Teippaatko läppärin kameran?

∆∆∆

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kannettavan kamerasta paljastui uusi vakoiluriski/201312589869

"Läppärin etukamera voi tiskistellä käyttäjää, vaikka sen valo ei pala.

Kannettavien tietokoneiden kameroissa piilee suuri tietoturvariski, varoittavat Washington Postin haastattelemat amerikkalaistutkijat.

Lehti kertoo tapauksesta, jossa Yhdysvalloissa nainen järkyttyi saatuaan sähköpostiinsa kaksi alastonkuvaa itsestään. Ne oli näpätty läppärin kameralla.

Yleensä kameran yhteydessä oleva valo syttyy, kun kamera on päällä, mutta siihenkään ei kannata luottaa. Vaikka tähän saakka on toista väitetty, vakoilija voi onnistua kytkemään valon pois.

Näin kävi myös esimerkkitapaukselle. Hän käytti turvallisena pidettyä Applen kannettavaa, mutta sekin murrettiin.

Kaikissa kannettavissa valoa ei edes ole.

Maailmalta on paljastunut paljon tapauksia, joissa hakkeri tai haittaohjelma on seurannut tietokoneen videokameran kautta kohteitaan ja tallentanut käyttöönsä joko valokuvia tai videoita. Haittaohjelmia voi ostaa maailmalta, eikä niiden asentamiseen ja käyttöön tarvita huippuluokan tietoliikenneinsinöörin tietotaitoja.

Myös Suomessa vastaavanlaisia tapauksia on paljastunut useita ja niitä on puitu oikeudessakin. Asiasta kirjoittaa muun muassa MTV.

Vaikka tietotekniikka vie joskus käyttäjäänsä kuin litran mittaa, vakoilua vastaan löytyy myös perinteisiä keinoja. Kannettavan kamera kannattaa peittää pimentävällä teipillä tai vaikkapa laastarin palalla. Se suojaa paremmin kuin tehokkainkaan tietoturvaohjelma.

Kari Hänninen
[email protected]"

1

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      138
      4096
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      38
      2490
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2138
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      23
      1174
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1082
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      992
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      34
      923
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      916
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      44
      835
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      104
      825
    Aihe