Bellat

Olen tässä ajatellut hommailla Bella 700 tai 7000, mitä eroa ko. veneillä on ulkoisesti ainakin hyvin samanlaisia.
76318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muistaakseni 7000 on varustettu erillisellä vesi-wc:llä. Kajuutta on sen takia hiukan pidempi ja vastaavasti avotila pienempi.

Äänestä

bella 7000ssa on moottori sisätiloissa ja melu on kova

Äänestä

on tukevampi ja nopeampi kuin 700:nen. Vesi-wc
plussaa. Meitä ei häirinnyt Volvo 45:nen touhuaminen sisätilan kopassa. Ihan miellyttävä 3-pönttösen nakutus. Suosittelisin itse 7000-sarjaa 700-sarjan sijaan !

Äänestä

Olen ollut Bella 700:lla viikon Saimaalla liikkellä ja ihan mukava pelihän se oli. Muihin uudempiin vastaavan kokoisiin Belloihin en ole päässyt tutustumaan. 700:ssa häiritsi se, että siihen ei ollut järjestettävissä edes välttäviä vierasmakuupaikkoja. Avotilan penkit eivät siihen riitä. Kuinka on näissä uudemmissa (70x ja 700x)? Onko avotilaa järjestetty tämän suhteen paremmin tai saako esim. ruokapyödästä jotain tehtyä?

Äänestä
  • 700:ssa ei ole vierasvuoteita. Pöydästä syntyy vajaamittainen vuode lapselle tai kahdelle. Vieraat menevät telttaan tai toisella veneellä.

    Äänestä

  • tuntematon kirjoitti:

    700:ssa ei ole vierasvuoteita. Pöydästä syntyy vajaamittainen vuode lapselle tai kahdelle. Vieraat menevät telttaan tai toisella veneellä.

    Eli 700:sen takatilaan kun tekee vanerit ja teettää verhoilijalla tyynyt, niin siellä nukkuu kummasti. Yksin nukkuessa oli vielä harvinaisen avaraa. Päätarkoitus on tietysti auringonottotasona. Vanerit saa varsinaisten tyynyjen alle ja tyynyt peräosan tyhjään tilaan.
    Myös takasisälaitojen pehmusteet kannattaa teettää. Penkeillä on huomattavasti mukavampi istua, kun voi nojata jonnekkin.

    No edustusvenettä ei ehkä tee, mutta makuutilaa kyllä.

    Äänestä

  • Ile kirjoitti:

    Eli 700:sen takatilaan kun tekee vanerit ja teettää verhoilijalla tyynyt, niin siellä nukkuu kummasti. Yksin nukkuessa oli vielä harvinaisen avaraa. Päätarkoitus on tietysti auringonottotasona. Vanerit saa varsinaisten tyynyjen alle ja tyynyt peräosan tyhjään tilaan.
    Myös takasisälaitojen pehmusteet kannattaa teettää. Penkeillä on huomattavasti mukavampi istua, kun voi nojata jonnekkin.

    No edustusvenettä ei ehkä tee, mutta makuutilaa kyllä.

    Ensi kesäksi olisi tarkoitus Bella 700 hankkia. Pidän nimenomaan avarasta takatilasta ja siitä on vähän kokemustakin.

    Tuo takaosan kattaminen kiinnostaisi, jotta voisi joskus ottaa kaverit yökylään. Olisiko sinulla tarkempia vinkkejä tai jopa kuvia omasta ratkaisustasi? Lähinnä askarruttaa kuinka vanereista saa sellaiset, että ne tulevat mukavasti istuinpehmusteiden alla, mutta kuitenkin ovat hyvät makuupaikkakäyttöön.
    Voisiko ne tukea jotenkin konekoppaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paukkre kirjoitti:

Olen tässä ajatellut hommailla Bella 700 tai 7000, mitä eroa ko. veneillä on ulkoisesti ainakin hyvin samanlaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu