~♥♥~
Rakas Batseba
Huomasithan sinä miten jo alusta asti olen ollut
kiinnostunut sinusta
Kun ensimmäisen kerran tavattiin
täällä tanssiaisissa,
sinun käytöksessäsi oli jo silloin jotain,
niin lumoavaa
Sinä nauroit ja ivasit minun erikoista pukeutumistani,
muistatko
Yritin kovasti jo silloin lähestyä sinua
mutta silloin tanssiaiset loppuivat
ja lähdit pois,
lopulta jo estelit minua
taidenäyttelyssäkin suljit oven edestäni
muistatko,
olin kai jotenkin tökerö tai tahditon
Mutta en silti voinut olla seuraamatta sinua,
sinun jälkiäsi
joka tanssiaisissa katseeni etsi
aina sinua
sinun nauravaa ihanaa olemustasi
ja pukeutumistasi
joka oli niin erilaista kuin muilla
On tämä ollut minulle ihana satumainen onni
että törmäsimme jälleen
ja kun nyt olen nähnyt katseessasi jotain
ihan uutta väriä, kutsuvaa
Et ollutkaan unohtanut minua
joku siemen on itänyt välillämme
ja olen huomannutkin,
olevani yltä päältä jo rakastunut
sinuun
Tämä on ollut minulle
ihan outoa
herään joskus keskellä yötä
virkeänä kuin peipponen
ja kuitenkin, toisaalla
aivan kuin joku vuoroin lämmittävä
ja vuoroin raastava tuli
polttaisi sisälläni koko ajan
Rakkaani,
ajattelen sinua jatkuvasti
Joskus minä haluaisin huutaa aivan kaikille,
siitä, miten paljon rakastan sinua
ehkä joku päivä saan niin tehdä
Toivon, että tapaisimme taas pian
tulethan taas sinne salaiseen piilopaikkaamme
Suudelmin haluan sinut sulkea syliini
Rakkaudella sinun
~♥♥~
http://www.youtube.com/watch?v=scBcbh8I9e4
~ Rakkauskirje ~
1
500
Vastaukset 1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5261058- 60691
- 53594
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160593Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166568Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.244562Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.84542Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20476Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta98469Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187460
