Eikö kukaan ollut kertonut, että naisiin ei voi luottaa (luksus huora)? Ei koskaan. Naiset ovat kuin kepu (pettää aina ja varmasti, ei vaan tiedä milloin). Ehkä toinen Aarnion syntinä oli, että ehkä vähän aliarvioi tämän naisen älyä ja mahdollisuuksia...
Aarnion ainoa virhe oli, että meni luottamaan naiseen
13+++
705695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Aarnion pahoin virhe oli ryhtyä rikolliseksi (poliisiksi?). Mutta Aarnio lienee tehnyt muitakin virheitä rikollisella urallaan.
Aarnion ainoa virhe oli syntyä tähän maailmaan, kuten sinunkin.
p.tikka1 Onneeksi sinä kuitenkin synnyit tähän palloseen!!! Mitä maailmasta olisi tullit ilman sinua?
1019 oletkos koskaan ollut putkassa ja kauanko olit siellä ennenkuin vasikoit huumekauppiasystäväsi?
en ole
Nyt näyttää siltä, kuin osa rikollisliigasta haluaisi tehdä parannuksen; syyttäjän tehtävähän ei ole peitellä poliisirikoksia.
Syytäjän tehtävä juuri rikkollisvaltioissa on peitellä omien rikoksia, jos ne jostain syystä ovat hänen pöydälleen asti päätyneet. Harvinaista herkkua sekin. Niin kävi viimekseki Aarnion jutussa, ei ollut syyttäjän mielestä tarpeeksi todisteita ja monessa muussa tapuksessa sama juttu. Ja muistelkaa sitä tapausta, kun poliisi raiskasi ravintolan vessassa ja kaksi katseli päältä. Syyttäjän pli pakko antaa rangaistus raiskaajalle, mutta nämä pervot päältäkatsojat eivät saaneet yhtään mitään ja tuomarikin oli samaa mieltä tietysti.
Suomailainen luottaa oikeusvaltioon niin voimakkaasti, että tuollaiset menee läpi heittämällä. Vai ajatteleeko suomalaiset todella niin perverssisti, että raiskaus on pelkkää kansanhuvia, johon voi tilaisuuden tullen, vaikka perustaa katsomon? Tullaista viestiähän tuo syyttämättä jättäminen kertoo.
Sitäpä sitä rikollisliigat ovat tehneet, parannusta.
Saaran rehellisyyttä on ylistetty kovasti, kunnes paljastui 30 000 euron huijaus " huonosti maksavalta asiakkaalta". Lumilapiotyttöset jumittivat Saaran pelkäksi tarinoita vääntäväksi kiristäjäksi.
"Nyt näyttää siltä, kuin osa rikollisliigasta haluaisi tehdä parannuksen; syyttäjän tehtävähän ei ole peitellä poliisirikoksia."
Sopiihan se, parannuksen voivat tehdä heti, ja sitten istumaan linnaan 9 vuodeksi.
Aarnion rekkakuskikin, joka toi satoja kiloja huumeita maahan, sai 9 vuotta linnaa.
Jos Aarnion juoksupoika sai 9 vuotta, niin Aarniolle ja muille sisäpiiriläisille kuuluu vähintään se sama
En tarkoittanut että Aarnio haluaisi tehdä parannuksen, vaan että yleensä syyttäjä on mukana rikollisliigan toiminnassa ainoana tehtävänään edistää poliisin valheita ja peitellä poliisin rikoksia. Nyt rasti seinään: poliisia tutkitaan ja syytetään ihan tosissaan. Vai yritetäänkö taas vedättää kansaa jotenkin?
Kyllä yritetään! Trevoc Oy ei ole mikä tahansa laitteiden valmistaja. Trevocin laitteita suunnitteli entinen KRP:n työntekijä (suunnitteli seurantajärjestelmää virassaan) erotettin KRP:stä syyt olivat kuulemma epäselvät. KRP:n pääkaupunkiseudulla asuvan miehen yrityksessä on yhtenä vastuuhenkilönä Supon alipäällystöön kuuluva poliisi, joka Aarnion tavoin otettiin kiinni. Häntäkin uhkaa hyllytys. Mikähän se syy tarkalleen on Supon miehen kohdalla?
Trevocilla on yhteys United Brotherhood:n pomoon Keijo Vilhuseen, jonka sisar Minna Vilhunen osaomistaa Trevoc Oy:tä omistajayhtiön kautta. Keijo Vilhusen ja KRP:n miehen ja Supon miehen yhteydet? Piiri ainakin pyörii ja tiiviisti. Ja yhteiset päämärät.
Trevocin laitteita (seurantalaitteet/muut) on ostanut Aarnion poppoon eli Helsingin Huumepoliisin lisäksi myös Suomen Ulkoministeriö, SUPO, Helsingin Poliisi, TULLI/Rajavartiolaitos. KRP ei ole virallisen tiedon mukaan niitä hankkinut. Paatero on erikoisluvalla siunannut kaupat, mutta ei muista yhtään syytä siihen.
Lahjukset Trevoc Oy laitehankinnoista ovat sitten yksin menneetkö Jari Aarniolle (n. 200 000 €)? Jotenkin jossakin mättää ja pahasti. Trevoc Oy:n liikevaihtokaan ei viimeisten verotietojen mukaan ollut kuin n. 315 000 €.
En tiedä, kuinka hyvin olette perehtyneet CIA:n alaiseen Homeland Secyrityyn? Homeland Security toimii täysin ilman CIA:n valvontaa, kuitenkin kaikilla valtuuksilla, mitä CIA:lla ja FBI:lla on ja paljon enemmänkin. Trevoc Oy liittyy kiinteästi Homeland Securityyn. Jos kirjoitatte www.homelandsecurity.fi hakukenttään, niin tuo osoite vie suoraan Trevoc Oy:n sivulle. (Trevoc | If you don't know us, don't call us). Trevocin johdossa on tällä hetkellä Pasi Patama 19.3.2013 lähtien. Kaupparekisteriote. Patamaa edeltänyt toimtusjohtaja oli ilmeisesti se, joka on pidätetty lahjusten antamisesta Aarniolle. Olisiko jollakin tarkempaa tietoa hänestä?
Jatkuu...
Jatkuu....
Pasi Pataman Twitter-sivuilta löytyy yhteys mm. Harri Ohra-Aho, Taina Pieski. Ei ole Puolustusvoimien Tiedustelupäällikkö Ohra-Aho ottanut etäisyyttä Patamaan kuten moni muukaan alan toimija. Muutakin vakoltaivaa löytyy mm. kiinnostuksen kohteet.
Trevocilla on myös sisaryhtiö Eestissä Trevoc Baltic ja sitä edustaa Virossa entinen huumepoliisi ja Viron rajavartioston huumeyksikön perustaja Kalev Mõtus. Patama on myös käynyt USA:ssa opintomatkoilla sikäläisten saman alan toimijoiden kanssa.
Mihin sitten tarvitaan United Brotherhoodia Trevocissa eli Suomen Homeland Securityssä? Jos asiaa kysyisi esim. Jesse Venturalta hän antaisi heti vastauksen ja se olisi sellainen, joka luultavsti laukaisisi erittäin voimakkaan kieltämisrefleksin suurimmalle osalle. (Jesse Venturakin itse taitaa aihuttaa joissain kielteisiä ajatuksia, hän kuitenkin tehnyt Homeland Securityn toiminnasta jakson, löytyy You Tubesta, jos ei muuten ole kiinnostanut, niin tämän yhteyden takia voisi harkita katsomista ja Think Again).
Keijo Vilhunen Jari Aarnion vinkkimiehenä ja myös rikoskumppanuutta ei takuulla katsottu hyvällä, koska yhteysmies kaikkiiin suuntiin sekä KRP:hen, että Trevociin ja Helsingin Huumepoliisin oli vaarallinen rikollispomo Keijo Vilhunen. Takuulla Vilhusen tiedossa huumerikoksissa on myös Tullin/Rajavartioston osuus sekä Suomessa, että muualla. (Viro/Hollanti/XXXX) Todella tulenarka ruutitynnyri. Keijo Vilhusen epäsuoria asikkaita Trevocin kautta olivat myös Ulkoministeriö, SUPO ja Helsingin Poliisi. Entäs heidän osuus rikoliseen toimintaan? Voisi ajatella, että tuossa Vilhuselle oli kehkeytynyt loistava kiristysasema joka suuntaan. Vilhusen oman rikollislisjärjestön erityispiirteitä oli ja on hankkia tietoja esim. vanginvartiosta kiristysaseman saamiseksi.
United Brotherhoodia luonehditaan Suomen vaarallisemmaksi rikollisjärjestöksi, hieman sarkastisella huumorilla ajteltuna järjestön saamat luvat perustaa perintätoimistoja meriitilläkö "polvilumpiot murskana" on hieman kummallinen asetelma. Myöskin Valtion oma Yle valitsee kaikkien pieneten rakennusfirmojen joukosta juuri United Brotherhoodn Petri Stenbergin omistaman firman, joka kamppailee laman kourissa otsikolla: "Suomen Tiilityön pääomistaja Petri Stenberg paiskii töitä uupumuksen rajoilla". Sama firma, joka oli mukana myös Suomen suurimmassa kuittihuijauksessa ja silloin puhuttiin jo kymmenistä miljoonista euroista. (huumekauppojen rahanpesua yms). Petri Stenberg omisti myös Jimmy Cash Oy nimisen perintätoimiston, joka oli erikoistunut perimään saatavia rakennusvirmoilta myös rajojen takana. Logona herra käytti ympyrää, jonka keskellä luoti. Menetti toimiluvan, kun joku onneton teki ilmoituksen väkivaltaisesta velanperinnästä. Jostain kumman syystä tuota asiaa ei tutkinutkaan väkivaltayksikkö vaan Helsingin Huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio, joka antoi vielä perin kummallisen lausonnon asiasta.
"Tavalliset yritykset tukevat tällä tavalla vakavaa rikollisuutta, joten jengiläisiä on turha syyttää kaikesta, Aarnio huomauttaa."
Kuinkahan tavallinen yritys tässä oli kyseessä, kun Aarnio tarvittiin sinne tutkimaan, vai mitä tekemään? Pienten rakennusfirmojen palkkalistoilla usein, kuten näissä edellä mainituissa tapauksissakin, urakoitsijoina/työmiehinä käytettiin/käytetään virolaista työvoimaa. Kaikenlainen tavara kulkee luonnikkaasti, kun rajoilla sopivasti katsellaan muualle ja napsitaan valmiiksi vasikoituja pikku kilpailijoita kullssien ylläpitämiseksi. Vuoden alusta tuli uusiin pakkokeinoihin lisäys, hallittu läpilasku. Kuinkahan monta tuhatta kiloa niitä oikein onkaan, hallittuja läpilaskuja?
Jatkuu.......
Jatkuu....
Krp Helsingin Huumepoliisi Helsingin Poliisi Tulli
Tekniikkaa Tekniikkaa Tekniikkaa Tekniikka Tekniikkaa
Kilon Poliisit Tullin Rikostutkijat Rajavartijat Vantaan Poliisit Poliisijohto
Tekniikkaa Tekniikkaa Tekniikkaa Tekniikkaa
Koko tuo porukka jeesustelee yhteen ääneen kuinka United Brotherhood on Suomen vaarallisin, pahamaineisin ja rikollisin ja toimivin rikollisjengi. Luetellaan murhia, törkeää kiristystä, väkivlataista perintää, törkeitä pahoinpitelemisiä, törkeitä huumerikokisa, laittomia uhkauksia, petoksia, rahanpesua, tappoja. Siitä ei ole takuulla kellään varmaan mitään epäselvyyttä, tosi tosi pahoja ovat. Samalla kuitenkin sama massiivinen poliisiorganisaatio massiivisen kaluston kanssa on täysin ällikällä lyötyjä ja yllättyneitä, kun ovat tulleet hankkineeksi seurantalaitteita United Brotherhoodin päälliköiden päälliköltä Vilhuselta. Pitäiskö ihan aikuisten oikeasti uskoa?
Niin ikään Jari Aarnion rötväilyt tuli kaikille täytenä yllätyksenä. Vuonna 2008 oli mediassa kissan kokoisilla kirjaimilla. "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa." Jari Aarnio oli silloinkin tapetilla, mutta todettiin syyttömäksi. Koko kuvio niin hassu ja naurettava, kun mikään palikka ei loksahda paikalleen. Ainakaan, jos ajattelee rosvo ja poliisi perinteistä kuviota. Aarniokin on jättänyt palkkatulonsa kokonaan käyttämättä ja käyttänyt pelkkiä "sivutuloja" elämiseen, edes lainoja ei ole ottanut hulppean talon rakentamiseen. Ei kovinkaan järkevää ja hyvin epäilyttävää jo sinällään. Kertoo siitä, että tuskin pystyi noin pitkään kusettamaan kaikkia muita.
Tilanne selkeytyy huomattavsti, jos ottaa aivan toisen näkökulman. Huumepoliisi ei johdakkaan Suomen huumekauppaa, vaan tosi vaarallinen rikollisjärjestö esim. nyt United Brotherhood johtaa Valtion huumekauppaa/rikollisuutta tai mahdollistaa sen paremminkin. Osa jengiläistä aidoilla rosvo-periaatteella toteuttvat johtajiensa tahtoa.
Tavallisen ihmisen elämään nämä rikollisjengit harvoin vaikuittaa yhtään mitenkään. Keskenään kärhämöivät yleensäkkin, kuka on kovin motiivilla. Sama meno kuin jenkkien CIA:N ja vaikka meksikon kartellinen kanssa. Aarnion juttu tosiasiassa taisikin yllättää oikein kunnolla. Niinhän Tulli ja muut kommentoivatkin, tätä ei osattu odottaa ja tuli täytenä yllätyksenä. Kukaan ei väittänyt, ettei tiedetty, koska tiedettiin takuulla, mutta niin ei pitänyt käydä. Supo ei kommentoinut ollenkaan ja Paaterolta meni muisti ja hän piti tilannetta hyvin valitettavana. Aika näyttää, mikä meni pieleen, jos näyttää. Kaikenkaikkiaan hyvin läpinäkyvää ja varomatonta touhua. Suurimpia ylilyöntejä mailapoikien omat perintätoimistot ja Trevoc-yhteydet. Ja niin puhtoiset rakennusfirmat rahanpesuineen ja ulosottokelvottoman saatavan perinnät. Keijo Vilhusen pako henkensä edestä ulkomaille varmasti aiheellinen.
Jari Aarnioon liittyvät oikeudenkäynnit pitäisi pitää Hartwall-Arenalla tai vastaavassa, sen me tämän sirkuksen suurimpina rahoittajina takuulla olemme ansaineet.
Kaupparekisteri
Arkadiankatu 6 A
00100 Helsinki
puh. (09) 6939 500
[email protected]
REKISTERIOTTEEN TIEDOT
Toiminimi: Trevoc Oy
Y-tunnus: 2139652-6
Yritys rekisteröity: 25.09.2007
Yritysmuoto: Osakeyhtiö
Kotipaikka: Helsinki
Otteen sisältö: 31.01.2014 21:34:20 rekisterissä olleet tiedot.
Yhteystiedot:
Postiosoite: Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA
Käyntiosoite: Teknobulevardi 3-5 01530 VANTAA
Puhelin: 358 500 303 800
Sähköposti: [email protected]
Kotisivun osoite: www.trevoc.com
Rekisterimerkinnät:
TOIMINIMI (Rekisteröity 25.09.2007)
Trevoc Oy.
TOIMIALA (Rekisteröity 25.09.2007)
Yhtiön toimiala on elektronisten tietoliikenne ja mittalaitteiden
valmistus, konsultointi, koulutus ja myynti. Ohjelmistojen
valmistus, konsultointi, koulutus ja myynti. Kiinteistöjen,
osakkeiden ja muiden arvopapereiden kauppa.
KOTIPAIKKA (Rekisteröity 25.09.2007)
Helsinki.
TILIKAUSI (Rekisteröity 25.09.2007)
Tilikausi on 01.01. - 31.12.
PERUSTAMINEN (Rekisteröity 25.09.2007)
Perustamissopimus on allekirjoitettu 08.09.2007.
YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS (Rekisteröity 07.10.2011)
Yhtiöjärjestystä on muutettu 20.08.2011 ja 22.09.2011.
OSAKEPÄÄOMA (Rekisteröity 28.12.2011)
Osakepääoma 162.497,50 euroa, täysin maksettu.
Osakkeet 3.250 kpl.
HALLITUS (Rekisteröity 19.03.2013)
Puheenjohtaja:
14.05.1971 Patama Pasi Pekka Tapani
Varsinaiset jäsenet:
10.02.1985 Viitanen Markku Olavi Johannes
Varajäseniä ei ole ilmoitettu.
MUU JOHTO (Rekisteröity 19.03.2013)
Toimitusjohtaja:
14.05.1971 Patama Pasi Pekka Tapani
TILINTARKASTAJAT (Rekisteröity 25.09.2007)
Tilintarkastajaa ei ole valittu.
LAKIMÄÄRÄINEN EDUSTAMINEN (Rekisteröity 25.09.2007)
Yhtiötä edustaa osakeyhtiölain nojalla hallitus.
ASEMAAN SIDOTTU EDUSTAMINEN (Rekisteröity 14.02.2008)
Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiötä edustaa hallituksen
puheenjohtaja yksin.
PROKURAT (Rekisteröity 12.11.2009)
14.05.1971 Patama Pasi Pekka Tapani
Prokuristit edustavat yhtiötä kukin yksin.
-
TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT (Rekisteröity 25.04.2013)
Tilinpäätös ajalta 01.01.2012 - 31.12.2012.
VOIMASSAOLEVAT HENKILÖTIEDOT
14.05.1971 Patama Pasi Pekka Tapani, Suomen kansalainen, Helsinki
10.02.1985 Viitanen Markku Olavi Johannes, Suomen kansalainen, Järvenpää
TOIMINIMIHISTORIA
Trevoc Oy 25.09.2007 -
Tietolähde: Patentti- ja rekisterihallitus
Nyt on asia juttua.
Pasi Patama on KRP:n listoilla ollut. Mielenkiintoista!
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin.nsf/webprint/C844AF9FA3226123C2256F960047C2E0?OpenDocument
On odotettavissa, että Trevocilta paljastuu veropetos, kun tilintarkastajaa ei ole.
www.homelandsecurity.fi
Tästäkö tosiaan on kyse Trevoc Oy:n toimissa? Haiskahti tosiaan siltä. Hieman pelottava ajatus tosiaan. :(
http://www.youtube.com/watch?v=4CqXKua5wEY
Päivän selvä asia, että veropetos on tehty, toinen asia paljastetaanko! 200 000 € lahjuksia tuskin menee verottajalta ohi silmien, tai miksei. Eivät taida mitenkään mahtua mihinkään kohtaan verovähennyksenä. 200 000 puhdasta pimeenä käteen on verottajalta pimitettyä tuloa ainakin 500 0000 € liikevaihossa. Siinä on pitänyt moneen suuntaan tehdä pimeää hommaa, että se onnistuu.
Hyvä, kun tuli puheeksi kuitenkin. Pitääkin pitää verottajaa hereillä tässä asiassa, etteivät tahallaan ainakaan pääse päästämään tätä Trevocia kuin koiraa veräjästä. Kiitos. Pistäkää muutkin Vantaan verotoimistoon ilmiantoja nimettömänä tietysti. Eikä veropetos, vaan törkeä veropetos.
Trevoci Oy:n Patama on poistanut kiireesti tietoja sosiaalisessa mediassa ja Facebook-tilin hän poistanut kokonaan. Taisi ollakkin paljon slattavaa, kun piiloon pitää luikkia. Oikeilla jäljillä siis ollaan.
Olet vasta raottamassa salaisuuksien arkkua.
Think again again on esittämässä suurimmaksi ylilyönniksi mailapoikien omat perintätoimistot ja Trevocyhteydet.
Miten tuohon ylilyöntiin istuu Hörhammerin nurkissa viihtyvä Kalinainen?
Pasi Patama ei siis tiennyt yritykseensä liitetystä Keijo Vilhusesta.
Näin se on nähtävä, kansan vedätystä ja kansa saa palkankin maksaa koko farssista.
"Nyt rasti seinään: poliisia tutkitaan ja syytetään ihan tosissaan. Vai yritetäänkö taas vedättää kansaa jotenkin?"
Epäilen että kyseessä on kansan vedättäminen.
Minulle kukkapenkkirahaputki kertoo sen.
Kukkapenkkirahaputki on keskeneräinen tutkimuskohde. Mutta kyllä Supomies kertoi juuri ja täsmälleen varsinaisen syiden syyn: KRP on jäävi tutkijana.
Omista päätöksistä vastuu yritetään siirtää Trevocmiesten kannettavaksi.
Epäillyn (Supomies) mielestä kaikki poliisit lienevät jäävejä ja koko tutkinta pelkkää kateellisten ajojahtia?
Olen ymmärtänyt että syytteessä on myös vuonna 85 syntynyt nuori mies, Supomiehen poika, rekisterimerkintärikoksesta.
Siis VKSV:n valopäiden käsityksen mukaan on laitonta että poliisit sallivat lapsiensa kouluttautua yrittäjiksi, käytännössä opetellen yrityksen johtamista isänsä firmassa.
Jo on muuttuneet rikoksen tunnusmerkit! Eihän tätä nykymaailmanmenoa voi ymmärtää. Tuhansia vuosia isät ovat opettaneet lapsilleen miten yhteiskunnassa kuuluu toimia.
Nyt vänkääjien huippumestarivänkääjät ovat kyllä kaatamassa liian suurta periaatetta.
Melekoisen vedätyksen Saara saikin aikaan. Ilmeisesti sen trollaajaystävättären myötävaikutuksella.
Sotkee vaan trollilaumansa kanssa puoli Suomea mukaan. Samoin tämä aarnion huora
Tehokas on naisparin nettityöskentely jos kaksi asiaan perehtynyttä pistää oman tahtonsa mukaista juttua levitykseen.
Voi,voi, Susanna ja Minna. Vähintään yhtä tehokasta on myös kahden arvovaltaisen lehtitalon palkkalistoilla työskentelevän rikostoimittajan tahtotilan aikaansaama manipulointiajojahti.
"Voisi ajatella että Vilhuselle on kehittynyt loistava kiristysasema joka suuntaan"^
Nyt meille lukijoille on selvinnyt kuinka "loistava kiristysasema" Vilhusella on.
Kaksi tarinaa, kaksisuuntaisuuden työnäyte.
Luulisi että se asema oksettaa enemmän kuin loistaa.
04.1998 Tarvitseeko poliisi valeosto-oikeutta?
Kirjoittanut Markku Fredman Asianajotoimisto Fredman & Månsson:
On myös äärimmäisen tärkeää, että valeostotoiminta arvioidaan sitä seuraavassa oikeudenkäynnissä. Henkilön, joka on laitettu "muulina" kuljettamaan huume-erä poliisin ansaan, on voitava saada esittää oikeudenkäynnissä oma näkemyksensä siitä olisiko hän syyllistynyt rikokseen, jos poliisin toimintaa ei olisi ollut.
Yksi käyttökelpoinen tapa olisi se, että kun esimerkiksi poliisipiirin päällikkötasolla on tehty päätös valeostosta, ei sen jälkeen tapahtuvista kyseiseen erään kohdistuvista huumausainerikoksista voitaisi nostaa syytettä.
Syyttäjä voisi puuttua vain sellaisiin hallussapitorikoksiin, jotka on tehty kyseisellä huume-erällä ennen valeostotarjousta.
Jos erä päätyy uuden henkilön haltuun, ei häntä voitaisi syyttää hallussapidosta.
Tällöin eivät myöskään poliisimiehet voisi syyllistyä yllytykseen.
Tämä johtaisi kuitenkin asiaa koskeviin näyttöongelmiin eikä auttaisi tilanteessa, jossa huume-erä on vaihtunut toiseksi.
http://www.fredman-mansson.fi/fi/henkilosto/markku-fredman/kirjoituksia/217-tarvitseeko-poliisi-valeosto-oikeutta
Jep jep, Poliisin "valeosto-oikeus" johtaa myös tilanteeseen, joss rikolliset poliisit alkavat itse kauppaamaan haltuunotettuja huumeita, ja jos jäävät kiinne, voivat aina vedota Markku Fredmanin esille tuomiin ehdotuksiin.
Kysymys kuuluukin, antoiko joku Markku Fredmanille tehtäväksi "pohjustaa" tietä ja muokata mielipiteitä, jotta rikollisilla poliiseilla olisi mahdollisuus riskittömästi toimia huumekaupassa?
Vaiko keksikö Markku Fredman ajatukset ihan omasta päästä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1916302
Huumepoliiseille ei rangaistusta
Markku Fredmanhan oli Aarnion asianajaja jo silloin kun Aarnio narahti ensimmäisen kerran.
Ei muuten ollut. KYllä se oli Leppiniemi.
Joo, Leppiniemi on ollut aikaisemmenkin Aarnion leivissä. Jossain yhteydessä tuo Fredman oli kuvioissa, en muista yhtään missä ja miten. Jostain se tulee vastaan vielä.
Markku Mäkistä ainakin puolusti. Samaa soppaa kuitenkin. Pistetään nyt tähänkin, vaikka löytyy tuolta alempaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009113010685070_uu.shtml
Aarnion ainoa virhe oli ettei tajunnut toimivansa virkavastuulla.
Täh!
Se on epäiltynä kovan luokan huumerikoksista!
Älä nyt, kyse on juristeriasta ja siitä miten moneen sataan osaan pikkua viilataan.
Juridiikka on mielipide, missä äänestyksen tulos ratkaisee, kuten Auerin tapaus osoittaa.
Kyse on psykopaattis-mielitautisen poliisirikollisorganisaation täydellisestä moraalittomuudesta, lain halveksunnasta, valehtelu- ja vääristelykulttuurista sekä totaalisesta korruptoituneisuudesta, puhumattakaan aivan tahallisista rikoksista.
"Kyse on psykopaattis-mielitautisen poliisirikollisorganisaation täydellisestä moraalittomuudesta, lain halveksunnasta, valehtelu- ja vääristelykulttuurista sekä totaalisesta korruptoituneisuudesta, puhumattakaan aivan tahallisista rikoksista."
Tuon lyhyemmin ja tyhjentävämmin ei voi asian laitaa ilmaista. Lisätä voi vain, että tuskin rajoittuu yksin poliisiorganisaatioon. Koko Suomen julkishalinto on mätä ja median tehtävänä (Yle etunenässä) on pimittää asioita tai lakaista kiusalliset jutut maton alle. Hyvin toimii. Koko sirkuksen rahoitamme me mukisematta.
Kellekkään ei varmaan
tullut yllätyksenä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1916302
Huumepoliiseille ei rangaistusta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009113010685070_uu.shtml
ASIANAJOTOIMISTO ADVOKATBYRÅ
FREDMAN & MÅNSSON=>
FREDMANMÅNSSON=>
FREDMANSONS=>
FREEMANSONS=Vapaamuurarit
Rakenteilla oleva talo ei sitten olekaan Aarnion nimissä, vaan Aarnion pojan nimissä, mikä herättää joukon kysymyksiä.
-Minkä ikäinen poika on?
-Jos alaikäinen/tuloton yms. niin mistä saanut rahat tonttiin ja rakentamiseen?
-Jos Aarnio lahjoittanut tontin, rakentajien palkat ja rakennusmateriaalin, niin onko maksettu lahjaverot?
-Mitä omaisuutta muille lapsille on mahdollisesti kertynyt?
-Vaimon omaisuus ja mistä se on tullut, jos lahjoituksena, niin onko lahjaverot maksettu?
Jari Aarnio on käyttänyt talohankkeeseensa yli 200 000 euroa rahaa, jonka alkuperää eivät selitä palkkatulot, pankkilainat tai perinnöt. Rahojen alkuperää tutkitaan.
Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion henkilökohtaisessa rahankäytössä on satojentuhansien eurojen epäselvyydet.
Tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto kertoo, että Aarnio on käyttänyt viime vuosina yli 200 000 euroa rahaa, jonka alkuperästä ei ole selvyyttä.
“Rahojen alkuperää selvitetään ja kaikki vaihtoehdot tutkitaan, mutta seurantalaiteyhtiö Trevoc on tutkinnan kohteena.”
Haaviston mukaan epämääräinen rahankäyttö liittyy Aarnion talohankkeeseen.
Aarniot ovat rakentaneet Porvooseen omakotitaloa, joka on merkitty perheen pojan nimiin.
Pojalla ei ole ollut verotettavia tuloja. Aarnion omat nettotulot ovat viime vuosina olleet noin 40 000 euroa.
Hänen vaimollaan oli viime vuonna nollatulot. Sitä ennen hänen nettotulonsa olivat enimmillään runsaat 20 000 euroa.
Haaviston mukaan rahankäytöstä on todisteena erilaisia rakentamiseen liittyviä asiakirjoja, kuten kuitteja.
Selittävätkö palkkatulot, pankkilainat tai perinnöt rahavirtoja?
“Tämänhetkisten tietojen valossa eivät selitä. Eikä ole löytynyt asiakirjoja muistakaan lainoista”, Haavisto sanoo.
Haaviston mukaan tässä vaiheessa tutkintaa näyttää siltä, että ainakin osa rahasta on ollut käteistä.
Aarnion muuta omaisuutta asetettu vakuutakavarikkoon 500 000 euron edestä.
Tyhmä mies, kun sotkee perheensä omiin rikollisiin toimiin. Rahnpesusta saavat syytteet. Ellei törkeästä rahanpesusta.
Kusipää ei säästele muidenkaan perheitä
Totta, täysin häikäilemätön stasilainen kakkiainen.
Rahanpesussa ei ole kuin nimike törkeä rahanpesu.
kovin vähän tietoja tästä pelättävästä tai pelokkaasta Keijo Vilhusesta.
Vieläkö mahtaa olla Hollannissa tyrmässä vai onko jo Suomessa?
Joo, kiitos lapsus.
Sisäpiiritiedon mukaan olisi Suomessa, ollut jo pitkään. Lisko-osastolla tietenkin. Kohta varmaan Yle tekee dokkarin tästä kultapojusta ja hänen traumoistaan. Valtio suojelee omiaan.
