paras ystäväni pyysi minua lapsensa kummiksi, ja olin asiasta todella otettu ja iloinen.
ristiäiset ovat ensi lauantaina ja mietin kuumeisesti mitä lahjaksi. onhan täällä ollut paljon puhetta kaiken maailman kultasepänliikkeiden tuotteista jne mutta mietin yhä.
tärkeämpänä pidän sitä asiaa että saan kunnian toimia tämän herttaisen pienen käärön kummitätinä nyt ja tulevaisuudessa- haluan olla mahdollisimman paljon hänen elämässään mukana ja antaa vanhemmille vapaata aikaa yhdessä ottamalla poikaa hoitoon- ja aion ehdottaa sitä itse!
en aio alkaa lahja-automaatiksi- tottakai muistan synttärinä ja jouluna jne mutta ei mitään muuta ihmeellistä. haluan myös oppia tuntemaan lapsen isän paremmin- äidin olen tuntenut viitisen vuotta mutta isä on jäänyt hieman "pimentoon". olisihan se kiva tietää millainen isä pojalla on :D
aion kantaa kummin tehtäväni vastuullisesti ja olla paras mahdollinen kummitäti tälle pienelle käärölle- myös silloin kun hän ei enää ole niin pieni käärö.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihanaa kuulla, että olet innoissasi ja tosissaan kummiudesta. Mulla on vähän sama tilanne, paitsi että mua ei kyllä pyydetty kummiksi
Hei.
Serkkuni pyysi minua lapsensa kummiksi. Olinhan minä sitä jo aavistellut mutta kyllä se silti yllättävän hyvältä tuntui kun kysyttiin. Olen ajatellut asiaa paljon ja koen tämän kyllä vastuullisena roolina. Aika paljon on ajatukset samoilla linjoilla Annikan kanssa. Haluan olla läsnä tämän lapsen elämässä, tavallaan yksi oma aikuinen lisää hänen elämäänsä. Odotan kyllä innolla että saan tutustua tähän pieneen ihmisen alkuun, nähdä millainen hänestä kasvaa....tai ehkä minulla on vaan "ruusuiset" kuvitelmat kummiuden autuudesta. Omia lapsia en ole ajatellut hankkia, eli pidän tätä myös mahdollisuutena seurata lapsen kehitystä lähempääkin.
onnea vain sinullekin kummiuden johdosta!
tuohan on oiva tilaisuus saada seurata lapsen kehitystä läheltä, varsinkin jos olet ajatellut ettet omia lapsia hankkisi.
mulla on vähän sama "vika"- mä ajattelen että kummius on jotain todella mahtavaa- ruusuista lapsen lähellä olemista- tai no onhan se- ehkä se vaan tuntuu niin mahtavalta senkin vuoksi että mulla ei ennestään ole kummilapsia- tämä on ensimmäinen aarre laatuaan!
pikkasen jännittää tulevat ristiäiset lauantaina :)
tsemppiä kummin"uralle" :)
Ensimmäinen kummilapsi minullakin kyseessä. Älähän liikaa stressaa ristiäisistä...hyvä sanoa kun itsellä se on edessä vasta parin viikon päästä.
Olisi kiva kuulla kertomuksia myös niistä hyvistä kummilapsisuhteista. Tätä palstaa kun on lukenut niin enimmäkseen on niitä ikäviä tarinoita. Kyllä kummiudesta pitää olla sekä itse kummin, että lapsen vanhempien kiinnostunut että se suhde saadaan toimimaan. Näin ainakin itse ajattelen. Monesti ei vaan taida ihmisten ajatukset kohdata tässä(kään) asiassa, on niin paljon eri odotuksia.
nonniin. ristiäiset takana ja kaikki meni hienosti. itse tilaisuus oli aika pienimuotoinen- koruttoman kaunis. kaikki tilaisuudessa olevat olivat kuin vanhoja tuttuja toisilleen vaikka en ollut nähnyt heistä kuin yhden aikaisemmin.
lapsi oli kuin enkeli- ei ärissyt eikä venkoillut millään tavalla- hän otti pienet nokoset juuri ennen itse tilaisuuden alkua.
sylikummina olo ristiäisissä oli mielestäni äärettömän kaunis kokemus ja oli hienoa ja liikuttavaa katsella pienokaista silmiin kun hänet kastettiin ja kun hänen puolestaan rukoiltiin..
nyt olen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja tästä alkoi monta monta vuotta kestävä läheinen suhde kummilapseeni ja hänen vanhempiinsa.