tiedän, että synnytyspelkoon on olemassa pelkopoli ja mahdollisesti siihen saa sektion.
mutta, tuo gynepelkoni pilaa elämäni... en uskalla antaa kenenkään vieraan ihmisen koskea alapäähäni. mietin päivittäin itsemurhaa tämän takia, koska pelkään eniten maailmassa, että joku koskisi mun emättimeen/peräsuoleen. esimerkiksi ankannokan laittaminen emättimeen tuntuu todella mahdottomalta. yhdyntää olen 5 vuoden yrityksen jälkeen uskaltautunut harrastamaan ja sekin tuntuu ahdistavalta vaikka kumppani on maailman ymmärtäväisin ja hellin ihminen. ja tosiaan: käyn psykoterapiassa tämän takia.
onko muita?
mutta, tuo gynepelkoni pilaa elämäni... en uskalla antaa kenenkään vieraan ihmisen koskea alapäähäni. mietin päivittäin itsemurhaa tämän takia, koska pelkään eniten maailmassa, että joku koskisi mun emättimeen/peräsuoleen. esimerkiksi ankannokan laittaminen emättimeen tuntuu todella mahdottomalta. yhdyntää olen 5 vuoden yrityksen jälkeen uskaltautunut harrastamaan ja sekin tuntuu ahdistavalta vaikka kumppani on maailman ymmärtäväisin ja hellin ihminen. ja tosiaan: käyn psykoterapiassa tämän takia.
onko muita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko sulla ajatusta siitä mistä pelkosi johtuu?
todennäköisesti pelkoni johtuu lapsena kokemastani kivuliaasta virtsatietulehduksesta sekä siitä, että näin tv:ssä naisen, joka huuti synnytyskivuistaan... näytti siltä, että nainen kuolisi. järkytyin noista todella paljon. muuta emme ole terapeuttieni kanssa keksineet :S
Minulla on samantapaisia pelkoja. Onko sinulla muita kehollisia pelkoja? Minun tekee pahaa jo esimerkiksi sydämen toiminnasta puhuminen - alan seurata sydämen sykettä ja alkaa epäilyttää, että se lakkaa toimimasta. Kaikki ihmiskehoon liittyvä vähän kammottaa, etenkin lääketieteelliset toimenpiteet. Jos joudun sellaiseen, en suinkaan karaistu, vaan ajattelen että kunhan tästä selviän, niin juoksen niin kauas kuin voin enkä tule enää koskaan ihmisten ilmoille.
Rauhoittava lääkitys auttaa hyvin tuohon traumatisoitumiseen kyllä, eli tilanteesta jää normaali muisto eikä mitään horror show -mielikuvaa. Voisit koettaa etsiä ymmärtäväisen lääkärin ja kysyä gyne-käynneille mietoa rauhoittavaa. Se ei tosiaan niin hirveästi auta siinä itse tilanteessa, mutta jättää huomattavasti "pehmeämmän" muistikuvan ja hälventää siten pelkoa seuraavaa kertaa kohtaan. Minulle jäi esimerkiksi silmien laseroinnista esilääkityksen ansiosta ihan miellyttävä muistikuva ja voisin hyvin mennä uudelleenkin, vaikka kaikki "tervepäisetkin" ovat ällötelleet, kun kuvailen, miten läpät avattiin silmien pinnalle laserointia varten. Tuntuu oudolta olla kerrankin se, joka sanoo muille, ettei se ollut yhtään kamalaa. =)
Minä olen jo 37-vuotias nainen ja lapsettomaksi jäin, koska en osaa kuvitellakaan että selviäisin mistään lapseen saamiseen liittyvästä. Jo ajatus siitä, että tuolla sisällä kasvaa joku otus, tekee niin pahaa, että oksentaisin varmaan jo sen vuoksi koko raskauden ajan. Saati kun olisi aika saada se ulos sieltä.
Mielestäni olen vain hermostollisesti hyvin herkkä ja tunnen kipua todella helposti. Mutta jotain on kyllä jossakin vaiheessa mennyt vinksalleen, kun pidän kaikkea kehollista toimintaa jotenkin luonnottomana.
Hei siili1!
"Mukava" kuulla, etten ole ainut... minua kanssa ällöttää kaikki sisäelimiin liittyvät jutut, esimerkiksi se, kun pitäisi vaikka rauhoittua miettimään omaa hengitystä.. oksettaa oikein, kuinka kylkiluut nousevat. samoin kaikki jänteet on aika ällöjä. pelkään kaikkia toimenpiteitä myös kuten verikoetta, mutta se pelko on vielä normaalin rajoissa, olen mm. itse joskus kersana pystynyt lävistämään itselleni korvan reiät. samoin hammaslääkärissä käyminen ei tuota ongelmaa.
mulla on resepti opamoxeihin, mutta eivät oo auttaneet tässä pelossa. tunnen itseni jatkuvasti huonommaksi ja stressaan tästä koko ajan, kun tuntuu, että joku "paha voima" määrää, mitä pystyn tulevaisuudessa tekemään ja mitä en. tämä ongelmani rinnastetaan aina huonoon parisuhteeseen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mielenterveysongelmiin ym. mielestäni tämä on syy sille, että voin huonosti, ei niinkään seuraus.
No, minä ainakin ymmärrän sinua täysin, jos se yhtään lohduttaa. Usein ihmiset kuvittelevat, että kyse on samanlaisesta epämiellyttävyydestä kuin hermostollisesti kestävämmällä ihmisellä ja sitten kuulee näitä, että "eihän se kivaa ole mutta nopeasti ohi" ja "sen jälkeen on tosi voittaja-olo".
Minusta tämä on vahvasti synnynnäinen ominaisuus, jota elinympäristö joko voimistaa tai häivyttää. Jos vertaan esimerkiksi kahta koiraani, niin toinen on herkkä, helposti traumatisoituva, neuroottinen ja säpsähteleväinen ja toisen mieli on kuin terästä. Ensinmainittu ajattelee epämiellyttävä kokemuksesta, ettei koskaan enää ja jälkimmäinen, että ei kun uutta yritystä putkeen. Niin me vain ollaan erilaisia ja se mitä kaivattaisiin olisi ymmärrys vähemmän neuroottisilta ihmisiltä. Kamala koettaa elää pelkoineen maailmassa, jossa useimmilla niitä ei ole. Kuin joutuisi yksin vieraaseen maahan, jonka kieltä ei ymmärtäisi ja toiset vielä tuskastuisivat sinuun, kun yrität ottaa kontaktia. Siltä se lähinnä tuntuu.
joo eipä paljoa lohduta nuo "nopeasti se ohi menee" yms... kun se ei vaan tätä pakokauhua vie pois.
täytyykö tässä haudata haaveet lasten hankkimisesta? ilmeisesti...