Liskolla? Missä talossa? Eikö kesken tutkinnan olla poliisivankilassa?
Ai niiku Pasilassa, vai? heh he.. Se liukastus sie saippuaan heti ja kanttuvei. Pasilas alkaa Keijukaiselkii olee kamut niukassa.. Onha KRP tiloiskii muutama kaappi. Siel oli Nils Gustafsonnikii hetke aikaa, piuhat sormissa.. Leikit alkaa olee leikitty. Ei oo Kekkulalkaa helpot ajat. Ne ruuvaa siint ulos KAIKEN TIEDON ja sit tietoo Keijukaisella piisaa. Ainakii viistoist vuotta rottailleet.. Klups! Sit alkaa ukkoo sinkoilee kaappii bussi lasteittai.. "Herrasmiehet" ku alkaa laulaa kuorossa nii tulee uus SM yhteis tuomioissa 500 vuotta. Jokaikinen jengi on "edustettuna" jos ovat Super-Keijun poppoon kans touhuilleet. Siel on jo T-haaran veljekset ja kymmenii muita ukkoja lusimassa.
Ei riit tuo viis sataa vuot yli tuhat o mu veikka.
Jos Super-Keijo todellakin alkaa laulamaan, niin Suomeen saadaan uusi oikeuslaitos ja samalla uusi hallituskin ilman vallankumousta. Viserrä, viserrä Keijo kuin satakieli.
Super-Keijon on todellakin pikku pakko laulaa. Todistajansuojeluohjelmaan ei muuten oteta. Ja Keijo on niin kusessa, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin laulaminen. Joten Keijohan laulaa. Ammatti vasikka kun on. Tipi tyy tipi tyy - tsirp tsirp tsip.. Keijon tarvitsee istua pikku kakkukin.. Keijo toki nuolee KRP agenttien peppuja kieli ruskeana, et ne puhuis rosiksessa sen puolesta. Tuo tuleva kakku on se toinen syy lauluun. Kun Keijo vapautuu on uusi passi odottamassa. Valtio maksaa pienen murjun vuokrat ulkomailla ja antaa hieman sopparahaa. Rosiksessa kun Keijo tulee putsatuksi, kusetuksilla hankitusta mammonastaan. Keijo Keijo Keijo!! Vislaa vasikat vislaa!! :d
Entäs ne muut tulevat keijot, joita esille tulee super-keijon ilmosta. Lähteekö koko joukko bussila Italiaan ja osa jatkaa lentokoneella Thaimaahan? Ennen oli keihäsmatkat, nyt on keijomatkat
Thaikkuihin juuri siellä keijot viihtyy "lomilla"
On se tosiaan törkeää haudata rahaa kukkapenkkiin ja kuvitella että se sillä tulee puhtaaksi. Mutta kuka hautasi?
Onhan se törkeää, jospa oli tarkoitus kasvatta rahapuuta? :D:D:D
Keijo on ollut nyt vapaudessa juhannuksesta lähtien. Muuttiko mitään?
Ei muuttunut mikään, ei edes "neuvosto tovereiden" silmissä
Up!
Aarnion virhe oli kun putsasi rahanahneudessaan eukon. Eli ihan oma moka, vituttaako?
Kysymys kuuluukin: putsasiko?
Eukko toki mielellään niin uskottelee. Tiedetään kyllä miten nainen omat saatavansa laskee. Siinä otetaan vain huomioon: minun, minun, minun, minun,minun....
Hesarin tytötkään eivät antaneet Aarniolle tilaa vastata, puhumattakaan syyttäjästä.
Eipä aarnion puheita kukaan uskoisikaan lukuunottamatta aarnionpalvojia. Heille taas totuus ei merkitse mitään ja he palvovat aarniota täysin kritiikittä. Aarnion uskottavuus lienee aika lähellä nollaa, joten saa mädäntyä posessa.
Rehellinen poliisi on satuolento!!
Minnasmilee alkoi syväluotaamaan...
Onko Lasse Aarnio jari aarnion veli.
Oikeudenkäynnissä tuli ilmi ettei Aarnio luottanut "Saaraan".
Sekin harhaluulo on syntynyt koska "Saara" toivoo että sellainen käsitys heidän välisistä suhteesta jäisi pysyväksi. Mutta sehän on vain harvojen rikostoimittajien työvoitto, josta he ovat jo luopumassa.
Vapaamuurarien nimikkotuomari pelastaa Aarnion