Lämmin osanotto Tukiaisten suruun

12188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joo.

Kissan viikset mistään katastrofien ja onnettomuuksien uhreista kunha eroottiskristillisen huumausaine-viina sekokäyttäjä perheen C-listalainen, koskaa mitään aikaan saamaton tytär saa sympatiaa.

Ei helevetti.

Äänestä
  • Voimia koko Tukiaisten perheelle. Johannalle etenkin joka on nyt saanut niskaansa kohtuuttoman määrän haukkumista, arvostelua ja alentavaa kohtelua monelta suunnalta. Haluan korostaa että hänen elämänsä on aivan yhtä arvokas kuin sinun tai minun. Tämä oli hirvittävä asia ja myös tällä medialla joka hommaa pyörittänyt on, minustakin osasyy Julian kuolemaan ja sairasteluun sekä alkoholismiin.

    En tunne Johannaa, enkä ole koskaan tavannut ketään koko perheestä. Siksi kirjoitan, ettei surevia saa häpäistä eikä kuolleen muistoa parjaamalla tämän läheisiä julkisessa keskustelussa. Tällainen käytös on vakavaa ja voi johtaa vaikka mihin. Vaikka ette arvostaisi Johannaa, antakaa silti nyt olla kerrankin. Älkää lyökö lyötyä. Minua oksettaa tämä Tukiaisten haukkuminen ja on oksettanut jo pidempään.

    Jos kansa tahtoo "leipää ja sirkushuveja", oikeasti sirkukseen voisi mennä. Tunteitaan voi purkaa muuhinkin kuin Tukiasten panetteluun. Hankkikaa vaikka nyrkkeilysäkki tai juoksumatto jos on tarve purkaa paineita . Metsässä huutaminenkaan ei luokkaa ketään.. Tai sitten alaikäiset häiriintyneet pesoonat irjoittelevat näitä ilokseen..

    Johannan valinnat ovat hänen omiaan. Niihin ei ole ihan pakko puuttua eikä kommentoida jokaisessa käänteessä. Varsinkaan tällaisessa käänteessä, kun hänen rakas sisar on juuri kuollut. Minä häpeän teitä jotka loukkaatte surevaa näin. Johannakin on ihminen jolla on ihmisarvo.

    Joulurauhaa..

    Äänestä

  • sydämelläni kirjoitti:

    Voimia koko Tukiaisten perheelle. Johannalle etenkin joka on nyt saanut niskaansa kohtuuttoman määrän haukkumista, arvostelua ja alentavaa kohtelua monelta suunnalta. Haluan korostaa että hänen elämänsä on aivan yhtä arvokas kuin sinun tai minun. Tämä oli hirvittävä asia ja myös tällä medialla joka hommaa pyörittänyt on, minustakin osasyy Julian kuolemaan ja sairasteluun sekä alkoholismiin.

    En tunne Johannaa, enkä ole koskaan tavannut ketään koko perheestä. Siksi kirjoitan, ettei surevia saa häpäistä eikä kuolleen muistoa parjaamalla tämän läheisiä julkisessa keskustelussa. Tällainen käytös on vakavaa ja voi johtaa vaikka mihin. Vaikka ette arvostaisi Johannaa, antakaa silti nyt olla kerrankin. Älkää lyökö lyötyä. Minua oksettaa tämä Tukiaisten haukkuminen ja on oksettanut jo pidempään.

    Jos kansa tahtoo "leipää ja sirkushuveja", oikeasti sirkukseen voisi mennä. Tunteitaan voi purkaa muuhinkin kuin Tukiasten panetteluun. Hankkikaa vaikka nyrkkeilysäkki tai juoksumatto jos on tarve purkaa paineita . Metsässä huutaminenkaan ei luokkaa ketään.. Tai sitten alaikäiset häiriintyneet pesoonat irjoittelevat näitä ilokseen..

    Johannan valinnat ovat hänen omiaan. Niihin ei ole ihan pakko puuttua eikä kommentoida jokaisessa käänteessä. Varsinkaan tällaisessa käänteessä, kun hänen rakas sisar on juuri kuollut. Minä häpeän teitä jotka loukkaatte surevaa näin. Johannakin on ihminen jolla on ihmisarvo.

