Johanna Tukiainen, olen tavattoman pahoillani suuresta menetyksestäsi. En ole sinua koskaan vihannut. Oikeastaan olen aina ollut enemmän sillä puolella joka sinua on puollustanut. Vuosi tai pari sitten luin vielä innoissani juttuja sinusta ja lähipiiristäsi. Tiedän sen nyt että se ei ollut viisasta. Olen siitä pahoillani. Ehkä jos itsekkäät ihmiset eivät osoittaisi selkeää kiinnostusta Johannaan, niin ei olisi brändiä Johanna Tukiainen.
Tiedän Johannan itse olevan suurimmalta osaltaan vastuussa maineestaan. Itse hän julkisuuteen tuli, roskalehtien erittäin suurella avustuksella. Tullessaan suureen julkisuuteen Johanna oli kuitenkin vielä tasapainoinen henkisesti ja tiesi mitä halusi. Väärin on se että Seiska ja muut lehdet tekevät sairaasta(alkoholisoituneesta, masentuneesta) ihmisestä juttuja vaikka miten tyrkyttäisi. Rikollista se ei ole, mutta moraalisesti mielestäni väärin. Myös se on osittain väärin että ihmiset lukevat näitä juttuja.
Emmekö voisi antaa Johannalle rauhan? Lehdet eivät ottaisi vastaan haastatteluja, ihmiset eivät utelisi. Johanna, jos luet tämän niin sanon sinulle että jätä tanssiryhmäsi, jätä julkisuus. Sinulla on vielä mahdollisuus parempaan.
Julian kuolemaan syyllisiä oli useita. Vaikka "roskajulkkiksesta" olikin kyse niin varmasti monet ovat sitä mieltä että kyseessä oli viime vuosien ehdottomasti pysäyttävin suomalaisen julkkiksen kuolema.
Tiedän Johannan itse olevan suurimmalta osaltaan vastuussa maineestaan. Itse hän julkisuuteen tuli, roskalehtien erittäin suurella avustuksella. Tullessaan suureen julkisuuteen Johanna oli kuitenkin vielä tasapainoinen henkisesti ja tiesi mitä halusi. Väärin on se että Seiska ja muut lehdet tekevät sairaasta(alkoholisoituneesta, masentuneesta) ihmisestä juttuja vaikka miten tyrkyttäisi. Rikollista se ei ole, mutta moraalisesti mielestäni väärin. Myös se on osittain väärin että ihmiset lukevat näitä juttuja.
Emmekö voisi antaa Johannalle rauhan? Lehdet eivät ottaisi vastaan haastatteluja, ihmiset eivät utelisi. Johanna, jos luet tämän niin sanon sinulle että jätä tanssiryhmäsi, jätä julkisuus. Sinulla on vielä mahdollisuus parempaan.
Julian kuolemaan syyllisiä oli useita. Vaikka "roskajulkkiksesta" olikin kyse niin varmasti monet ovat sitä mieltä että kyseessä oli viime vuosien ehdottomasti pysäyttävin suomalaisen julkkiksen kuolema.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Keitä nämä useat syylliset sitten mielestäsi olivat?
Helpotusta? Ihmisellä ei voi olla helpompaa elämää kuin Tunkiolla on ollut. Muijahan ei kokkaa, ei siivoa eikä edes pese pyykkejä! Ainoa mitä se tekee, on sekakäyttää päihteitä!
Kyllä ihminen on surunsa keskellä yksin, niin myös Johanna. Olen ketjun aloittajan kanssa samaa mieltä. Annetaan Johannan surra rauhassa ja miettiä, mitä hän tulevaisuudeltaan ja elämältä haluaa.
Toivoisin myös kovasti, että hän tässä vaiheessa heräisi huomaamaan, että päihteiden käyttö on syytä lopettaa, jos elämänhalua vielä riittää.
Ei lyödä lyötyä. Eihän sitä kukaan kaaduttuaan halua jäädä maahan makaamaan. Hänelle pitäisi nyt antaa mahdollisuus keskittyä olennaiseen, oman elämänsä kuntoon saattamiseen.
Tällä hetkellä hän on varmasti surusta sekaisin, sen lisäksi että omia onglemia on aivan riittävästi.
Hieman inhimillisyysttä kanssakulkijat hyvät.
Nimenomaan,surra rauhassa,keskittyä olennaiseen.Eikä raportoida monta kertaa päivässä medialle tuntemuksiaan tai miltä tuntuu milloinkin.On monia joita tuo ihminen tällä hetkellä ärsyttää suunnattomasti. Normaalia olisi pieni hiljaiselo ja anteeksipyyntö läheisille ja omaisille.
Nyt Tuksu alkaa syyttää kaikkia muita.
Kuitenkin on täysin selvä asia, että Tuksu vauhditti Julian kuolemaa aktiivisesti.
Julian hauta Malmilla 18.1.2014 (kuva Alec A-stylen albumista):
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=697408516956296&set=a.593462174017598.1073741826.269132166450602&type=1&theater
Kuva Tuksusta Ison kappelin edustalla:
http://www.seiska.fi/images/upload/cms/files/admin/johannakirkko.jpg
Juha Vuorisen artikkeli 27.12.13:
"Tarjous Tukiaiselle
Olin kovin yllättynyt, miten paljon Julia Tukiaisen kuolema lopulta kosketti minua, vaikka olin julkisestikin ennustanut, miten tuossa kosteassa kuurupiilossa tulee lopulta käymään. Kovimmiltakin kissoilta kun loppuvat jossain vaiheessa ne piilopaikat.
Olen nähnyt läheltä ja kaukaa alkoholistien kuolemia, eikä se omakaan äkkilähtö taivaalliseen kohteeseen ollut aina kovin kaukana.
Sen vuoksi tuntui äärimmäisen vastenmieliseltä lukea Julian läheisten höpinöitä sokeritaudista tai joistain muista tekosyistä hänen kuolemalleen. Jos ihmisellä on diabetes ja hän kiskoo viinaa kuin onttoon jalkaan, se on yhtä järkevää kuin panisi suuhunsa hehkulampun, tunkisi per-seeseensä sähköankeriaan ja odottaisi, milloin välähtää.
Mutta on Julian kuolemassa jotain hyvääkin. Lukuisten kännykkävideoiden ja roskalehtijulkisuuden ansiosta olemme päässeet karulla tavalla kurkistamaan, miten kuvankauniskin nainen saa muutamassa vuodessa loroteltua itsensä arkkuun. Kun päihteet alkavat oikeasti maistua, siitä on hyvin nopeasti nami nami kaukana.
Kirjoitin Twitter-tililleni heti Julian kuolinuutisen kuultuani tekstin:
”Alkoholismista jotain tietävänä veikkaan, että nyt Tuksu raitistuu tai lähtee pian samalla taivaan portin avauksella kuin siskonsa. Kova laji.”
Ottaen huomioon entiset elämäntapani minulla on melko paljon alkoholistiystäviä. Joukossa on upeita ja hienoja ihmisiä, vaikka juodessaan he olisivat käyttäytyneet kuinka tolkuttomasti tahansa. En ole koskaan tavannut Johanna Tukiaista, mutta toivon hänenkin paksun meikkikuoren takaa paljastuvan herkän ja kauniin sielun.
Kun näemme hänet pikkuisen pieneksi jääneessä napapaidassa sammuneena jonkin kapakan biljardipöydälle kesken esityksen tai kuulemme topattujen huulten välistä päästellyn ylimielisen mölinän, toivomme sen olevan vain osa taivaallista suunnitelmaa ja roolia, jota hän tuli näyttelemään. Roolia ärsyttää ihmiset inhoamaan ja halveksimaan itseään. Mutta nyt taivaallisessa suunnitelmassa Johannalle olisi tarjolla takaisinmaksun paikka kauniiden korkojen kera.
Jos Tuksu lopettaisi päihteiden kanssa läträämisen, panisi itsensä sekä henkisesti että fyysisesti huippukuntoon ja lähtisi puhumaan kouluihin ja oppilaitoksiin omasta elämästään ja ennen kaikkea selviytymisestään, kuka voisi kyseenalaistaa hänen sanansa?
Kun kutsun häntä 2000-luvun Kellokosken prinsessaksi, sanoissani ei ole ivaa vaan veljellistä ymmärrystä. Ja pieni pisara toivoa.
Minua pelottaa vain yksi asia. Tuleeko hänkin liittymään siihen samaan kategoriaan alkoholisteja, jotka lupasivat silmät kyynelissä lopettavansa dokaamisen ja panevansa elämänsä kuntoon tai ilmoittivat juomisensa syyksi jonkin jo syntymähetkellä heihin ladatun mielenhäiriön, joka sai juomaan kuin kirkasta mieltä vailla. Heistä puhun ymmärrettävistä syistä imperfektissä.
Sitten on se toinen torni alkoholisteja, joille kävi kuten minulle. Jano kävi ylivoimaiseksi. Nimittäin elämänjano.
Johanna-kulta, sinun elämäntarinassasi aukeaa joka tapauksessa nyt kokonaan uusi sivu. Onko se takakansi vai uuden ja upean kappaleen alku, on vain ja ainoastaan sinun käsissäsi.
Ja minulla on ehdotus. Tuon sinulle jouluna 2015 kimpun ruusuja. Joko haudallesi, tai omilla jaloillaan terveellä tavalla ylpeänä seisovalle naiselle."
Artikkeli kokonaan: http://blogit.iltalehti.fi/juha-vuorinen/2013/12/27/tarjous-tukiaiselle/
Tunkioinen hallitsee itse elämäänsä. Ei siihen voi kukaan muu vaikuttaa, ei vanhemmat, ei valtio, ei oikeuslaitos, ei lääkärit. Turha on pehmoaivojen tulla tänne anelemaan Tunkin unohtamista.
Tunkki on läpeensä paha ihminen ja karman laki osuu myös häneen.
Tuksu Seiskan 23.1.14 kannessa Julian haudalla:
http://www.seiska.fi/Arkisto/Seiskassa-42014/1030594
Tuksu kertoi 22.1.2014 SeiskaLivessä, että häneltä katkesi filmi:
”... kAUHEETA, pyörryin kortin luettueani ja jouduin taas sairaalaan, tällä kertaa Marian sairaalaan, eikä minulla ollut mitään muistikuvia miten sinne päädyin. Lääkäri tuli puhumaan kanssani aamulla ja sanoi, että tarvitsen vakavaa ja syvällist psykoterapiaa, jos meinaan koskaan selvitä tästä koettelemuksesta hengissä. Hän antoi minulle lähetteet jokapaikkaan..."
Koko kirjoitelma: http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/KUUNTELEN-PAIVITTAIN-RAKKAAN-ENKELIN-JULIAN-LEMPIKAPPALEITA-JA-ITKEN/1030558#content_1030558