Tunnen toisinaan olevani niin yksin. Kaipaan rakkautta ja hyväksyntää, mutta pelkään lähestyä ketään.
Olen ehkä liiankin pessimistinen, mutta pelkään että jos tulen kaapista ja alan seurustella avoimesti, minut ja tyttöystäväni tuomittaisiin. Pelkään väkivaltaa ja ahdasmielisyyttä.
Silti, haaveilen usein rakkaudesta. Haluaisin jonkun jota rakastaa ja josta pitää huolta - jonkun joka ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen.
Ehkä vielä joku päivä löydän hänet.
Olen ehkä liiankin pessimistinen, mutta pelkään että jos tulen kaapista ja alan seurustella avoimesti, minut ja tyttöystäväni tuomittaisiin. Pelkään väkivaltaa ja ahdasmielisyyttä.
Silti, haaveilen usein rakkaudesta. Haluaisin jonkun jota rakastaa ja josta pitää huolta - jonkun joka ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen.
Ehkä vielä joku päivä löydän hänet.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin... Elämäsi on varmaankin hyvin vaikeaa, jos jo pohdiskelet ongelmia, joita ei vielä edes ole.
Hanki ensin se tyttöystävä ja pohtikaa sitten yhdessä. Ehkäpä huomaat silloin, ettei muiden mielipiteillä on enää ollenkaan väliä.
Samaa mieltä! Sulla tuntuu olevan nyt päällä lievä menestyksen pelko, vähän niinkuin että mitä jos menee skumppaa silmään kun ylitän maaliviivan ja mitä jos kompastun iltapuvun helmaan kun käyn noutamassa nobel-palkintoni. Jos löydät itsellesi sen oikean niin se on upea asia ja kaikista tärkeintä, ja mitä siitä sitten seuraakaan on toisarvoista ja sen ajan murhe.
Mieti että mitkä voisi olla niitä ensimmäisiä askelia lähemmäs haavettasi. Luo vaikka deittiprofiili, käy jossain Setan illassa, tai mitä vaan. Älä masennu jos homma tuntuu alussa nihkeältä tai ei heti tärppää, se on ihan luonnollista. Takaan että sulle tulee parempi fiilis jos ryhdyt toimimaan ja otat vastuuta elämästäsi, eikä aikaa jää niin paljon kaikkien kauhukuvien kelaamiseen. Tsemppiä!