38-käännös sanoo, että : .”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt.28:19).
Minusta tuo on jonkin opinnollisen suuntauksen ja järkeilyn aikaansaannos. Tässä ei puhuta edes suomen olosuhteista, kuten usein jotkut väittää. Eihän ketään mennä tekemään lähetystyössä vain kastamalla opetuslapsiksi. Näkeehän tämän jo kansamme epäuskon tilasta.
Biblia kääntääkin tämän johdonmukaisesti oikein: Matt.28:19. Menkäät siis ja opettakaat (a) kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
Ei tässä pitäisi olla epäselvyyttä.
Raamattu on tässä selvä, monine esimerkkeineen. Myös tunnustuskirjamme sanoo oikein: : "Myös ne jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä" (s.276 kohta 7).

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun 33/38 käännös tuli niin silloin päätöslauselmassa pitäydyttiin muutamien kohtien osalta käännöksissä biblian sanoihin (kun käytetään 33/38 käänöstä). Joissain kohdin merkitys muuttui harhaanjohtavaksi, ts. helposti väärin ymmärrettäväksi. Sama periaate oli uusimman käännöksen tullesa, ettei unohdeta vanhoja siltä osin missä ne ovat selkeämmin ilmottaneet.
VL-puhuja kertoi, että lähetyskäsky on kolmiosainen.
Mitä mieltä olet "lutkujen" väittestä:
(heiltä romahtaa kaikki opillisesti, jos he tämän menettää, koska heillä ei ole Jumalan valtakuntaa.
Lutkujen oppi: Lähetyskäsky alkukielessä kuuluu: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (matheeteusate) kastaen heitä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt.28:19-20). HUOMAA: ”Heitä” kansoja sanotaan.
”Niitä” olisi kieliopillisesti opetuslapsia.
(matheeteusate)= opetuslapsi, Ei koskaa ”opetus”. Verbin matheeteuien merkitykset ovat 1.Olla opetuslapsena (Mat.27:57). 2.”Tulla opetuslapseksi” (Matt.13:52). ”Tehdä opetuslapseksi” (Matt.28:19; Apt.14:21). Bibliassa verbi on käännetty opettamiseksi. Lutheri seurasi latinalaista Vulgata-käännöstä. Hän ei kuitenkaan tehnyt uudelleen kastajien johtopäätöksiä, vaan opetti kuten mekin. Sekä vanhempi, että uudempi Raamatun käännös sisältävät asiallisesti lapsikasteen.