Oon melko alakulonen. Monista syistä.
Mikäköän tää nyt on. Ei pitäis tulla tänne.
Mikäköän tää nyt on. Ei pitäis tulla tänne.
Ei hitto
melankolianvallassa
14300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Nyt tuntuu poikkeuksekkisen vaikealta keksiä merkityksellistä sanottavaa.
On tosi raskas olo.ihan kuin olisin menettänyt sinut toistamiseen.
Nyt yritan unohtaa..en tieda onnistunko siinä.
Millä tavoin olet menettänyt hänet toistamiseen? Mietin vain siksi, että itsellä samanlainen olo ollut juuri tänään, että menettäisin hänet taas... itse tiedän että en voi häntä unohtaa sillä olen tuntenut liian kauan liian voimakkaasti häntä kohtaan. Tosi sekava ja surullinen on oloni.
En vaan tiedä jostain kaukaa alitajunnasta se tunne tulee..
Sama tunne myös minulla :(
minulla sama juttu:( Ja tuntuu toiselta menetykseltä, vaikka ei minun ole koskaan ollutkaan ja kauan kauan rakastanut.
sama täällä, tosin tämä ns. prosessi alkoi noin vuosi sitten ja sitä ennen ensimmäinen kerta vuosia aikaisemmin...
Eräälle miehelle sanoisin että hän ei menetä minua koskaan. Rakastan häntä aina.
Ikäväni ihminen ei voinut koskaan olla mulle.
Nyt pitäisi herätä, jaksaa vielä tämä päivä. Huomisesta en halua tietää..
Olkoon tämä päivä kaikesta huolimatta meille kaikille hyvä päivä :)
Yritän kovasti katkaista sitä näkymätönta lankaa joka sai minusta niin voimakkaan otteen.
Anna anteeksi rakas mun täytyy suojella itseäni...
kaikki se kärsii: Mäkin ajattelin, että mun täytyy suojella itseäni. Mutta itseasiassa millään muulla ei ole niin väliä kuin sillä, että rakastan häntä ja langan katkaisemista en edes yritä.
Sama juttu täällä, olen rakastanut jo niin kauan että en edes yritä katkaista "lankoja". Olen koettanut kieltää, unohtaa, mitätöidä ja vähätellä tunteitani (että enhän edes tunne häntä niin hyvin) vuosikaudet. Tunteet häntä kohtaan tulivat kysymättä ja pyytämättä ja jäivät halusin tai en. Lopulta huomasin että sairastun jos kiellän edelleen tunteeni. Lopetin kieltämisen ja nyt on tietyllä tapaa helpompi olla. Enää ei ole niin tyhjä olo.
Tosin ikävöin häntä, enkä tiedä mikä hänen tilanteensa on. Ja itken varmaan loppuikäni hänen peräänsä. Silti, ei se ole keltään pois että ajattelen häntä rakkaudella. Toivon että saisin nähdä hänet jossain vaiheessa ja saisimme keskustella, edes niitä näitä. Olisin sanoin kuvaamattoman onnellinen jos hänen tunteensa ovat samanlaiset. En tiedä miten siitä eteenpäin sitten mentäisiin, kai melko varovasti edeten. Eniten olen tietenkin valmistautunut siihen ettei hän tunne samoin. Vaikka vaisto sanoo muuta. Ja kyllä, eivät nämä asiat selviä muuta kuin keskustelemalla, hankala vaan keskustella kun asutaan eri puolilla Suomea.
Missä päin suomea
Mä en jaksa enää itkeä.
Hirveän surullinen olo. Koko loppuelämä ilman häntä ja tuskin hän minua edes muistaa.