Kesämökillä

realdoggie

Nuorempana menin silloisen tyttöystäväni kanssa keskellä viikkoa mökille kesällä. Tiesin vanhempani olevan töissä ja he eivät ainakaan häiritsisi meitä siellä. Tyttöystäväni oli kokeilunhaluinen, niinkuin minäkin ja olimme suunnitelleet tätä reissua hieman etukäteen. Meillä oli mukana rekvisiittaa jos jonkinlaista. Oli nahkapukua, korsettia, dildoja ja vaikka mitä. Kumpikin pidimme roolileikeistä ja ammensimme tilanteita ja paikkoja valtoimenaan. Ajoin viimeiset kilometrit kuin vatanen konsanaan, kun odottava mieli oli korkealla. Samoin apukuskin penkillä istuva tyttöystävä ei tuntunut pysyvän tuolissaan. Saavuimme mökille ja heitimme kamat sisälle. Otin kylmälaukusta pari olutta ja joimme ne syvän hiljaisuuden vallitessa. Molemmat päästimme yhtäaikaa ideat suusta. Minä ehdotin koulutyttöä ja tarkastajaa, mutta jätin idean tarkemmat sisällöt sikseen, kun kuulin, mitä tyttöystäväni sanoi. -ollaan eläimiä. Hiljennyin totaalisesti. -Niin ollaan vaikka jäniksiä tai jotain ja kuljetaan alasti nelinkontin pitkin tonttia. Nieleskelin kaljaa ja ajatusta. En vielä oikein älynnyt vieläkään, mitä tyttö tarkoitti. -Voidaan konttailla vaikka tuolla takapihalla ja rakastella koiratyyliin vaikka tässä terassilla. Mietin kuumeisesti, miltä se tuntuisi ja rupesin tajuamaan idean. Hymyni varmaan aiheutti lisää ideoita tytön mieleen, kun hän lisäsi.-Voidaan kustakin jonnekin ihan vaan ilman mitään huolenhäivää, tää maahan ne imee. Meillä oli joskus ollut pissileikkejä, mutta ne oli aina pidettävä kylppärissä ja sponttaanisuushan siinä kärsi. Tarjosin tytölle toista kaljaa, mutta hän kaatoi sen kulhoon ja tarjosi minullle toisen kulhon. Kaadoin kaljan siihen ja asetin toisen kulhon viereen terassille. Tyttöystäväni riisui jo itseään ja minäkin riisuin vaatteeni. Konttasin hänen perässään kulhoille. Koitin juoda kaljaa kulhosta. Enemmän se meni hörppimiseksi. Käännyin tytön puoleen ja hän nuoli naamastani kaljoja pois. Konttailimme pitkin tottia ja kävin välillä nuuhkimassa hänen takapuoltansa. Huomasin siinä heti erilaisia hajuja ja varsinkin, kun nuolaisin hänen pilluaan. Se kostui, ja nenääni tulvi suorastaan tuoksuja, jotka saivat kaluni sojottamaan. Tyttö meni selälleen ja konttasin hänen päälleen. Hän otti kaluni suuhun ja imi sitä. Tuntui taivaalliselta kun hän imi ja yritti niellä munaani. Samalla kesätuuli hyväili anustani. Mietin, että jos koirilla on sama tunne, niin ne ovat onnekkaita. Rakastelimme eläimellisesti, mutta niin, ettei käytetty käsiämme vaan pelkästään suuta tai eri asentoja. Ruuat ja juomat söimme kulhoista.

2

6307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • realdoggie

      Illalla eroottisin hetki oli kun tyttöystäväni kävi ensin kusella. Hän melkein istui ja lorotti nelinkontin maahn. Itsekin kusin heti perään, mutta olin kusta käsilleni, kun temmini oli niin stondiksessa. Pienen hetken päästä, tyttö meni hieman sivummalle pihan laidalle ja alkoi ulostamaan. Katselin touhua taakaapäin ja sain aivan helkatinmoisen erektion. En voinut päästää häntä pesulle rantaan vaan minun täytyi ottaa hänet siinä heti nurmikolla takaapäin. Siinä me telmittiin eläimellisesti koko päivä ja rakasteltiin ainakin 3 kertaa, kunnes illalla kylmyys vei meidät saunaan ja peseytymään ihan kahdella jalalla. Ilta ja yö meni perinteisemmillä konsteilla mökin sisäpuolella ja aamulla herättiin samasta sängystä vierekkäin. Syksyllä tiemme vei erilleen ja katkerina itkimme kohtaloamme. Kumpikin on perustanut perheen eri puolelle suomea ja elämme onnellisina, mutta yhtä kokemusta rikkaampina.

    • samppa821

      Itse tykkään kun vaimo nussii kaverini kanssa suihkussa ja kaveri tulee vaimoni sisään ja läpsii persettä samalla, aah.

      http://tinyurl.com/kaunisjalkovali

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe