Olen varattu mies ja ihastunut toiseen naiseen.
Hän on kaunis ja menevä sinkkunainen ja tunnen välillä mustasukkaisuutta. Hän saa paljon huomiota miehiltä ja mua raastaa kun en voi antaa hänelle kaikkea mitä hän ansaitsisi.
En voi erota vaimostani, koska meillä on sairas lapsi, enkä halua jättää kaikkea vaimoni harteille. Olemme yhdessä vain sen takia. Mitään läheisyyttä ei ole ollut enää vuosiin.
Haluaisin erota ja aloittaa elämäni tämän ihanan enkelini kanssa, mutta nyt en voi sitä tehdä ja tämä tilanne raastaa!!
Mitä olette mieltä, onko minulla oikeutta näihin tunteisiin?
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Hän on kaunis ja menevä sinkkunainen ja tunnen välillä mustasukkaisuutta. Hän saa paljon huomiota miehiltä ja mua raastaa kun en voi antaa hänelle kaikkea mitä hän ansaitsisi.
En voi erota vaimostani, koska meillä on sairas lapsi, enkä halua jättää kaikkea vaimoni harteille. Olemme yhdessä vain sen takia. Mitään läheisyyttä ei ole ollut enää vuosiin.
Haluaisin erota ja aloittaa elämäni tämän ihanan enkelini kanssa, mutta nyt en voi sitä tehdä ja tämä tilanne raastaa!!
Mitä olette mieltä, onko minulla oikeutta näihin tunteisiin?
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Valoja tauluun ja akka vaihtoon. Ei se lapsi siitä terveemmäksi muutu vanhempien huonossa parisuhteessa, päin vastoin. Ero ei automaattisesti tarkoita että lapset jäävät joko vaimolle tai sinulle, on olemassa monia muitakin vaihtoehtoja. Ehkä naisesi on yhtä kyllästynyt sinuun, kuin sinä häneen, ja kituutatte tietämättänne molemmat? Oli tai ei, ei ole kenenkään kannalta järkevää jatkaa tuollaista "suhdetta", varsinkin jos jo olet jonkun toisen kanssa kokenut itsesi onnellisemmaksi. Itsellesi kuitenkin loppupeleissä elät, et kellekään muulle. Ja elämä on muuten aika lyhyt, vaikka tuossa tilanteessa tuntuneekin nälkävuosilta!
Käytännön asioista; onko vaimosi samaa mieltä? Oletteko avoimesti puhuneet?
Jos eroatte, se ei tietenkään tarkoita lapsen hylkäämistä, päinvastoin, erikseen annettu aika voi olla jopa laadukkaampaa. Lasta voi hoitaa myös vuorotellen, ja eronneena saa myös varmaankin helpommin ulkopuolista apua?
Ja jos enkelisi on aikuinen, fiksu ihminen, hän ymmärtää ja hyväksyy lapsen mukanaan tuomat asiat. Jos hyvin käy, omalla panoksellaan myös jollain tavalla osallistuu.
Keneltä haluat oikeutuksen?
Kaikille ei voi olla mieliksi.
Arvostan ihmistä, jolla on selkärankaa, sekä myös tunneälyä, halua toimia oikein.
Mietin omia läheisiäni, vanhempiani, sisaruksiani ja lastani, ja millaisen elämän heille haluaisin. Toivoisin, että tekisivät moraalisesti oikeita ratkaisuja -sekä itsensä että muiden vuoksi- MUTTA eläisivät myös ennenkaikkea omannäköistään elämää, muiden laatimista odotuksista ja määreistä liikaa välittämättä. Nauttisivat mahdollisimman monesta päivästä. Silläkin uhalla, että minulle ns. haistattavat pitkät.
Jos joku random paheksuu valintaasi, kokeeko hän myös sen tuskan, jonka itse koet elämättömyydestäsi?
Elämä on kuin lahjakortti, nimelläsi, ja jos et sitä itse käytä, ei sitä käytä kukan muukaan. Jos voit jakaa iloa ja onnea ympärillesi, se on juurikin sitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Siihen ei pidä suhtautua itsestäänselvyytenä.
Jos et itse halua tai voi sitä toiselle antaa, päästä hänet vapaaksi, asiat läpi puhuen. Jos toinen odottaa sinua, etkä aio ikinä mitään asialle tehdä, on väärin odotuttaa, ymmärrät sen kyllä. Anna toiselle edes mahdollisuus onneen. Jos et aio asialle mitään tehdä -puoleen tai toiseen- et voi olla mustasukkainenkaan, vaikka se inhimillistä onkin.
Sitten on sellaisia ihmisiä -kuten minä- joka piiloutuu moraalin läpinäkymättömyyskaavun alle; jotain ihanaa ja kaunista en voi jollekin kertoa, koska se olisi väärin, ja mahdollisesti laittaisi hänet tukalaan tilanteeseen.
Hyvän asian kertominen, tai hyvään pyrkiminen ei ole ikinä väärin.
Tämä oli hienosti kirjoitettu ja antoi minullekin uutta näkökantaa. Laitanpa tähän hieman omaa tarinaani myös. Tilanteeni on hieman samanlainen kuin aloittajan. Varattuna ja lasten isänä olen käynyt läpi paljon syyllisyyden tunteita ym. siksi, että olen ollut jo parisen vuotta ihastunut toiseen naiseen ja tiedän, että ainakin jossain vaiheessa hänellä on jotain tunteita minua kohtaan ollut. Ristiriitaisia tunteita siitä, kuinka väärin tämä on, ovat päivittäisiä. Mitään erityistä ei ole tapahtunut ja en tiedä tapahtuuko ikinä, mutta nämä tunteet ovat avanneet silmäni. Ennen ihastumisanikin avioliittomme on ollut vuosikausia vain kuori, jota minäkin olen suoraan sanottuna vain lasten vuoksi jatkanut ja monta kertaa aikaisemminkin eroa miettinyt. Ja niin on puolisokin. Oma ja puolisoni paha olo on kotielämässämme näkynyt monella ikävällä tavalla, joten olen todella vaihtoehtoja pohtinut. Monta iltaa olen yksin silmät kosteana miettinyt miten ja mihin suuntaan tässä voi edetä. Tieto siitä, että yhteiselo aiheuttaa huonoa oloa kummallekin ja tunteet toista kohtaan ovat väärin ovat olleet omalla kohdallani aika raskas taakka. Toisen naisen vältteleminen on mahdotonta syistä, jotka varmaan voi kukin arvata. Monin eri tavoin olen yrittänyt päästä eroon näistä tunteista ja samalla miettinyt miten jatkaa liittoa. Toimia, niin kuin kunnollisen perheenisän tulee tehdä. Se vaan ei tunnu onnistuvan varsinkin, kun en edes esim. halua kosketta puolisoa tms.
Pitkän miettimisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että otan eron. Päätös ei ole ollut helppo, mutta ajattelen asian niin, että teen sen ennen kuin alamme puolison kanssa oikeasti inhoamaan toisiamme. Toivon myös, että sen jälkeen lapset saisivat 2 rauhallista kotia, jossa on hyvä olla, kuin että joutuisivat edelleen sietämään nykyistä perhehelvettiämme. Samalla tietenkin koen syvää syyllisyyttä siitä, että se olen minä, joka tämän perheen nyt sitten hajottaa. Ja kaiken lisäksi olen ihastunut toiseen naiseen. Toivon puolisonkin suhtautuvan eroon asiallisesti.
Olen kuitenkin luvannut itselleni, että en mainitse tulevasta erostani kuin muutamalle henkilölle. Julkisesti tai ihastukselleni en asiasta puhu. Haluaisin kyllä kertoa hänelle ja enemmänkin, mutta yritän toimia niin kuin on oikein. Inhoan itseäni jo muutenkin. Tulevaisuudesta en tiedä. Kuuluuko ihastukseni siihen vai ei, se jää nähtäväksi. Haaveilen tietysti siitä, mutta pelkäänpä, että sitä ei tule tapahtumaan, vaikka kuinka sitä toivon. Mene ja tiedä.
Ihastuksestani on se hyöty ollut, että se on pakottanut minut ajattelemaan asioita. Jos tunteet toista naista kohtaan ovat näin voimakkaat, on se mielestäni viimeinen osoitus siitä, että nykyinen suhde on kuollut varsinkin, kun eroasiat ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa. Olen todella pahoillani lasten puolesta. Toisaalta, nykyinenkään tilanne ei tunnut kovinkaan hyvältä lastenkaan kannalta. No, tällaisia nyt vain kommentoin tähän ehkä hieman sekavastikin.
Rohkea ja pitkään mietitty ratkaisu. Uskon et olo helpottaa. Päätös on ollut vaikea. Toivon että aurinko hymyilee ja tuo elämääsi onnen...
Mä kerron tähän lapsen näkökulman eroon.
Mä olen nyt jo aikuinen, ja vanhemmat erosivat kun me lapset oltiin jo isoja. Perhe-elämä oli yhtä helvettiä joka päivä.
V*ttuilua, molempien säätämistä jopa väkivaltaa lopulta. Ei sellaisessa perheessä toivo kenenkään elävän. En kehdannut tuoda kavereitakaan kotiin kun ajattelin ettei kenelläkään muulla voi olla tällaista.
Vanhemmat erosivat ja nyt heidän välinsä on hyvät. Sukujuhliin voi aina kutsua molemmat, isä auttaa äitiä kodin pikku askareissa ja heiltä luonnistuu ihan normaali keskusteleminenkin.
Lapset aistii kyllä millaiset vanhempien välit ovat.
Onko parempi, että lapsi saa vääränlaisen kuvan avioliitosta? Vai onko kuitenkin parempi että hänellä on kaksi onnellista vanhempaa...
Rehellisyys ja puolison kunnioittaminen on tärkeintä. Ei siihen soppaan pidä heti repiä toista naista vaan hoitaa edellinen suhde kunnolla loppuun ja sitten vasta katsoa mitä sen toisen kanssa voisi tapahtua.
Onko lapsi kuinka pieni? Oletko oikeasti yhdessä vain lapsen vuoksi vai myös siksi, että avioliitto on helppo ja turvallinen vaihtoehto?
Tietääkö enkelisi tilanteen? Oletko kertonut hänelle, ettet aio koskaan erota, vai odottaako hän turhaan?
Eihän se avioliitto ainakaan helppo vaihtoehto ole, tuttu ja turvallinen korkeintaan, mutta ei helppo.
Kannattais tarrata saaliseen ;) Ei ne kauaa siinä pyöri. :)
Puhu vaimosi kanssa ja selvitä itsellesi, mitä haluat. Haluatko todella "vain lapsen takia" olla suhteessa? Onko pienempi paha satuttaa vaimoa ja päästää hänetkin eteenpäin? Vai onko tää sulle hetkellistä? Joskus kommunikointi avoimesti voi avata suhteessa uusia asioita. Sitä olettaa ja odottaa asioita, joita huomaa toisenkin sitten miettineen. Joskus tarpeista kertominen voi johtaa parempaan lopputulokseen :) Tai yleensähän kaikki johtaa parempaan, vaikka ei ehkä sillä hetkellä siltä näytäkään.
Koskaanhan sitä ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu, mut saithan sää mies vaimoskin iskettyä, niin kyllä aika kuuma mies täytyy olla ;)
Ap:lle: mistä olet, tarina ja tilanne kuulostaa tutulta. Anna joku vihje.
Tosin minulla ei ole lapsi vaan sairas mies kotona. Hän sairastui yllättäen nuorella iällä ja olen sen jälkeen pyörittänyt yksin koko huushollin. Käyn töissä, käytän lapset harrastuksissa, teen lumityöt yksin jne. Sukulaiset asuu kaukana, heistä ei ole siis mitään apua. Joinakin vaikeina päivinä olen miettinyt jopa eroa, mutta en halua lapsille rikkinäistä perhettä. He ovat vielä niin pieniäkin, etteivät ymmärtäisi tilannetta. Mitään fyysistä elämää eikä lämpöä ole enää minun ja mieheni välillä. Ainoastaan kaveruutta tämä elämä on nykyisin. Ihastumisia on ollut kohdallani, mutta ei niistä mitään ole tullut. Omatuntoni on heti alkanut kolkuttamaan. Olen miettinyt asian myös niin että voisihan osat olla toisinkin päin eli minä olisin sairastunut. Millaista elämää minä silloin haluaisin elää ? Miltä se tuntuisi, että mieheni olisi heti ottanut minusta eron ja jättänyt minut sairaan yksin ? Väsynyt kyllä olen usein, pakko se on myöntää. Tulevaisuutta en jaksa ajatella ollenkaan. Elän vain tätä päivää. En tiedä tuliko tämä minun juttu väärälle palstalle, mutta en tiennyt mihin muuallekkaan olisin sen laittanut. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän tekstin kokonaan. Hyvää joulua kaikille.
Ymmärrän tilanteesi hyvin. Kumppanin sairaus on vähän eri asia. Kyllähän sitä luvattiin rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Jos vaimoni olisi sairas, en voisi hänen rinnaltaan paeta. Mutta tilanteeseemme ei ole oikein mitään syytä, läheisyys, fyysisyys ja tunteet ovat vaan kadonneet. En painosta vaimoani ja yritän parhaani ollakseni jotenkin kiinnostava. Tuntuu vaan menevän yritykset hukkaan.
Ja en aio paljastaa paikkakuntaa tms. Tämä ei nyt ole arvailukisa.
Rankkaa elämäsi. Voimia ja osanotto. Ajattelet hienosti asiat. Teillä on varmasti kuitenkin vahva rakkaus välillänne, joka antaa voimia. Jos teillä sairaudesta huolimatta on jutusteluyhteys sekin auttaa jaksamaan.
Jos väsymyksesi on liian kova kannattaa hankkia apua. Ystävät ja sukulaiset varmasti tärkeitä. Tekstistäsi ei käy ilmi kuinka vakavasta sairaudesta on kyse, mutta jos olet vielä suht nuori uusi rakkauskin voi josain vaiheessa tulla kysymykseen. Et ehkä voi viettää koko elämääsi tuolla tavoin. Ehkä kuviot voi sovittaasitten.
Voimia sinulle.
"Hän on kaunis ja menevä sinkkunainen ja tunnen välillä mustasukkaisuutta."
-> onko kyse ennemminkin siitä, että haluaisit saalistaa? Mitä sitten kun olisit saanut saaliisi? Oletko varma että ihastuksesi kestäisi senkin jälkeen?
Menneisyys ei katoa puolisoa vaihtamalla. Jotta voisit nauttia uudesta, vanhan tulisi olla käsitelty. Ex-vaimosi muisto tulisi jahtaamaan sinua ainakin jonkin aikaa. Eikä sairas lapsi sitä ainakaan helpottaisi.
Ihmiset luulee, että eron myötä he pääsevät eroon menneestä ja voivat alkaa uudelta pöydältä. Ehkä se joillain onnistuu, mutta aivan yksiselitteistä auvoa se ei ole. Avioero on ihmisen vttumaisin tilanne.
Miksi kukaan eroaisi, jos avioero on ihmisen vittumaisin tilanne. Itse en eroaisi, jos tietäisin että jokin keino pelastaa vielä olisi. Traagista on ehkä se, että nuorempana asioita ei nähnyt kunnolla ja nyt kun näkee ei voikaan mitään. Se on katsos niin, että avioliittoon tarvitaan kaksi. Ja kyllä tiedän, että monet sinnittelevät huonossa liitossa. Voisin tehdä niin, mutta minusta ei vain ole siihen. Oma terveys alkaa kärsiä ja sehän se sitten olisikin kaikkien etu. Lasten vuoksi voisin tehdä mitä tahansa, mutta tuskin heidän etunsakaan on huonovointinen äiti. Ja huonossa liitossa ei aina ole kyse kaiken rakkauden tai välittämisen puutteesta. Joskus haluaisin silti kokea vielä onnen ja rakkauden, ehkä se on liikaa vaadittu.
Ilman muuta äidin hyvä olo vaikuttaa lasten hyvinvointiin. Eikä ketään voi pakottaa olemaan vastentahtoisesti liitossa.
Totesin vain sen, minkä tiedän kokemuksesta: avioero on todella v-mäinen juttu.
Avioero, kuten mikä tahansa tärkeä päätös, kannattaa tehdä harkiten, ja pitää tunteet etäällä harkinnasta. Miettiä realistisesti vaihtoehtoja. Asettaa itselle jokin aikaraja.
Hienostunutta olisi myös keskustella kumppanin kanssa omista mietteistä.
Ja vaikka kaikki olisi mennyt harkitusti, avioero on yksi ikävimpiä kokemuksia, jota ihminen voi kokea. Sen kokemuksen kanssa on helpompi tulla toimeen, jos avioeron "esivalmistelut" on hoidettu hyvin. Tämä erityisesti, jos on uusi kumppani ja elämä valittuna.
Sinulla on täysi oikeus tunteisiisi. En voi kuin hämärästi aavistaa tuntemuksesi tuollaisessa ristiriitatilanteessa.
Olisin itse voinut kirjoittaa nuo samat sanat. Minulla on myös sairas lapsi kotona, mutta en voisi erota vaimostani, vaikka usein on niitä harmaita päiviä ollutkin. Olen myös saanut huomiota toisilta naisilta, mutta silti rakkaus omaan vaimoon on niin suuri etten voisi jättää häntä. Sairas lapsi tarvitsee kummankin vanhemman tuen hoidossa. Mieti vielä tarkkaan miten haluat oman elämäsi elää. Ennenkaikkea keskustele kunnolla vaimosi kanssa. Ei täällä kukaan ole ajatustenlukija. Ja se tärkein kysymys : Kai sinä vielä rakastat omaa vaimoasi kun yhdessä asutte ?
mietityttää tämä termi "varattu" !
Vai että voi ihminen olla varattu. Auto , ravintolan pöytä, parkkipaikka, asunto yms...voi olla mielestäni varattu.
Mutta että ihminen. Verta. suolenpätkiä, lihaa ja tunteita, älyä ( kullakin geeniensä verran).
kele- kukaan ihminen ei ole kenellekään varattu !
Minäkin ihastuin eräseen varattuun mieheen ja hän minuun. Nyt on alkanut tuntua siltä etten jaksa enää, vaan käännän sivua ja unohdan tuon miehen, koska en saa häntä.
Miksi kuluttaisin aikaani ja tunteitani ihan turhiin.
Tunteet ovat lahja, jota kaikille ei ole suotu. Vaikka sanotaan, että tunteet saadaan syntyessä ei se ole niin itsestään selvää kuitenkaan. Sinulla on lupa tuntea, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaa tuntoa. Itse tiedät kohdallasi, mitä sinun kuuluu tehdä. Ei sitä muut voi sanoa. Ei kukaan muu voi tietää mitä sinä tarkalleen tunnet ja missä tilanteessa sinä oikeasti elät. Sinulla on vain yksi elämä. Saat itse päättää mitä sillä teet.