Sääli, että palsta lopetetaan

Vaatimaton ja nöyrä

Tämä palsta on toiminut monelle henkireikänä, kun yksinäisyys on vaivannut, ja täältä on löytänyt monta ystävää, jotka ovat auttaneet ja jakaneet ajatuksia monissa asioissa. Papitkin ovat tukeneet monia hengellisessä hädässä, ja nyt tuli piste ii:n päälle, ja palsta lopetetaan. Ehkä kirkko on niin suuressa ahdingossa oman rahapulansa takia, ettei rahat enää riitä seurakuntalaisten auttamiseen.

Monet eivät kirkkoon uskaltaudu, mutta hengellinen apu on ollut lähellä tämän palstan kautta, jonka avulla on uskontoon liittyviä sekä muita kysymyksiä saanut pohtia.

Mitä kummallista niissä sen nimimerkki psarin kirjoituksissa oli, kun hän vain suomensi ikivanhoja tekstejä, joita netistä löytää kuka tahansa, kuten vaikka siitä, että jumala on vain arvonimi, jota juutalaiset käyttivät hallitsijansa nimen paikalla, kun hallitsijan nimeä ei saanut pään katkaisun uhalla mainita kukaan?

Mitä erikoista siinä on, että vuoden 1933/38 Raamatun lopussa on karttoja, joissa on merkitty kaksi Beetlehemiä? Sekin asia on totta vanhojen kirjoitusten mukaan, että Neitsyt Maria on syntyisin pohjoisesta Beetlehemistä, koska hänen isänsä Joakim oli ylipappina Sepforiksen temppelissä, mikä on sen toisen Beetlehemin lähellä. Olisi ollut ihan hullua paksuna olleelta Marialta lähteä synnyttämään Jerusalemin eteläpuolella olevaan Beetlehemiin, kun verotuspaikka oli siinä vierellä Syyrian ja Juudean rajalla.

Taas jouluna parin viikon päästä sakki lappaa Jerusalemiin ja sen eteläpuolella olevaan Beetlehemiin, joka ei kuunaan ole ollut Daavidin kaupunki, koska Daavid itse käskee työmiehiään menemään Karmeliin, jossa hän paimensi isänsä Iisain kanssa lampaita.

Katsokaa ja lukekaa noita psarin tekstejä ajatuksella. Minusta hän ei edusta mitään uskoa, vaan kirjoitti tälle palstalle ainoastaan totuuden, jota te ette itse näe!

KAIKKEA HYVÄÄ ELÄMÄÄNNE KAIKKI PALSTALAISET!

0

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        280
        4733
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        135
        3056
      3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        49
        2939
      4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1531
      5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        227
        1232
      6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1179
      7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

        Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
        Maailman menoa
        7
        986
      8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        971
      9. Paskalaista valokuitulakiin

        Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
        Maailman menoa
        52
        959
      10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

        Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
        Ikävä
        78
        941
      Aihe