    Joulurauhaa..

    Oletko lukenut kirjoituksen jonka Jasmin on tänään osoittanut Johannalle. Siitä kävi ilmi miten kauhealla tavalla hän on käynyt äitiään haukkumaan ja hänelle huutamaan. Siinä samassa saa sitten Jasminekin kuulla kunniansa niinkuin vain narsistin suusta lähtee.Syyttelyitä nimittelyä raivomista, vaikka äiti on juuri menettänyt lapsensa, ja Jasmine sisarensa. Tässäkin tragediassa on vain yksi joka tunkeron mielestä on ainoa joka saa kärsiä, eli hän itse. En tunne YHTÄÄN sympatiaa tuollaista kuvotusta kohtaan.

    Äänestä

  • Qummis kirjoitti:

    "En tunne YHTÄÄN sympatiaa tuollaista kuvotusta kohtaan..."

    Tällaisiako oikeasti ovat suomalaiset toisen kuollessa.
    Yrittäisitte edes käyttäytyä.

    Äänestä

Mitäpä se tähän asiaan kuuluu, mitä Tukiaiset joko riitelevät tai eivät? Minua oksettaa myös heidän haukkuminen tällaisella hetkellä. Antaa heidän purkaa tunteitaan ihan rauhassa. Surun käsittelee jokainen tavallaan. Pitääkö heidän elämää täällä tonkia?

Osanottoni myös!

Äänestä
  • Idioottimaista tulla haukkumaan Tukiaisia, tai Johannaa tähän osanottoketjuun.
    Tehkää uusi avaus haukkumisillenne jos niistä jotakin tyydytystä saatte nyt.
    Jättäkää tämä ketju nyt rauhaan, kiitos.

    Äänestä

Yleensä seuraan vain korkeastikoulutettuja ja älykkäitä ihmisiä, enkä juuri tällaisilla palstoilla viihdy, mutta ajattelin kuitenkin osoittaa moraalisen paremmuuteni. Myös oma osanottoni Julialle.

Äänestä

Ketju rauhaan DD

Äänestä
  • Aivan, tämä ketju on osaanottoketju Tukiaisten perheelle. Jokainen sureva ansaitsee saada olla rauhassa. Voimia koko perheelle ja ERITYISESTI Johannalle jolla muutenkin on varmasti vaikeimmat hetket elämässään nyt.. Nämä sisaret olivat läheisiä. Sen huomasi..

    Älkää haukkuko Johannaa!

    Äänestä

  • Mahdut räkättämään tälle palstalle johonkin muuhun avaukseen.Jooko?
    Vai mahdutko?

    Äänestä

  • sururauha kirjoitti:

    Aivan, tämä ketju on osaanottoketju Tukiaisten perheelle. Jokainen sureva ansaitsee saada olla rauhassa. Voimia koko perheelle ja ERITYISESTI Johannalle jolla muutenkin on varmasti vaikeimmat hetket elämässään nyt.. Nämä sisaret olivat läheisiä. Sen huomasi..

    Älkää haukkuko Johannaa!

    puhutaan asiaa. Läski lehmä,koko elämä ulosotossa,väkivaltainen huumepelle joka lähtee kohta lusimaan piiitkää kakkua joka kasvaa koko ajan. H o r o jonka isoa hanuria ei kukaan enään halua. Haisee monen metrin päähän koska ei peseydy. Virtsa ja uloste housuissa on kiva olla kunhan pää on sekaisin laittomista aineista. Korkkaan todella kalliin aidon shamppanjan sinä päivänä kun saatana hakee isonläskin. Siihen asti vedetään kuoharia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvästi Julia kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=qScTeJjYwXM
Voimia koko perheelle.
http://4.bp.blogspot.com/--jG5HrP2DRo/Teo-SMjEglI/AAAAAAAACWQ/tgKfXTvOYPY/s1600/Heaven's Gate Animated Tag.gif

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu