Turuttaret

Turun ainoassa 35:n tanssikapakassa Galaxyssa on tosi masentava ilmapiiri.
Kaikki rannalle jääneet lähiökukkaset vaeltavat yläkerran parketin ympäri tympeä ilme kasvoillaan="älä vaan lähesty".
Murjotus on tarttunut osaan miehiinkin, tuijottavat apaattisena sanomatta sanaakaan koko iltana,paitsi tilatessaan juomaa.
Kummaa porukkaa,samat naamat kokoontuvat joka viikonloppu toteamaan:"Vittu,eihän täällä ole ketään"
Jääkää kotiin,niin taso nousee!
91654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo pitihän siellä perjantaina käydä masentumassa, on se sen verran ankea paikka ja sisäänpääsystä veloitetaan huimat 12e.
Varsinkin yläkerta on ankea, matala ja synkkä kaikinpuolin epäonnistunut miljöö.
Entäs alakerta. Kuka jaksaa kuunnella esim.Engblom bändin vuodesta toiseen samoja kappaleita samassa järjestyksessä, niin että kännissäkin ne muistaa ulkoa. Just ja just jaksoi reilun tunnin siellä olla.

Äänestä

Turkulaiset naiset ovat kyllä oma tieteenlaji sinänsä, Pitää olla vähintään joku jääkiekkoilija, formulakuski tai muuten vain sikarikas, että joku naisista kiinnostuisi.

Kontaktin luominen turkulaisiin naisiin on erittäin vaikeaa, eikä se kyllä ainakaan johdu minusta.

Naiset kulkevat nenät pystyssä, ja luulevat olevansa muita parempia, kilpailevat ulkonäöllään keskenään.

En ole kyllä missään muualla tavannut moista ilmiötä. Muualla suomessa naiset ovat paljon ihmismäisempiä.

Voisikin sanoa, että Turun mukavimmat naisihmiset ovat sinne muualta esim. opiskelemaan tulleita (Ei turkulaisii).

(mikä on maailman rumin koirarotu?? Turun murre)

Äänestä
  • Vika ei ole turkulaisissa naisissa vaan teissä miehissä! Kännissä tullaan sössöttämään, tuijotetaan tissejä, tartutaan peffaan kiinni, tyrkytetään väkisin juomia (ties mitä olette niihin sekoittaneet) eikä tajuta häipyä vaikka sanotaan suoraan että häivy, vaan viinalta/hieltä/kuselta löyhkäten jäädään inttämään et miks pitäis häipyä, mähän olen maailman ihanin mies!

    Turkulainen nainen tehdä vain yhden fiksun valinnan: ottaa suomenruotsalaisen!

    Äänestä

  • turkunainen kirjoitti:

    Vika ei ole turkulaisissa naisissa vaan teissä miehissä! Kännissä tullaan sössöttämään, tuijotetaan tissejä, tartutaan peffaan kiinni, tyrkytetään väkisin juomia (ties mitä olette niihin sekoittaneet) eikä tajuta häipyä vaikka sanotaan suoraan että häivy, vaan viinalta/hieltä/kuselta löyhkäten jäädään inttämään et miks pitäis häipyä, mähän olen maailman ihanin mies!

    Turkulainen nainen tehdä vain yhden fiksun valinnan: ottaa suomenruotsalaisen!

    tuo on juuri tyypillisen turkulaisen itseään täynnä olevan naisen mielipide.

    Eikä ole kohteliasta yleistää kaikkia miehiä sioiksi, jos jotkut onnettomat eivät osaa humalapäissään käyttäytyä.

    ja voihan se olla niinkin, että siat etsivät sian ruokaa.

    Äänestä

  • tec 9 kirjoitti:

    Samaa mieltä olen näistä Turuttarista, vaikka nainen itsekin olen, en tosin Åboriginaali.;)
    Nokka kohti taivasta kuljetaan ilman hymyn häivähdystä ja nyrpistellään kaikelle mahdolliselle mille nyt ylipäänsä voi nyrpistellä.

    En todellakaan ole itseäni täynnä vaan ainoastaan terveesti tunnen oman arvoni ja tiedän ettei ole mitään järkeä alentaa itseäni sietämään sikojen seuraa.

    Tämä viestiketju sopii hyvin tähän aiheeseen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000093&posting=22000000004722986

    P.S. Ei muuten ole kohteliasta yleistää kaikkia turkulaisia naisia itseään täynnä oleviksi frigideiksi...

    Oma arvonsa toki pitää tuntea, mutta kyllä huumorilla ja pilke silmäkulmassa pärjää aika mukavasti. Voihan sitä esim.humalaisen tanssiin kutsuun ja rintojen tuijotteluun suhtautua huumorilla.:> Känninen ihminen ei aina tajua mokiaan, mutta ei kai se nyt niin vaarallista ole, jos ravintolassa on joku humalassa. Ota lunkimmin vaan!!

    Äänestä

  • turkunainen kirjoitti:

    En todellakaan ole itseäni täynnä vaan ainoastaan terveesti tunnen oman arvoni ja tiedän ettei ole mitään järkeä alentaa itseäni sietämään sikojen seuraa.

    Tämä viestiketju sopii hyvin tähän aiheeseen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000093&posting=22000000004722986

    P.S. Ei muuten ole kohteliasta yleistää kaikkia turkulaisia naisia itseään täynnä oleviksi frigideiksi...

    en minä ainakaan ole ketään frigidiksi sanonut/yleistänyt.

    Kyllähän turkulaisnaiset varmasti tietävät, mitä sillä alapäällä tehdään, ja tekevätkin.

    Mutta silti ne ovat mielestäni omahyväisiä nipottajia, joiden sieraimiin tulee sadekelillä vettä.

    Ehkä hyvännöisyys tekee kusipäiseksi.

    Joku seksin vastustaja siinä nyt vain taisi ottaa itseensä.

    On kyllä totta, että tietyn humalapisteen ylittäneet henkilöt ovat melko ärsyttäviä, niin miehet kuin naisetkin.

    Äänestä

  • Kyl määki Turuus kirjoitti:

    Samaa mieltä olen näistä Turuttarista, vaikka nainen itsekin olen, en tosin Åboriginaali.;)
    Nokka kohti taivasta kuljetaan ilman hymyn häivähdystä ja nyrpistellään kaikelle mahdolliselle mille nyt ylipäänsä voi nyrpistellä.

    Hyvä että joku nainenkin on huomannut turkulaisnaisten pelisilmän.
    Outo juttu,mutta vieraspaikkakuntalaiset kiinnostavat kovasti. Baaritiskillä kun seuraa tilanteen kehittymistä niin alkaa itsekin tapailla "stadia".Vieraallehan pitää olla kohtelias.
    Pää kallellaan ihmetellään maailmanmiehen seikkailuja ja odotellaan vaan vinkkiä jolloin saa lähteä näyttämään kaunista kaupunkiamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vonkamies kirjoitti:

Turun ainoassa 35:n tanssikapakassa Galaxyssa on tosi masentava ilmapiiri.
Kaikki rannalle jääneet lähiökukkaset vaeltavat yläkerran parketin ympäri tympeä ilme kasvoillaan="älä vaan lähesty".
Murjotus on tarttunut osaan miehiinkin, tuijottavat apaattisena sanomatta sanaakaan koko iltana,paitsi tilatessaan juomaa.
Kummaa porukkaa,samat naamat kokoontuvat joka viikonloppu toteamaan:"Vittu,eihän täällä ole ketään"
Jääkää kotiin,niin taso nousee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu