murhaajat!

Jättäkää Johanna rauhaan, nyt julia on kuollut ja haluatteko että sama tsphtuu johannalle. Hän on niin valtavasti antanut medialla ja meille. Hän on saanut kärsiä nedian painostuksesta jo tarpeeksi ja vääriä miehiä ympärillä parveilee, koska hän on niin kaunis ja niin oli juliakin, lutta nyt hän on kuollut, melkein niinko murhsttu.mielestäno johannalle pitöisi kaittaa jokin keräys pystyyn, jokainen suomen kansalainen laittaa euron, niin saataisiin viisi miljoonaa euroa johannnalle
20522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

olipa mauton trollaus

Äänestä

mikäs nettihippi se sinä olet kun oikein trolleiksi täällä kirjoittajaa kutsut?

Äänestä

että eikun rahoiksi? miljonääriksi..

Äänestä

Kyllä se tuo "kaunis" glamour sisko veti Julian mukanaan rappiolle, välittämättä yhtään siskonsa Julian vakavasta sairaudesta. Elossahan Julia olisi ilman johannaa. Muu perhe yritti Juliaa auttaa, mutta aina onnistui sisko touhun vesittämään.

Ja miksi pitäisi rappiolla olevalle ihmiselle järjestää keräys??? Vankilaan raitistumaan ja miettimään elämänsä suuntaa on se oikea suunta, EI antaa juopolle lisää ryyppyrahaa.

Todella surullista että tuossa kävi noin.

Äänestä
  • Näädät murhasivat julian

    Äänestä

  • julian ihailija kirjoitti:

    Näädät murhasivat julian

    Miten näädät kaatoivat Jullen kurkkuun viinaa ja pillereitä? Miten ne pakottivat ja raahasivat Jullen raskaille keikoille? Ei mitenkään. Se, joka näin teki, on murhaaja.

    Äänestä

  • Tuoksu Tunkioinen kirjoitti:

    Miten näädät kaatoivat Jullen kurkkuun viinaa ja pillereitä? Miten ne pakottivat ja raahasivat Jullen raskaille keikoille? Ei mitenkään. Se, joka näin teki, on murhaaja.

    Te nääfät jotka haukuitte jabä levititte sontaa tukiaisten elämästä olette aiheuttaneet tämön. Seuraavaksi alat varmaan puhumaan karman laista ja niin edelleen jne. Tukiaiset olivat harvinainen valopilkku Suomen mediataivaassa ja tavallisen tyulipukukansan suora kateus heidän menestystä kohtaan ajoi Julian kuolemaan. ei tietenkää suorasti voida ketään syyttää, mutta onhan näitä esimetkkejä glamour-taiteilija ja urheilupiireistä ninkuin Rauli Badding Somerjoki, Annikki Tähti, timo K mukka, Särestöniemi, Matti Nykänen, Mika Myllylä, juice leskinen..näiden kaikkien tähti sammui liian nuorena ja nyt julia on nyt heidän luona , suurten joukossa. Häperäsitte edes vähän. Varmaan jänrn kuolleen ruumiinsakin pilkkoisitte ja möisitte osina jos pystyisitte.

    Äänestä

  • bertta bb kirjoitti:

    Tuksu kirjoittaa humalassa?

    Mitä menestystä?

    Äänestä

Mun mieleen on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi Tunkin kuvat parin vuoden takaa Jullen synttäreiltä. Niissä kuvissa paistoi täydellinen piitaamattomuus kaikesta..mielipuolinen hullunkiilto silmissä..tungetaan kakkua naamaan sairralasta kotiutetulle ym ym.

Äänestä

Vai vielä Tuksulle keräys pystyyn?Suomen kansa on pitänyt pystyssä keräystä jo Julialle aikoinaan verojen muodossa!
Eiköhän keltainen lehdistö ole aivan riittävästi rahoittanut Madamen klamourelämää.
Mitä Madame on meille mukamas antanut muuta kuin päänpudistelua ja epäuskoista huvittenuisuutta.
Johanna saa kyllä rauhassa olla jos haluaa.Vieraat ihmiset eivät ole vastuussa Tuksun miesvalinnoista eikä muistakaan hänen typeristä valinnoista.
Tuksu pääsee rauhaan jos nyt älyäisi vetäytyä julkisuudesta, pyytää apua ja mennä hoitoon ja kärsiä tulevaisuudessa kiltisti vankeusrangaistuksensa.
Osanottoni muille Tukiaisille , mutta Tuksua kohtaan en tunne mitään syyllisyyttä.

Äänestä

Onhan se "Johanna valtavasti antanut medialle". Rahasti jo eilen puolentusinaa tiedotusvälinettä Jullen kuolemalla.

Tunkin vastuu sisarensa kuolemasta selvitetään aivan varmasti.

Äänestä
  • Aivan hävytöntä. Toiselta sisko kuollut ja sinä jauhat samaa näädän paskaa. Johannaa kkohdannut horvittävä menetys ja media nyt taivaassa suurten joukossa. Julian syytä kaikki ja tr näädät olette täysin osallisina siinä, kun olette kateuksissanne haulkuneet tukiaisia. Ettäs kehtaatte..

    Äänestä

  • itgitta bb kirjoitti:

    Aivan hävytöntä. Toiselta sisko kuollut ja sinä jauhat samaa näädän paskaa. Johannaa kkohdannut horvittävä menetys ja media nyt taivaassa suurten joukossa. Julian syytä kaikki ja tr näädät olette täysin osallisina siinä, kun olette kateuksissanne haulkuneet tukiaisia. Ettäs kehtaatte..

    Kateuksissamme mistä? Sitä menoa katsellessa ei kyllä tule kateus mieleen.

    Äänestä

Kukaan todellinen julkkis ei lue mitään, mitä itsestä joillakin luuseripalstoilla kirjoitetaan, miksi siis Johannakaan?

Eli se siitä näädät ovat murhaajia-teoriasta.

Äänestä

Ei mitään väliä. Jokainen tekee omat ratkasunsa. Julle teki omansa ja Tuksu tekee omansa. Kuka käski ryypätä.

Äänestä
  • Hävetkää. Hävetkää

    Äänestä

Tää henkilö häipyy julkisuudesta kun on vaan hissunkissun. Ei vaan taida haluta olla ja julkisuus ei nöyristele kenenkään edessä se lyö silloin kun voi lyödä. On ihan ihmisestä itsestään kiinni mitä tekee julkisuudessa. Turha se on itkeä kitistä kun ei tapahtunutkaan niin ja näin kuten halusi, totuus on julmaa etenkin itselle kun se näin kolahtaa.
Mitään noin naurettavaa ei ole kukaan vielä keksinyt että kerätä kansalta tälle ihmiselle moinen summa. No edesauttaisihan se toisenkin poismenoa vauhdilla.Vois jäädä jotain perintäjökin.

Äänestä

suurten joukossa vaan jämäpaskojen kaatopaikalla. Sinne pääsee varkaat ja Huorat.

Äänestä

IS käytti kyllä sangen hilpeää termiä "glamourtanssija" Tukiais-kirjoittelussaan. Siitä sekopäiden menosta on sekä glamour että tanssi kaukana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mikäkö se oon kirjoitti:

Jättäkää Johanna rauhaan, nyt julia on kuollut ja haluatteko että sama tsphtuu johannalle. Hän on niin valtavasti antanut medialla ja meille. Hän on saanut kärsiä nedian painostuksesta jo tarpeeksi ja vääriä miehiä ympärillä parveilee, koska hän on niin kaunis ja niin oli juliakin, lutta nyt hän on kuollut, melkein niinko murhsttu.mielestäno johannalle pitöisi kaittaa jokin keräys pystyyn, jokainen suomen kansalainen laittaa euron, niin saataisiin viisi miljoonaa euroa johannnalle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu