Kampaajat tyrkyttävät käyntikorttejaan?

Olen kovasti ihmetellyt, miksi Tallinnassa kampaamon kampaajat kovasti tyrkyttävät omia yksityisluonteisia käyntikorttejaan.
Olen aina tilannut kampaaja-ajan kampaamon oman keskitetyn sähköpostin kautta. Kuitenkin sitten siellä kampaajalla sopivasti työn lomassa he supisten ujuttavat oman käyntikorttinsa minulle pyynnöllä, että seuraavan kerran tilaisin ajan suoraan ko. kampaajalta.
Näin ovat tehneet ainakin muutama saman kampaamon kampaaja.
Silti en ole suoraan tilannut heiltä heidän omista yksityisistä s-posteista.

Yrittävätkö he pimeesti napata itselleen ohi kampaamon asiakkaita?
Tuleeko hinnassa jotain alennusta?
4197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tallinnassa on kampaamoista ylitarjontaa, joten tietenkin työntekijät haistavat tulevan työttömyyden ja kalastevat jo nyt asiakkaita itselleen.
Jo nyt näkyy halvemman (osaamattoman) työvoiman lisääntyminen kampaamoissa.
Parempaa hinta/laatua alkaa jo löytymään kotimaasta.

Äänestä

Tallinnan kampaamoissa on monessakin se, että jokainen kampaaja saa maksun omista asiakkaistaan. ei siis ole ketään erityistä omistajaa, vaan monta kampaajaa maksaa vuokran yhdessä ja siten jokaisella se oma tuoli.
Ei siinä mitään epärehellistä ole, onhan Suomessakin ainakin Hesassa sellaisia kampaamoja.

Äänestä

Ehkäpä he vain yrittävät saada sinut omaksi kanta- asiakkaakseen. Tosiaan, kimpassa kampaajaporukka maksanee vuokrat kuten täälläkin ja jokainen työskentelee omaan piikkiinsä. Normaalia asiakkaan kalastelua. Ehkäpä ovat huomanneet ettei sinulla ole vakikampaaja ja siksi tyrkyttävät itseään. Useimmiten ehkä monet käyvät omilla vakituisilla kampaajillaan. Minusta ei mitään outoa.

Äänestä
  • Franchising periaatteen yrittäjiä kuten esim. RE/MAX kiinteistönvälittäjät suomessa.
    Siis ovat tosiaan yrittäjiä (tmi, Oy tms.) jotka "vuokraa tuolia" yritykseltä, jonka tiloissa
    työskentelevät maksamalla aloitus- ja kuukausittaismaksut. Lienee varsin yleinen
    kuvio parturi- ja kampaamoalalla, ettei olla työsuhteessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


outoa toimintaa kirjoitti:

Olen kovasti ihmetellyt, miksi Tallinnassa kampaamon kampaajat kovasti tyrkyttävät omia yksityisluonteisia käyntikorttejaan.
Olen aina tilannut kampaaja-ajan kampaamon oman keskitetyn sähköpostin kautta. Kuitenkin sitten siellä kampaajalla sopivasti työn lomassa he supisten ujuttavat oman käyntikorttinsa minulle pyynnöllä, että seuraavan kerran tilaisin ajan suoraan ko. kampaajalta.
Näin ovat tehneet ainakin muutama saman kampaamon kampaaja.
Silti en ole suoraan tilannut heiltä heidän omista yksityisistä s-posteista.

Yrittävätkö he pimeesti napata itselleen ohi kampaamon asiakkaita?
Tuleeko hinnassa jotain alennusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu