Presidentti Jammeh.

28x...

Oikealta nimeltään Yahya Abdul- Aziz Jemus Junkung Jammeh, 25.05-65 on hauska herra. Kaksi avioliittoa, viimeisin 2010-2011. Kaksi lasta, tyttö ja poika.
Toimittajien vapautta on Jammeh rajoittanut sekä valmistellut lain joka antaa hallitukselle vallan tuomita heitä vankilaan kunnianloukkauksesta.

2008 kaksi brittitoimittajaa tuomittiin vuodeksi pakkotyöhön koska olivat lähettäneet sähköposteja joissa olivat nimitelleet presidenttiä mielenvikaiseksi.
Hra Jammeh on myös erittäin huolissaan noituudesta ja onkin pidätyttänyt useita naisia noituudesta epäiltyinä.
Tulee mieleeni että jos nyt matkustaisin Gambiaan lomalle niin montako vuotta linnaa saisin näistä kirjoitelmistani?
Varoitan myös kaikkia suomalaisia noita- akkoja välttämään maata jossa joutuvat kahleisiin. Mutta eipä huolta, taannoinhan teitä poltettiin roviolla tai heitettiin vuolaaseen virtaan säkissä. Parannusta noitien ihmisoikeuksissa on siis tapahtunut merkittävässä määrin.
Tunnen kyllä pari- kolme suomalaista noita- akkaa joiden toivoisin lähtevän käymään Gambiassa.
Lisäksi olen erittäin huolissani alaikäisten poikien hyväksikäytöistä joita tapahtuu satamäärin vuosittain iäkkäiden naisturistien toimesta. Nämä tapaukset on saatava julkiseksi sekä syylliset tuomittava ankariin rangaistuksiin lapsien seksuaalisista hyväksikäytöistä.

14

644

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 28x...

      Niin vielä että presidentti Jammeh voi milloin hyvänsä kansallistaa maassa toimivat ulkomaiset pankit maan kassavajeen täyttämiseksi. Älkää ihmeessä tallettako rahojanne maan pankkeihin. Ainoastaan käteiset USAn dollarit tulevat olemaan käypää valuuttaa kriisin iskiessä. Tämä nyt kaikella ystävyydellä. Jos haluatte toimia toisin niin enhän sitä voine estää. Nostakaa nyt rahanne pankeista jos se on vielä mahdollista.
      Jos olette epävarmoja niin tarkastakaa maan luottoluokitus.

    • tiina1812

      Täytyy muistaa että presidentin todellinen kannatus oli viime vaaleissa reilusti yli 50% eikä merkkejä kannatuksen hiipumisesta ole näkyvissä. Monssa Afrikan maissa on hallitsijalla suuri valta ja monet näyttävät käyttävän valtaa yksinvaltiaan tavoin.

      Mikäli diktaattorin määritelmänä pidetään poliittisen ja toimeenpanovallan sijoittumista yhdelle henkilölle; voidaan mm. USA pitää diktatuurina.

      • 28x...

        Itse olen diktatuurin kannattaja ja demokratia on mielestäni pyllystä.
        Suomessakaan ei saada päätöksiä aikaan yksinkertaisimmistakaan asioista. Perustetaan älyttömiä työryhmiä ja lopuksi tehdään lehmänkauppoja jotta juttu nyt viimein saataisiin hoidettua. Aikaa on saattanut palaa 5 vuotta ja rahaa sen mukaisesti.
        Diktaattori sen sijaan sanoo että huomisesta alkaen toimitaankin nyt näin.
        Tasavaltamme presidentti Urho Kekkonen oli diktaattori ja kansan suuri suosikki.
        Monet haikailevat vieläkin Urkin aikoja. Silloin asiat rullasivat.

        Diktaattorin, keisarin tai presidentin urat tuolla Afrikan mantereella ovat usein kovin lyhyitä. Tänään arvostettu päämies, huomenna pää leikattu irti ja seipäännokassa torilla.
        Pidän kyllä Gambiaa eräistä vakaimmista valtioista mutta Suomen ulkoministeriön tiedoitteita kannattaa tarkkailla. Se ei edes maksa mitään.


      • maddogkanilai

        Ei gambiassa ole pidetty oikeita vaaleja ja pressa on ostanut äänensä, koska omistaa käytännössä kaiken ja on helppo piestä hengiltä joku joka ei häntä kannata.
        Ihmiset siis uhmaavat presidenttiä oman hengenlähtönsä hinnalla. Ei voi verrata jenkkeihin.


    • 28x...

      Sain hieman lisätietoa tästä presidentti Jammehista joka on todella hieno herra sekä värikäs persoona.
      - Toimittajille hän tokaisi jollette tottele hallintoani voitte painua helvettiin.
      - Jollette usko Jumalaan....olet sikaakin alhaisempi.
      Hänhän parantaa ma to n. 10 HIV- potilasta, pe la paranee sata astma- potilasta.
      Lisäksi hra Presidentti on sanonut voivansa parantaa myös hörhöperseisyyttä mutta ei maininnut viikonpäiviä miten Hänellä aikaa heihin riittää. Uskonkin tämän taitonsa juuri tuovan maahan runsaasti pohjoismaisia naisturisteja; myös suomalaisia.
      Homoihin hän ei ole löytänyt parannuskeinoja. Hän joutuu armomurhaamaan kaikki tyynynpurijat kauko- ohjattavalla giljotiinillään.

      Lähde:
      http://hikipedia.info/wiki/Yahya_Jammeh

    • pipero

      Ajattelin nostaa nämä mainiot tosiasiat näkyville maan johdosta.
      Näistä löytyvät vastaukset homo- ym kyselyihin. Hra 28x... on tehnyt kovaa taustatyötä koska on saanut selville mm. Jammehin käyttämän kauko- ohjattavan giljotiinin jolla tavoittaa kaikki karkuunpääsevät tyynynpurijahomot.

    • 28x...

      Tämä on päivitys... tämä on päivitys... tämä on päivitys...

      • apinatkin

        Up


    • 28x...

      Uusimmalta Ebola- osaston ketjusta hra mainitsi presidentti Jammehin toimista jotakin.
      Ohessa hieman päivitystä joka ei ole vanhentunut lainkaan mikä on suorastaan riemastuttavaa. Vastustajien vastaväitteet pystyn kumoamaan aika vakuuttavilla päivityksillä tarvittaessa.

      Uskoisin todellakin että arvon presidentti pystyy parantamaan Ebolan koska pystyy parantamaan AIDSin, astman sekä höröperseisyydenkin. Homouden parannus on hieman hakusessa vielä ja joutuukin mestaamaan kyseisen taudin kantajat ajan puutteen takia.

      Kuka enää epäilee Gambiasta saatavaa taudinvaaraa kaiken tämän vakuuttavan todistusaineiston johdosta? Tämä alustava tiedosto on saatu maan korkeimmalta johdolta, diktaattorilta, maan leijonan ja ylväistä ylväimmän presidenttinsä Jammehin virallisista tiedoitteista.

    • Toistoja,toistoja

      Lähes sama kirjoitus ollut varmaan jo sataa kertaa Gambian sivustolla. Jännityksellä jjään odottamaan seuraavaa . Ehkä jo tänään...

    • 28x...

      Nostin tämän keskusteluketjun ylös koska eräs herra halusi tietoja presidentti Jammehista.

      Jos tiedonhalua esiintyy vielä laajenevassa määrin niin voin päivitettyä tietoa hänestä kaivaa, sehän ei ole lainkaan vaikeaa.

      Hauskaa Uutta vuotta kaikille ihailijoilleni, emmeköhän jatka näissä tutuissa merkeissä myöskin ensi vuonna!

    • No ei

      toi Jammeh vielä mihinkään Idi Aminiin vertaudu jos halutaan kunnon hulluksi nimetä. Siellä Afrikassa on tapana ottaa valta jos toinen on heikko. Niin elefanttien kesken kuin ihmistenkin.
      Jos presidentti tai kuningas yms. poistuu maasta, sehän tarkoittaa afrikkalaisen sekä myös kaukoidän kulttuureissa sitä että meillähän ei ole hallitsijaa tässä maassa ollenkaan. No tyhjiöillähän on tapana täyttyä. Tunkua hallitsijaksi on paljon. Joskus onnistuu joskus ei.
      Minkätakia pohjois-korean hallitsija poistuu maastaan äärimmäisen harvoin jos ollenkaan? Aivan oikein, jokuhan saattaa nousta tilalle.

      • hei hei

        Papa Idi oli suurmies.

        Jammu pullerosta ei voi puhua samalla hehtaarillakaan.


    • No eipä

      noissa diktaattori Putinin sananvapauden rajoituksissa ja toimittajien ja liikemiesten pidätyksissä ym vangitsemisissa ole eroa noihin banaanivaltioiden päämiesten touhuihin. Putin ei vissiin järjestä parannus tapaamisia eri sairauksien hoitoon.
      Mutta kyllä sielläkin saattaa helposti saada ns. "talutuksen saunan taakse". Sillä metodilla "paranee" monikin ongelma.
      Se vaan siinä on vttumaisinta kun tuo venäjä ei sijaitse afrikassa. On turhan lähellä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1762
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      923
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      110
      783
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      674
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      638
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      52
      601
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      20
      590
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      572
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      556
    Aihe