nuori ja sorja? Jos nainen on vähäsen pyöreämpi tai muodokkaampi heti tulee moitetta ja irvailua karvialaismiehiltä. Ihmetyttää naisten arvostelu kun itse ovat sellaisia huonostipukeutuneita huonokäytöksisiä ukkoja. Miksiköhän karviassa on vain niitä lyhyitä miehiä niin paljon? Onko se jotenkin geeneissä? Onhan siellä toki muutama tumma, pitkä ja komeakin porukassa.
Miksi Karvialaiset miehet vaativat naisen olevan missimittainen
4
268
Vastaukset
- toinen täällä
Kaikkiallahan se on sama juttu. Vanhat äijänkönsikkäät kuvittelevat saavansa itselleen parikymppisen missin, ei karvia ole siinä poikkeus.
Itse olen kokoa 38 ja vähän yli kolmikymppinen nainen ja painoindeksi on normaali sekä sokeri ja verenpaine arvot aivan huippua. Tunnen itseni terveeksi ja hyvävartaloiseksi. Kuitenkaan en kelpaa ulkonäöltäni karvialaiselle seurustelukumppanilleni tälläisenä kun olen. Aamulla hän taas huomautti, että minun ei tarvitsekaan syödä pitkiin aikoihin mitään kun olen niin lihava ja lihonut. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta viisivuotisen seurustelumme aikana. Nyt annankin hänelle parhaan joululahjan maailmassa. Hän pääsee vapaille markkinoille etsimään itselleen langanlaihaa anoreetikkoa, pientä ja siroa joka kelpaa aidolle karvialaiselle äijälle. - kylän polkupyörät
Minä en vaadi laihaa akkaa. Mutta neitsyt pitää olla.
Sepäs vasta vaikea temppu onkin löytää sellainen Karvialaisten joukosta.- kopkop
Haastepyöräilykö niiden neitsyyden on vienyt?
- Sopivasti Lihava
Sinkut Siikaisiin -tapahtuma on peruttu, kertoo Siikaisten kunnan verkkosivut. Syyksi ilmoitettiin osanottajien vähäisyys.
Tapahtuman piti alkaa huomenna ja jatkua sunnuntaihin. Tapahtuman juontajana piti nähdä Kari Salmelainen.
Osallistumismaksuksi ilmoitettiin 300 euroa, johon olisi sisältynyt majoitus, ruokailut ja päiväohjelmat kuljetuksineen. Lähde Satakunnan kansa.
Prosentuaalisesti parhaat mahdollisuudet naispuolisen seuralaisen löytöön on karvialaismiehillä. Karviassa sinkkunainen löytyy ruhtinaallisesti 76 prosentille sinkkumiehistä. Muun maakunnan sinkkumiesten ei kuitenkaan kannata heti rynnätä Karviaan, sillä kunnassa on sinkkunaisia vain 19 kappaletta. Lähde: Satakunnan kansa.
Kovaa on meininki Siikaisissa ja Karvialla. Taitaa totuus olla se, että vähän pyöreämpupyllyinenkin menee kuin kuumille kiville... -Karvialla siis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1884800Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303670Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392572Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572247Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491568- 731318
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751161Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711142En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391093Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911021