olen menossa leirille ulkoomaille, johon on vielä aikaa, koska se on vasta lukuvuoden loppupuolella. minulla ei ole juuri kavereita porukastamme, paitsi mun ainut kaveri ei oo tulossa sinne. Toisaalta mulla on mahdollisuus tutustua muihin tyyppeihin kysesessä ryhmässä paremmin, mutta heillä tuntuu olevan aika tiivis porukka. itse olen vieläpä yleensä isossa porukassa hiljainen ja taka-alalla, vaikka tuntuisinkin kuuluvani siihen. pilaan mun joulun kun ajattelen asiaa koko ajan ja pelkään yksinjäämisen tunnetta. pitäiskö vaan yrittää asennoitua jotenkin niin, että vaikka jäisinkin reissussa yksin niin se ei oo mikään "häviö". yleensä nimittäin porukan ulkopuolelle jäätyäni koen huonommuuden tunnetta. mielestäni porukan ulkopuolelle jäämistä yleisestikin pidetään heikkoutena, enkä osaa sitä vielä itsekään kääntää vahvuudeksi. ekstroverttejä kun tässä yhteiskunnassa ylistetään. tosiaan olen introvertti ja monen päivän yhdessäolo vieläpä suuren porukan kanssa jota en tunne kovin hyvin, ei vaikuta mukavalta. en nimityäin koko aikaa jaksaisi olla sosiaalinenkaan. en kuitenkaan haluaisi jättäytyä pois retkeltä, sillä muuten en kohtaisi ongelmiani suoraan. pitääkö vain olla rohkeana vaikka tuntee itsensä ulkopuoliseksi?
pelkään yksinjäämistä reissussa
hiirulainenn
065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.