässä niitä paperilyhtyjä taivaalle; sellaisia kuin pieniä kuumailmapalloja. Niitä myytiin pitkin päivää ja lähettely kiityi puoltayötä kohti niin että vuoden vaihtuessa oli taivas täynnä. Hienolta näytti. Myös ilotulitus Aonanagissa oli ainakin silloin.
      Monilla hotelleilla oli järjestetty o ia iltajuhlia illallispöytineen ja esityksineen, mutta käsittääkseni sieltäkin siirryttiin keskiyön aikaan ulos rannoille.
      Muuta en osaa sanoa, mutta ulkona olisin ainakin itse.
      Tänä vuonna vuodenvaihde Khao Lakissa.

    • 28x...

      Menkää helvetis*sä Pattayalle uutenavuotena. Voi olla että on suurempiakin ilotulituksia maailmassa mutta sen veroisia en ole missään ikinä nähnyt.
      Vuonna -10-11 olimme Paven kanssa tulossa rannalle vähän myöhässä. Biitsi on paras katselupaikka koska siitä näkee n. 2 km molempiin suuntiin. Ja taivas on todellakin pommeja täynnä.
      Rantamamma toi meille vakkareille viltin missä köllimme koska kaikki rantatuolit olivat jo varattuja. Pommit kun parhaimmillaan paukkuivat niin Pave veteli onnellisena sikeitä... Sanoi herättyään että ei se mitään; tullaan ensi vuonna uudestaan...hieno asenne. Sen takia Paven kanssa aina mielelläni matkustelen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      208
      2189
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      160
      1450
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1091
    4. 58
      928
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      927
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      52
      885
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      787
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      119
      729
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      707
    Aihe