Kissaa pöydälle nyt, ja tulipahan mieleen kyseenalaistaa taas täällä palstailevat, varsinkin ne vakio-palstailevat. Mihin tää teidän ikävä johtaa? Ei mihinkään täällä. Aikani itsekin palstailin, no hetkellinen vakkari olin, mutta mitä tein? Olen ensimmäisen kerran bongannut palstan noin reilu vuosi sitten. Mitä tein samalla? Tein paljon. Elin täysillä. Elän yhä. Tilanne nyt: onnellinen, naimisissa, perheellinen, ja onneksi en ikäväni kohteen kanssa. Vaan paljon paljon paremman, aidon ihmisen, joka on todellakin lihaa ja verta, katseita, kosketuksia, sanoja, kliimaksia, arkea, yhteistä tulevaisuutta..
Kumpi olet: luuseri vai rohkea?
Mieti, ja joulunaikaa.
Kumpi olet: luuseri vai rohkea?
Mieti, ja joulunaikaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi sinä olet täällä? Se on kiinnostavaa. Mistä kaikki alkoi? Luulen, että siitä kun annoit itsellesi luvan rakastaa toista. Siitä se aina lähtee. Sillä tiellä olen minäkin. Se tie vie ulos palstalta väistämättä. Hieman aikaa voi kulua, mutta suunta on selvänä.
Olipa kylmää ulkoilla tuolla ihmisten keskuudessa ja huomasin huvin vuoksi jotain tytteleitä sekä liivi-jengiläisiä (=pikkulapsia menossa kai pyhäkouluun, on kiiltävät liivit päällänsä, liivijengit), mutta niin yrittivät miettiä tyttöset että "uskaltaisikohan yrittää ostaa jotain siideriä, alkoholipitoista? Mutta sitten tyytyivät ostamaan lohikäärme-tehojuomaa MEGAFORCE.
menit avioon, ja tuosta perheellinen sanasta että lapsia on siunaantunut.
Onnitteluni ja onnistumista siinä mitä sinulla nyt on.
Elämä löi aikas lailla maan rakoon kun jotain yritti. Eipä enää muuta uskalla kuin palstailla satunnaisesti.
Täällä ihmiset jännittävät, onko heidän viestinsä toivottu. Ei toki parisuhdetta korvaa mutta minkäs teet.
Mukavaa, jos olet onellinen. Täällä ollaan monista eri syistä. Terv. vaikka tuo luuseri sitten :D