Tulen kohta hulluksi tän asian kanssa joten päätin kirjoittaa. Ensin oli 16vuotiaana anoreksia puolenvuoden verran todella vakavana sitten tuli bulimia ja nytten tämä kauhea syöpöttely kuuri, joka on kestänyt jo puolitoista vuotta. Aina illalla tulee luvattu itselle että ei enää ikinä, mutta taas seuraavana päivänä kaikki alkaa alusta. En kehtaa enää edes kavereitani tavata tai koulussa käydä, koska ennen tätä kaikkea mun elämä oli aika ulkonäkö keskeistä kilpaurheilu taustani vuoksi. Nyt kuitenkin urheilun sijaan SYÖN! Se on kamala helvetti joka tuhoaa ihmistä seka ulkoa että sisältä päin. Olen tämän asian kanssa aika yksin, sillä kukaan ei tiedä, olen onnistunut salaamaan sen koko ajan niin hyvin, toisin sanoen kun talo on tyhjä alkaa mun järjetön syöminen jotra vaan ei voi lopettaa. En toivoisi tälläistä kenellekään! Anoreksia vuosista olen lihonnut n.25kg, mutta olen silti vielä normaalin painon rajoissa, yläpäässä. En toivo mitään muuta niin paljon kun että voisin lopettaa ja alkaa elää normaalia elämää, mutta se alkaa tuntua lähes mahdottomalta. Vihaan itseäni päivä päivältä enemmän!! Jos jollakin samatapainen tilanne, olisi todella mukavaa vaihdella ajatuksia meilaten...
onko muita?
mie
2370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulosti tutulta, tosin itselläni sekä anoreksia-että bulimiavaiheet kestivät vuosia. Anoreksiaa oli nelisen vuotta, bulimiaa on ollut jo kolme vuotta. Aluksi vain ahmin ja liikuin ihan kamalasti, mutta väsyin, kun huomasin lihovani tuntien päivittäisestä treenaamisesta huolimatta. Niinpä aloin oksentamaan.
Olen lihonut kymmeniä kiloja anoreksia-ajoistani, ja häpeän itseäni, kun en pysty enää laihduttamaan samalla lailla kuin ennen ja tuntuu kuin olisin muuttunut joutsenesta rumaksi ankanpoikaseksi. Asiaa ei auta se, että kaikki läheiseni vaan hokevat kuinka kaunis olin silloin hoikkana, että mun pitäisi laihduttaa, tää on epäterveellistä, jne.
Ymmärrän siis täysin tunteesi. En tiedä onko sinulle kukaan lääkäri tai muu kertonut, että ahmiminen on luonnollinen reaktio anoreksian jälkeen. EI lohduta pätkääkään, tiedän, mutta et todellakaan ole yksin!! Lähes kaikilla puhkeaa varsinkin vakavan ja pitkäaikaisen anoreksian jälkeen jonkin sortin ahmimishäiriö, oli se sitten BED tai bulimia.
Monet, monet kerrat olen jo ehtinyt lopettaa ahmimisen, laihduttaa itseni hoikaksi ja elää terveellisesti, mutta aina bulimia voittaa, ja löydän itseni kaupasta ostamasta herkkuja, kuin transsissa. Minua suoraan sanottuna pelottaa mihin tämä johtaa!!!!! En osaa valitettavasti auttaa muuten, kuin sanomalla, että luultavasti painosi jossain vaiheessa tasoittuu ja syöminenkin normaalistuu. Pahinta, mitä voi tehdä, on alkaa nälkäkuurille ja koettaa olla syömätön, koska sitä seuraava ahmimiskierre on edellistäkin pahempi (tiedän mistä puhun...)
Tiedän mistä puhut. Sairiastin itse pari vuotta sitten anoreksiaa ja osastohoito pelasti henkeni. Luulin että pahin ois ohi mut se oli vasta alkua ja kaikki on kääntynyt ylösalaisin. Aloin syömään muiden kehotuksesta koska olin osastolta pois päästyäni vielä alipainoinen, mutta sen jälkeen on ollu yhtä h******iä kun voin syödä talon tyhjäksi niin nameista kuin ruuastakin. Luulin että anoreksia aika ois kamalaa mutta tää vasta kamalaa on kun en uskalla jäädä yksin kotiin tai edes ottaa suupalaa koska pelkään sen jälkeen ahmivani itseni täyteen.Tyhmintä on että tiedän rääkkääväni kroppaani kun en pysty ruokailemaan normaalin rytmin ja näläntunteen mukaisesti ja ahmimisen jälkeen saatan juosta puolimaratonin verran sateessa hirveissä kivuissa.En oo vielä montaa kiloa lihonu mutta ottaisin mieluusti vaikka kymmenen lisää jos pystyisin elämään kuin normaalit ihmiset, ilman että ruoka ois kaikki ja mikä pahinta voimat tuntuu pikkuhiljaa loppuvan. On niin tyhmä mutta avuton olo niinkuin varmaan muillakin. Ainut mikä lohduttaa on että tiedän et en oo ainoa.