Minä olen vuosia taistellut sairaan lapseni oikeuksista ja hänelle kuuluvista eduista. Ennen tätä tällä minun sairaalla lapsellani oli väkivaltainen isä, joka tosin lähti kun kuuli lapsesta. Nyt lähimmät omaiseni ovat vakavasti sairaana, pojalla on ongelmia koulussa, sillä ovathan nämä sairastuneet ihmiset myös hänelle läheisiä. Juoksen lapsen hoitoa käsittelevissä kokouksisssa kerran viikossa, järjestelen asioita ja yritän samalla käydä omaa kouluani.
Koska olen "alalla" annoin kaiken mennä näin pitkälle ja hain aikaa mielenterveystoimistolta vasta nyt, oman jaksamiseni tueksi olisin kaivannut neuvoja. Kaipaisin keskustelu kaveria ihan myös siksi, ettei minulla ole ystäviä.
Soitin mielenterveystoimistoon.... kertoilin tietoja mitä kysyivät.. ja lopussa pommi pudotettiin päälle, no joo ei sulla niin pahoja ongelmia ole, alkoholiongelmaa tms. eikä kukaan ole hengenvaarassa, joten laitamme sinut jonoon. Aika tulee sitten postissa aikanaan, mutta voi mennä useampi kuukausi.
Siis oikeesti, olen todella kauan miettinyt koko soittamista mielenterveystoimistoon ja nyt sitten iskettiin johonki jonoon... oikeasti minulla ei ole voimavaroja enään... keväältä on tekemättä tuhat ja yksi koulutehtävää.. Millonkahan kela alkaa perimään opintotukia takaisin.
Opiskellessani alalle meitä käskettiin huomioimaan jokainen tapaus yksillöllisesti, jottei väärää ihmistä käännytettäisi ovelta pois. Ja nyt tämä ihminen jonkun kaavakkeen avulla totesi että olen ihan kohtalaisessa kunnossa.
Oikeesti... en jaksa enää... jos lasta ei olisi.. tuskin olisi minuakaan...
Koska olen "alalla" annoin kaiken mennä näin pitkälle ja hain aikaa mielenterveystoimistolta vasta nyt, oman jaksamiseni tueksi olisin kaivannut neuvoja. Kaipaisin keskustelu kaveria ihan myös siksi, ettei minulla ole ystäviä.
Soitin mielenterveystoimistoon.... kertoilin tietoja mitä kysyivät.. ja lopussa pommi pudotettiin päälle, no joo ei sulla niin pahoja ongelmia ole, alkoholiongelmaa tms. eikä kukaan ole hengenvaarassa, joten laitamme sinut jonoon. Aika tulee sitten postissa aikanaan, mutta voi mennä useampi kuukausi.
Siis oikeesti, olen todella kauan miettinyt koko soittamista mielenterveystoimistoon ja nyt sitten iskettiin johonki jonoon... oikeasti minulla ei ole voimavaroja enään... keväältä on tekemättä tuhat ja yksi koulutehtävää.. Millonkahan kela alkaa perimään opintotukia takaisin.
Opiskellessani alalle meitä käskettiin huomioimaan jokainen tapaus yksillöllisesti, jottei väärää ihmistä käännytettäisi ovelta pois. Ja nyt tämä ihminen jonkun kaavakkeen avulla totesi että olen ihan kohtalaisessa kunnossa.
Oikeesti... en jaksa enää... jos lasta ei olisi.. tuskin olisi minuakaan...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taidat olla jo tosi väsynyt tuosta kaikesta... Minä olin aikanani samanlaisessa elämäntilanteessa ja huonostihan siinä kävi lopulta, tuli selkeitä mielenterveysongelmia.
Tuo vaihe on juuri hankalin. Tarvitset apua, mutta ei sitä noin vaan saa koska olet ulkopuolisen silmin ulospäin suuntautunut, tehokas ja terve. Tuntuu että kaikki puhe avun saamisesta on vain oikeasti tyhjää sanahelinää. Hätää ei huomata eikä oikeaa apua ole saatavilla.
Olet kohta siinä pisteessä että et enää edes jaksa hakea apua. Toisaalta voit tuntea että samalla sisulla pusketaan läpi kuten ennekin.
Jaaha, ja mitähän minäkin osaisin neuvoa kun en itsekkään paremmin osannut toimia.... hmmm... Vaikka sen, että jälkiviisautena minulle todettiin, etten ollut kertonut tarpeeksi selkeästi omasta masennuksestani. Tai että kaikesta huolimatta kaikki asiat järjestyivät vaikka parempaankin tulokseen olisin pystynyt jos voimia olisi riittänyt.. ja eteneehän sitä kompuroimalla ja ryömimälläkin :)
...ettei jaksa enää kauaa... Ihmiset pelkää sellaista joka myöntää, ettei jaksa enää kauaa... ja virallinen puoli ei usko et sellasella ihmisellä on ongelmia...
päivä kerrallaan... niin pitkälle kun jaksaa... ei tee mitään... ei edes pakollisia...