Olen kolmen lapsen isä. Isokokoinen ja hyvin varustettu. Mielestäni en ole homo, mutta olin jo muutaman vuoden miettinyt millainen seksikokemus miehen kanssa voisi olla. Missään nimessä en halunnut mitään karvaista nahkamiestä vaan itseäni nuoremmasta tottakai täysi-ikäisestä ehkä naisellisemmasta pienikokoisesta nuoresta miehestä.
Ilmeni tarve työmatkaan Vaasaan ja ajattelin että nyt voisin haluni toteuttaa jos siihen kaveri löytyisi. Laitoin nettiin ilmoituksen ja yllättäen vastauksia tuli useampi. Päätin vastata juuri 19 v täyttäneelle Janille.
Jani kertoi olevansa 160 cm pitkä, paikkakuntalainen parturiopiskelija muuten sopusuhtainen vaikka melko pienikokoinen blondi. Miestenvälisistä ei hänellä ollut kokemusta mutta etsi puolestaan nimenomaan itseään vanhempaa ja isompaa partneria. Sovimme treffit keskustan kahvilaan. Juttu sujui hyvin ja heti oli selvää mitä kumpikin halusi.
Perjantai-ilta oli vasta alkamassa kun suuntasimme kylpylään, jossa minulla oli huonevaraus kahdelle hengelle. Huoneeseen päästyämme otimme vähän rohkaisua jonka jälkeen ehdotin Janille saunaan ja kylpylään lähtöä johon hän vastasi riisumalla samantien ilkosilleen.
Kiinnitin huomiota hänen karvattomuuteen, ainoastaan kalun ympärillä oli hieman vaaleaa häpykarvoitusta. Seurasin esimerkkiä ja riisuin omat vaatteet ja lähdimme allasosastolle aamutakit päällä ja pyyhkeet kainalossa.
Jani kävi nopeasti suihkussa ja siirtyi saunaan. Itse menin hetken perästä myös. Saunassa ei ollut muita ja siellä Jani istui lauteilla jalat vähän harallaan, polvet koukussa jalkapohjat nostettuna istumatasolle, eli aika rivosti. Istahdin viereen ja Jani otti välittömästi kiinni ranteestani siirtäen sen jalkoväliinsä. Hieroin hänen pallejaan pyörivin liikkein ja oma vehjekin heräsi välittömästi. Samantien kuulimme suihkun aukeavan ja lopetimme luonnollisesti saman tien. Peseydyimme ja siirryimme allasosastolle jossa ei ollut meidän lisäksi kuin joku venäläinen lapsiperhe räpimässä. Menin porealtaalle ja Jani seurasi hetken päästä perässä tuodessaan allasbaarista drinkit.
Jani istui viereen, katsoi ympärilleen ja otti uikkarinsa pois ja siirsi toisen jalkansa omieni päälle ja jälleen siirsi käteni jalkoväliinsä ja homma jatkui. Lyhyen ajan jälkeen Jani sanoi värisevällä äänellä, että lähdetään huoneeseen.
Minä vastasin leikilläni, että mitä siellä? Jani että sheivaat minun ensin poslariksi ja sitten korkkaat minut nuijallasi ja samalla siirsi kätensä uimahousuni lahkeesta puoliseisovan kaluni ympärille ottaen siitä lujan otteen.
Sanoin että mene ensin. Minun täytyy tässä vähän aikaa odotella. Jani veti uikkarinsa jalkaan ja lähti. Vähän päästä seurasin suihkuun mutta siellä ei ollut enään ketään. Peseydyin ja jatkoin huoneeseen jossa Jani istui nojatuolilla aamutakki avattuna kaivaen repustaan ladyshaveria ja geeliä.
Kysyin leikilläni mitä muuta sinulla on repussa johon Jani että kaikkea vuosien saatossa kerättyä. Mitään sanomatta otin geelipurkin ja ravistelin muutaman kerran ja suihkutin Janin puoliseisovalle kalulle. Levittelin vaahtoa palleille ja välilihalle ja Janin kalu jämähtikin samantien seisomaan. Se ei ollut iso, oikeastaan keskivertoa pienempi.
Ajelin karvat tarkasti ja nyt Jani riisui aamutakkinsa nojatuolille ja meni tuolin päälle selin minuun niin, että polvet oli selkänojille samalla sanoen että hoida homma loppuun. Ymmärsin yskän ja ajelin karvat myös hänen peppuvaostaan. Kiitokseksi Jani antoi kielipusun ja siirtyi vessaan huuhtelemaan geelit pois.
Takasin tullessaan hän työnsi minut istualteen samaiselle nojatuolille ja levitti geeliä minun kalulle ja palleihin. Mietin mitähän kotona asiasta sanotaan mutta annoin mennä. Tottuneesti hän ajeli nyt jo kivikovana seisovan kaluni poslariksi ja pyysi käymään huuhtelemassa vaahdot pois.
Takaisin tullessa hän kaiveli reppuaan ja otti sieltä eri kokoisia renkaita pöydälle pinon ja valitsi sieltä muutaman. Meni polvilleen eteeni ja pujotti yhden renkaan pallien penikseni juureen pallien taakse. Toisen pallien ympäri niin, että ne ei pääsis nousemaan ja kolmannen jossa oli kolme rengasta yhdessä kaluni ympärille mutta nyt pallien etupuolelle.
Kokemus oli minulle uusi ja voi juma sitä stondista! Kaluni mikä ei ollut sieltä pienimmästä päästä seisoi suonikkaana kuin ihon värinen termospullo. Kysyin että mistä sinä olet nämä temput oppinut, sinunhan piti olla kokematon johon hän vastasi hymyillen, että on lukenut paljon alan kirjallisuutta.
Sitten seurasi se mitä olin odottanut. Jani nielaisi kaluni syvälle kurkkuunsa ja voi sitä imua. Samalla Jani repi pallejani aika kovakouraisesti mutta voi sitä tunnelmaa. Sanoin että kohta tulee jolloin hän välittömästi lopetti sanoen että saat tullakin toiseen päähän.
Nyt hän siirtyi nojatuolille takaisin asentoon jossa olin hänen peppunsa ajellut ja sanoi, että pane mua äläkä välitä vaikka kuinka huudan.
nuorempaa peppua
8
5374
Vastaukset
- nuorempaa peppua
Siirsin melkein sinisenä olevan terskani peppureiälle ja aloin työntämään sitä sisään. Jani alkoi liikkumaan eteenpäin paineesta ja otinkin molemmin käsin lantiostaan kiinni ja jatkoin työntämistä. Ja niin vain kävi, että syljen liukastama terska survoutui sisään Janin päästäessä tukahdutetun parkaisun samalla purressaan kämmenselkää. Odotin hetken ja aloin työntämään kaluani sisään Janin uikuttaessa. Työnnyin koko mitaltani sisään ja vedin kaluni lähes ulos asti ja työnnyin uudelleen pohjaan saakka. Kiihdytin pikkuhiljaa tahtia ja koko ajan tuntui alavatsanseudulla kutinaa ja ajattelin että tulen varmaan seuraavalla työnnöllä mutta penisrenkaat jatkoi kestoa uskomattoman pitkään ja ehdin työstää Jania varmaan useamman minuutin ennekuin spermalasti lähti ja sitä tuli ja tuli. Kun olin varma, että nyt on pallit tyhjät vedin kaluni ulos spermavanan saattelemana ja työnsin sen vielä pari kertaa sisään. Olisipa nyt kamera ajattelin katsellessa spermasta kiiltävää kalua ja supistelevaa peppureikää. Jani huohotti ja pyysi laittamaan kaluni vielä peppuunsa ja pitävän siellä. Tein työtä käskettyä ja tunsin kuinka sulkijalihas supisteli kaluni ympärillä. Lopulta jani nousi kontaltaan ylös kaluni yhä pepussaan ja otti toisella kädellä pääni takaa kiinni ja antoi pitkän suudelman. Nyt hän siirtyi sängylle vatsalleen huohottaen ja siirryin viereen johon nukahdimme.
- nuorempaa peppua
Aamulla heräsin nukuttua melkein kellon ympäri. Jani jatkoi uniaan. Kävin peseytymässä ja pukiessani myös Jani alkoi heräilemään. Sanoin olevani nälkäinen ja haluavani aamupalalle. Jani siihen että mene vaan minä tulen perästä.
Aamiaisella oli mieskaksikko, josta toinen oli mustaihoinen ja varmaan yli kaksimetrinen. Toinen enemmänkin skandinaavi siististi pukeutuneita molemmat. Janin tullessa aamiaiselle tämä skandinaavi seurasi Jania herkeämättä. Aamiaisen jälkeen menimme aamu-uinnille, jossa samainen musta-skandinaavi jo oli räpiköimässä. Menin porealtaalle Jani perässä ja hetihän siinä kävi niin, että Jani sujautti kätensä taas housuihini ja kaivoi kaluni lahkeen aukosta ihmisten ilmoille ja alkoi hitaasti runkkailemaan ilkikurinen ilme naamassaan ja tekipä se taas hyvää. Väkeä alkoi tulemaan allasosastolle siten että homma oli pakko keskeyttää. Istuimme poreammeessa ja juteltiin niitä näitä.
Mennessämme takaisin huoneeseen hotellin aulassa oli tämä skandinaavi selvästikin meitä odottamassa ja kiirehti vastaan esitellessään itsensä olevansa tuottaja ja valokuvaaja ja asia koski Jania. Itse jatkoin huoneeseen Janin jäädessä aulaan.
Noin 10 minuutin päästä Jani tuli huoneeseen ja kertoi suostuneen intiimikuvaukseen illalla heidän huoneessaan. Minä että Hä!. Jani jatkoi, että kuvista luvatiin 2000 € joista puolet oli jo kädessä. Jani oli vaatinut ehtona, että minä olen mukana kuvauksissa.
No sinunpa on asiasi. Jani jatkoi, että lähdemme keskustaan kohta ostamaan vaatteita kuvauksia varten - nuorempaa peppua
Jani kertoi lyhyesti, että skandinaavi oli kuin olikin suomalainen Jukka ja mustaihoinen oli ruotslainen Jim, joka oli myös malli. Iltapäivällä Janilta tuli tekstiviesti jossa pyydettiin klo 16. huoneeseen ja huoneen numero. Menin sovitusti ja koputin oveen. Perhosia oli kyllä vatsassa että mitähän sielä on vastassa.
Jani istui peilipöydällä ja Jukka laittoi hänelle jotain meikkiä ja mitä hänellä olikaan päällä. Naisten valkoinen uimapuku! Silloin löi kyllä yli. Jim istui aamutakki päällään nojatuolissa ja katsoi televisiota. Janin noustessa seisomaan selvisi sekin, että uimapukua oli jo ehditty vähän "tuunaamaan". Sepaluken kohdalle oli tehty reikä josta Janin kalu ja pallit oli juuri ja juuri mahtuneet ulkopuolelle. Myös pepun kohdalle oli tehty vajaan kymmenen sentin peppuvan suuntainen viilto. Kaula-aukko ulottui rintalastan kohdalle ja takaa selkämys oli avonainen melkein ristiselkään saakka. Ympäri huonetta oli valotolppia, pari videokameraa ja johtoja lattialla.
Nyt Jukka pyysi Jimiä englanniksi valmistautumaan jolloin hän siirtyi vessaan. Muutaman minuutin päästä hän tuli ulos päällään musta nahkaliivi. Hauislihasten ympärillä oli jotain mustaa nauhaa ilmeisesti tarkoituksenaan korostaa varsin lihaksikkaita käsivarsia. Se mikä oli lähes järkytys oli Jimin peniksen koko! En eläissäni ollut nähnyt mitään vastaavaa enkä uskonut sen kokoisen kalun olevan edes mahdollista eikä kalu ollut vielä edes ´täydessä terässä. Kalun umpärillä oli joku nahkainen remmi jossa oli niittejä.
Kuvaussessio alkoi Janin poseeratessa kameralle. Jukka neuvoi asennot ja Jani muutti asentoaan sen mukaan. Muutaman minuutin päästä Jim astui kuvaan mukaan. Ensin he poseerasivat vierekkäin ja vastatusten, selittäin jne. Sitten Jukka pyysi Jania polvilleen lattialle. Jim tuli hänen taakseen ja asetti kalunsa Janin olkapää yli puoliseisovanakin terska ulottui pitkälle Janin rinnan alapuolelle. Välissä kalu oli Janin poskeaan vasten ja kamera räpsyi taukoamatta.
Sitten Jukka pyysi ihan kuin tavallista asiaa Jania ottamaan Jimin kalun suuhun, jonka Jani teki vähääkään epäröimättä. Jim otto Janin hiuksista kiinni ja alkoi tekemään hitaasti naimaliikkeitä. Jani aloitti bravuurinsa jonka oli tehnyt eilen minulle eli alkoi repimään kiveksiä alaspäin. Tästä myös Jim näytti nauttivan. Kun tätä oli kestänyt jonkin aikaa Jukka pyysi Jania sängylle niin, että selällään maatessaan pää tuli sängyn jalkopäädystä mittansa verran yli. Jim siirtyi ja kyykistyi niin, että Jani sai hotkaistuaan jättimelan suuhunsa. Jim tarttui Janin nilkoista kiinni, veti niitä itseään kohti ja levitti. Jukka siirtyi kuvaamaan Janin levällään olevaa peppua ja kamera räpsyi.
Minä nojasin peilipöytään ja tuntui kuin olisin kokoajan pitänyt hengitystä. Oma kyrpä seisoi kuin puusta veistettynä. Näytelma oli tosiaankin henkeä salpaava. Jo se, että blondipoika valkoisessa uimapuvussa itseään melkein puolimetriä kookkaamman täysin mustan miehen leluna oli kontrastina jo henkeä salpaava.
Jim pani Jania suuhun ja Jani korisi. Nyt Jukan mielestä suuseksiä oli nauhalla tarpeeksi ja nyt tuli selvästikin se hetki, että Janin peppureikä on kohta lujilla.
Jani siirtyi sängylle poikittain kontalleen ja levitti jalkansa äärimmilleen. Jim siirtyi hänen taakseen polvilleen alkoi puolestaa singuttelemaan Janin kalua ja palleja samalla työntäen kieltään Janin pyllyreikään. Välillä Jim läimäytteli Janin pakaroita avokämmenellään. Jani ynisi silmät ummessa ja nautti täysillä.
Sitten Jim nousi seisomaan ja asetti Janin kyynärvarren kokoisen kalunsa hänen peppureijälle ja kysyi hymyillen "are you ready"?. Jani ei puhunut mitään mutta levitti vielä polviansa äärimmilleen samalla haudaten kasvonsa tyynyyn. Jukka antoi Jimille liukkarituubin josta Jim rasvasi kalunsa.
Selvästikin valmis oli. Jukka siirsi nopeasti toisen videokameran Jimin taakse ja laski sen lattianrajaan ja suuntasi kohti tapahtumapaikkaa eli Janin peppua.
Jim alkoi survomaan kaluansa ja näky oli uskomattoman härski mutta kiihottava.
Sitten Jim alkoi työntymään Janiin.- kyynärvarren lelu
Janin pallit räpsyi taukoamatta tyynyyn. Jani levitti liukkarituubin kokoisen kalunsa lattianrajaan ja suuntasi kyynärvarren pyllyreikään. Sitten terska räpsyi paineesta.
- kissebi
Jatkoa kiitos!!!!
- homo repussa
Olen homo. Mielestäni en ole kolmen lapsen isä. Missään nimessä en ole Isokokoinen ja hyvin varustettu. Olin jo muutaman vuoden miettinyt karvaista nahkamiestä huuhtelemassa kivikovana seisovan kaluni. Kiinnitin hieman vaaleaa häpykarvoitusta penikseni juureen pallien taakse. Takaisin tullessa hän kaiveli pallejani aika kovakouraisesti peppuvaostaan. Jani nielaisi geeliä syvälle kurkkuunsa tottuneesti. Sitten termospullo alkoi liikkumaan eteenpäin ja vedin pallit leikilläni omieni päälle melkein sinisenä. Seurasin Jania spermavanan saattelemana sisään kuin joku venäläinen homo. Nyt hän siirtyi repustaan runkkailemaan istumatasolle. Jani istui nojatuolilla räpimässä avokämmenellään spermavanan peppureiälle. Peppunsa päästäessä tukahdutetun parkaisun poreammeessa, terskani supisteli uskomattoman pitkään melkein sinisenä. Lopulta koko ajan tuntui kaluni ympärillä kutinaa ja ajattelin että spermalasti tuli pallien taakse, kalun etupuolelle. Olen kuin ihon värinen termospullo. Mielestäni en ole homo. Olen160 cm pitkä, ihon värinen sulkijalihas.
- kohtuus kaikessa
Vaikka ehkä luulet, mutta nämä sekojutut eivät ole mitenkään huvittavia. Ei ainakaan silloin, jos lähetät niitä liian usein.
- hikipalli
kohtuus kaikessa kirjoitti:
Vaikka ehkä luulet, mutta nämä sekojutut eivät ole mitenkään huvittavia. Ei ainakaan silloin, jos lähetät niitä liian usein.
Hiihtele emättimeen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057