Suunnitelmissa olisi muuttaa siinä ensi syksynä (jolloin olen 16) Helsinkiin opiskelemaan erikoislukioon. Välimatkaa nykyiseen kotiin (ja vanhempiin) tulisi olemaan muutama sata kilometriä. Soluasuntoja olen katsellut netistä, ja uskoisin että ihan hyvin sellaiseen sopeutuisin. Vuokra tulisi olemaan n. 250€, eli pärjäisin aivan hyvin asumistuella (200€) ja lapsilisällä (150€). Ja tottakai sen puolen vuoden opiskelun jälkeen, kun täyttäisin 17 tammikuussa, saisin opintotukea, jolloin tulot olisi n. 450€/kk. Säästöjäkin löytyy suunnilleen tonnin verran, eli yllättäviin kuluihinkin olisin varautunut. Työpaikka olisi tottakai kiva, mutta olen kuullut että niitä on vaikeampi saada Helsingistä... Kuitenkin toki yrittäisin hakea töitä parhaani mukaan.
Ongelmana ovat siis vanhempani, jotka ovat yllättävän paljon tätä muuttoa vastaan, vaikka vielä en ole edes ehtinyt hakea tuohon lukioon. Kyselevät, eikö kotona ole hyvä asua jne. Olen yrittänyt asiallisesti selittää, että tuo lukio on ollut minun pitkäaikainen unelmani, mutta ei tällä ole ollut vaikutusta. Nykyisellä asuinpaikkakunnallani on vain yksi pieni lukio, joka ei huokuttele yhtään sen liikuntapainotteisuuden vuoksi. Kykenen huolehtimaan itsestäni täysin ja olen sosiaalinen, uskallan kysyä apua ja panostan opiskeluun (keskiarvo yli 9). Lisäksi myös muutamat sukulaiset asuvat Espoossa ja Vantaalla, joten apua löytyisi helposti jotain sattuessa.
Ärsyttää aivan suunnattomasti, koska vanhemmat kuvittelevat että haluan vain juhlimaan pois heidän silmistään... Minusta tämä on vähän huono syy olla päästämättä minua, sillä olen Straight Edge (käytännössä se tarkoittaa, etten juo, polta tai käytä huumeita), eikä minulla ole yhtään huomautusta tai sossumerkintää, vaikka kavereilta niitä kyllä löytyy. Juhliminen ei vain ole minun juttuni, mutta vanhemmat eivät sitä näytä ymmärtävän. Lisäksi äitini kyselee koko ajan, kiusataanko minua, ja haluanko siksi muuttaa, ja että pitääkö hänen käydä juttelemassa opettajalle kiusaamisesta (mitä siis ei edes ole). Minulla on vanhempiini hyvät välit ja he luottavat minuun, joten en ymmärrä tätä kielteisyyttä. Harmittaa, jos päättävät nyt sitten etteivät minua halua päästää...
Mitä mieltä olette tästä? Onko vika minussa vai vanhemmissa? Olisinko edes valmis muuttamaan? Muutenkin, onko kokemuksia samanlaisista tilanteista? Päästäisitkö oman lapsesi?
Entä onko kokemuksia soluasumisesta tässä iässä? Entä muutosta?
Mitä voisin sanoa vanhemmilleni vakuuttaakseni heidät siitä että tarkoitukseni on oikeasti mennä opiskelemaan?
Kiitos jo näin etukäteen vastauksista!
Muutto 16v? Apua!
3
281
Vastaukset
- Rahat ei riitä...
Muuhun en ota kantaa, koska asia on vanhempiesi päätettävissä, koska olet alaikäinen, mutta raha-asioihin kyllä.
Jos tulosi ovat vain asumislisä lapsilisä, niin unohda koko asia.
Vuokran jälkeen käytettäväksi muihin menoihin jää 200€/kk, ja sillä et yksinkertaisesti pärjää millään Helsingissä. Etkä kyllä muuallakaan.
Täysin epärealistista.- aloittaja___
En kyllä ole ajatellut mitenkään kamalan hienosti elää... Perusruokaa iltaisin viikolla ja viikoloppuisin 2-3 kertaa päivässä. Eipä siihen mene kuin se 20-30€ viikko (jolla saa yksi ihminen syötyä jo aika hyvin!), mikä karkeasti laskettuna olisi 80-120€/kk. Loppujen lopuksi aina sitä voi elää pienemmälläkin, jos nyt tarvii ostaa esim. uusi takki tai vastaavaa.
-Aloittaja - Elämä maksaa.....
aloittaja___ kirjoitti:
En kyllä ole ajatellut mitenkään kamalan hienosti elää... Perusruokaa iltaisin viikolla ja viikoloppuisin 2-3 kertaa päivässä. Eipä siihen mene kuin se 20-30€ viikko (jolla saa yksi ihminen syötyä jo aika hyvin!), mikä karkeasti laskettuna olisi 80-120€/kk. Loppujen lopuksi aina sitä voi elää pienemmälläkin, jos nyt tarvii ostaa esim. uusi takki tai vastaavaa.
-AloittajaEntä laskut?
Sähkö, kotivakuutus, liikkuminen, hygienia, vaatteet, ym, ym....
Sinulla taitaa olla aika ruusuinen kuva elämisen kustannuksista.
Ruoka on vain pieni osa niistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412382Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781087
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921