Synnytyksen ajatteleminen

Muistelija,

Minua kiinnostaisi tietää kuinka usein te jo synnyttäneet ajattelette synnytystä/synnytyksiänne ?
Oma tyttöni jo 2 vuotta, mutta huomaan että käyn päässäni edelleen synnytystä läpi, vähintään joka toinen päivä. Synnytys vaan tulee yhtäkkiä mieleeni esim kesken leffan katsomisen. Onko muilla tälläistä? Onkohan ihan normaalia?
Synnytys meni muuten mukavasti, mutta vauva syntyi huonokuntoisena, mutta onneksi virkosi kuitenkin suht pian.
En koe että minulle olisi jäänyt traumoja, mutta miksi silti mietin sitä näin usein?!

3

287

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistelua täälläkin

      en mä nyt ehkä noin usein ajattele, mutta silloin tällöin käy mielessä ja muistelen, nyt toista kuumeillessa useammin :) oma synnytys kesti aika kauan ja oli hankala, niin riittää muistelemista, minusta on luonnollista ja kivaa muistella elämän tähän asti mullistavinta ja hienointa tapahtumaa!

    • pian kahden äiti

      Joskus, mutta harvemmin. Nyt kun odotan toista ja pääsin juuri viimeiselle kolmannekselle, synnytys käy mielessä useammin.

      Kuitenkin yleensä siinä muodossa, että ennen ensimmäistä synnytystä jännitin enemmän juuri sitä synnytystä enkä ajatellut niinkään synnytyksen jälkeistä vauva-aikaa. Nyt se synnytys ei jännitä enää samalla tavalla ja vauva sekä aika synnytyksen jälkeen yleensäkin on ensisijaisena mielessä.

    • Mymmelitär

      Monta kertaa viikossa tulee mieleen, poika 8kk ja synnytyksessä kaikki meni hyvin!
      Luulin olevani outo, kun asia pyörii edelleen niin paljon mielessä.. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      379
      889
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    4. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      180
      660
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      625
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      604
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      590
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe