Tosiaan otsikko jo kertookin paljon ja nyt tulee pitkää tekstiä.
Olen 20v ja aina koulukiusaamisista lähtien minulle on jäänyt todella huono itsetunto ja epävarmuus siitä millainen olen, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. En ole kuitenkaan yrittänyt millään tavalla muuttaa omaa itseäni vaikka kyllä välillä mietinkin miksen voisi olla sellainen ja sellainen.
Vaikka olen näiden vuosien aikana yrittänyt hyväksyä itseni tälläisenä kuin olen niin en kertakaikkiaan voisi uskoa että kukaan voisi IKINÄ oikeasti syvällisemmin pitää minusta, saati sitten rakastaa. Ja tämän takia en uskalla tutustua keneenkään koska pelkään että en sopeudu joukkoon tai tulen torjutuksi tai muuten vain loukatuksi.
Mitä ulkonäkööni tulee niin olen saanut sellaisen käsityksen että olisin muiden silmissä melko viehättävä, mutta olen huomannut että näiden iän ikuisten sanojen sijaan tarvitsisin enemmän tekoja, koska sanat eivät mulle hirveästi merkitse koska en osaa ottaa niitä vastaan niinkuin on tarkoitus ja epäilen vain sen kaiken olevan valetta ja mua halutaan vain mielistellä. Mutta toisaalta kuka puolituttu nyt mitään sen kummempia tekoja alkaa vääntämään kun eivät edes tiedä tätä miten ajattelen itsestäni. En voi syyttää kuin itseäni koska korvani ei hyväksy suodattamaan niitä kehuja todellisina.
Siitä millainen olen ihmisenä en ole koskaan saanut mitään kehuja, jos jotain on sanottu niin se on ollut vain negatiiviseen sävyyn kuten mm. "vähä oot hiljanen" "mikset puhu ikinä mitään" "oot tylsä".
Olen aina ollut ujo, tai enemmänkin hiljainen persoona. Tämä on kans yksi asia joka saa mut aina tuntemaan itseni epävarmaksi. Puolituttujen kanssa puheeni on välillä todella vaivalloista ja en ikinä keksi mitään puhuttavaa. Ja aina jälkikäteen vasta tulen ajatelleeksi että miksen mä sanonut sitä tai kysynyt sitä ja ennenkaikkea miksi ihmeessä en edes toivottanut hyvää joulua?! Niinkuin näihin aikoihin yleensä olisi kai ihan kohteliasta.
Alan olla kyllä aika toivoton itseni kanssa ja teen tästä vain vaikeampaa mitä se ehkä todellisuudessa on. En vain usko miten kukaan oikeasti voisi tykätä musta. Ehkä ulkonäöllisesti olen ihan okei, mutta sitähän sanotaan että sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta onko sekään nyt pidemmän päälle niin kaunista olla vain hiljainen keskustelutaidoton tylsimys? Lisäksi tälläinen kamala itsesääli. Olen kyllä muuten mielestäni todella mukava, ystävällinen ja ehkä ihan fiksukin, mutta keskustelutaidottomuus taitaa tyrmätä tuon kaiken. Siis jos en edes keskustele niin eihän minusta saa mitään kuvaa että olisin mukava, ystävällinen ja muka fiksukin vielä. "Kunhan vaan oon ja hengitän."
Ainoat helpot sanat joiden kanssa yritän enimmäkseen pärjätä taitaa olla hei, kiitos ja anteeksi. Välillä nekin menee vain ilmeillä ja eleillä.
..
Olen 20v ja aina koulukiusaamisista lähtien minulle on jäänyt todella huono itsetunto ja epävarmuus siitä millainen olen, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. En ole kuitenkaan yrittänyt millään tavalla muuttaa omaa itseäni vaikka kyllä välillä mietinkin miksen voisi olla sellainen ja sellainen.
Vaikka olen näiden vuosien aikana yrittänyt hyväksyä itseni tälläisenä kuin olen niin en kertakaikkiaan voisi uskoa että kukaan voisi IKINÄ oikeasti syvällisemmin pitää minusta, saati sitten rakastaa. Ja tämän takia en uskalla tutustua keneenkään koska pelkään että en sopeudu joukkoon tai tulen torjutuksi tai muuten vain loukatuksi.
Mitä ulkonäkööni tulee niin olen saanut sellaisen käsityksen että olisin muiden silmissä melko viehättävä, mutta olen huomannut että näiden iän ikuisten sanojen sijaan tarvitsisin enemmän tekoja, koska sanat eivät mulle hirveästi merkitse koska en osaa ottaa niitä vastaan niinkuin on tarkoitus ja epäilen vain sen kaiken olevan valetta ja mua halutaan vain mielistellä. Mutta toisaalta kuka puolituttu nyt mitään sen kummempia tekoja alkaa vääntämään kun eivät edes tiedä tätä miten ajattelen itsestäni. En voi syyttää kuin itseäni koska korvani ei hyväksy suodattamaan niitä kehuja todellisina.
Siitä millainen olen ihmisenä en ole koskaan saanut mitään kehuja, jos jotain on sanottu niin se on ollut vain negatiiviseen sävyyn kuten mm. "vähä oot hiljanen" "mikset puhu ikinä mitään" "oot tylsä".
Olen aina ollut ujo, tai enemmänkin hiljainen persoona. Tämä on kans yksi asia joka saa mut aina tuntemaan itseni epävarmaksi. Puolituttujen kanssa puheeni on välillä todella vaivalloista ja en ikinä keksi mitään puhuttavaa. Ja aina jälkikäteen vasta tulen ajatelleeksi että miksen mä sanonut sitä tai kysynyt sitä ja ennenkaikkea miksi ihmeessä en edes toivottanut hyvää joulua?! Niinkuin näihin aikoihin yleensä olisi kai ihan kohteliasta.
Alan olla kyllä aika toivoton itseni kanssa ja teen tästä vain vaikeampaa mitä se ehkä todellisuudessa on. En vain usko miten kukaan oikeasti voisi tykätä musta. Ehkä ulkonäöllisesti olen ihan okei, mutta sitähän sanotaan että sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta onko sekään nyt pidemmän päälle niin kaunista olla vain hiljainen keskustelutaidoton tylsimys? Lisäksi tälläinen kamala itsesääli. Olen kyllä muuten mielestäni todella mukava, ystävällinen ja ehkä ihan fiksukin, mutta keskustelutaidottomuus taitaa tyrmätä tuon kaiken. Siis jos en edes keskustele niin eihän minusta saa mitään kuvaa että olisin mukava, ystävällinen ja muka fiksukin vielä. "Kunhan vaan oon ja hengitän."
Ainoat helpot sanat joiden kanssa yritän enimmäkseen pärjätä taitaa olla hei, kiitos ja anteeksi. Välillä nekin menee vain ilmeillä ja eleillä.
..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihmisiä on niin paljon, ja niin erilaisia, että kyllä sellainen varmasti löytyy, joka sinusta pitää. On toki positiivista, että pitää omaa ulkonäköään ainakin riittävänä, siinäkin voi olla yksi itsetunnon lähtösatama, mutta epäilisin itsekin, että jos ja kun ulkonäköä kehutaan, pyritään sillä lähinnä mielistelemään.
Ikävä tosiasia on se, että kun tutustut ihmisiin, jossain vaiheessa tulet melko varmasti torjutuksi, tai et sopeudu johonkin joukkoon. Se on väistämätöntä, ja niin tapahtuu kenelle tahansa. Siksi sitä ei sinänsä kannattaisi pelätä, ja torjumisen pelossa eristäytyä, sillä onhan jokaisessa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa periaatteessa kaksi vaihtoehtoa: joko synkkaa, tai sitten ei, ja jos ei synkkaa, ei siitä kannata murehtia. Ihmiset nyt ovat erilaisia. Yleensä pahinta, mitä voi sattua, on se, että toinen sanoo "ei", ja kun siihen suhtautuu osana elämää, ymmärtää, ettei se niin vakava juttu ollutkaan.
Ehkä voisit kokeilla sitä, että yrität kuvitella erilaisia kanssakäymisen tilanteita, ja mietit, mitä niissä voisi sanoa? Tavallaan valmistat itseäsi. Silloin tilanne ei ehkä tulekaan yllätyksenä, ja sinulla on keskusteluun jotain annettavaa.
Juuri tuon tyyppisen naisen minä haluaisin, harmi kun olen pikkuisen liian vanha :) Itse olen temperamentiltani melko samanlainen. Voin kuitenkin lohduttaa että nuo tunteet tulee mahdollisesti lievittymään ajan kanssa, itsekin olen hieman saanut kehitettyä sosiaalisia taitojani. Ei kannata verrata itseään siihen ylienergiseen enemmistöön, semmoinen sinusta ei tule ikinä, vaikka kuinka harjoittelisit. Parikymppiset eivät ehkä osaa arvostaa hiljaisia ja ajattelevia ihmisiä, mutta kun hieman tulee ikää, niin sitä huomaa että oma paikka yhteiskunnassa löytyy varmasti. Hiljaisemmat ihmiset tarvitsevat hieman enemmän aikaa tutustuakseen ihmisiin, ei kannata yrittää tehdä vaikutusta kaikkiin ihmisiin välittömästi. Ihminen saa olla niin hiljainen kun haluaa. Luuletko että ne puheliaat tekevät suuren vaikutuksen kaikkiin ihmisiin?
Hyvinkin tuttu tunne.. Nykyään ei oo helppoa olla ujo tai erilainen kun kaikkien pitäis olla samanlaisia. Mä oon myös huomannu että en sovi joukkoon kun en ole kovin sosiaalinen. Jos haluut jutella saman henkisen nuoren miehen kanssa niin kuuntelen mielellään. Luulen että ongelma on kuitenkin enemmän siinä mitä itse ajattelet kun siinä mitä muut ajattelee :)
Oot kaunis ja kyllä susta joku tykkää, minä ainakin..No mut etsi joku toinen yksinäinen ja tutustu siihen. Joku saa susta hyvän naisen vielä kun vaan uskot itseesi.
sullahan on jännä kyky nähdä toisen ulkonäkö pelkän tekstin perusteella :D Tosin tarkoitit varmaankin sisäistä kauneutta
http://en.wikipedia.org/wiki/Self-pity
http://www.goodreads.com/quotes/tag/self-pity
Itsesäälissä on se huono puoli että jollei sillä saa positiivista huomiota, eli kannustusta, tekee se sinusta heikon. Luettele itsellesi mieluummin vahvuuksiasi, tosin jos luettelet ne tänne voi siitä syntyä kateutta...
Eivät suinkaan kaikki osaa keskustella vieraiden ihmisten kanssa. Et siis välttämättä poikkea kovin paljoa muista.
Kiusaamista ei ole aina tarkoitettu julmuutena, vaan sillä voidaan hakea huomiotakin. Mutta sen käsittely onko se alistamista vaiko leikkiä on toinen keskustelu. Itse olen oppinut olemaan pitkälti puhumatta koska osa lähipiiristäni hakee aina rivien väleistä tarkoituksia joita ei siellä ole. He siis kuvittelevat että kiusaan heitä, ja se ahdistaa minua.
http://www.kivakoulu.fi/mista_kiusaaminen_johtuu
On mulla kykyjä mut nainen ei ikinä kehuis mua vaikka näkis mut.
Voi kiitos miten ihania kommentteja teiltä tuli! :)
On kyllä totta että kaikki edellä mainitsemanne tosiasiat (jos näin voisin sanoa) mun on vain hyväksyttävä ja uskottava. Pisti itseäni kyllä ajattelemaan taas vähän toisella tavalla. Muuten asian kanssa on vaikea päästä eteenpäin..
Moi :)!
Olen yli kolmekymppinen nainen ja sinkku vaikka on melko yksinäisyyttä. Haluaisin sanoa jotakin.Minua oli koulukiusattu kestänyt viisi vuotta nuorena,mutta sain pahan trauman tästä etten sulaudu pian voi.He koulukiusaajat en enää missään tekemisissä,koska pistin poikki heidän kanssa.Kyllä he varmasti kaduttivat aikuisena.Kyllähän joku tykätä sinusta vaikka ei haittaisi jos aika hiljainen.Minäkin yleensä hiljainen,mutta jossain vaihteessa tulla uskalla vähän rohkeaksi.Se vaatii aikaa ja ponnistella itselleen voimia.Jos ei keksisi jotain puhuttava niin vaikka voisi aluksi säästä "Kaunis sää ja toivottavasti vieläkin"-termiä.Vähän puheliasta ei siihen kaadu,mutta hyvä edes jotain lähtee.Ei ole pakko todellakin puheliaampi olla.Ymmärrän hyvin,koska olen melkein kuin sinä.Älä murehtia heidän takia vaan mitä he näkisi sinuna.Ujo on suloista,mutta onhan muilla ihmisillä myös ujo mutta huomasin itse heitä jotain vaikka uskalsin vaikka sanoa "moi".Minähän myös ystävällinen,mutta en välitä mitä he ajattelisi "oot tylsä" tai " oot hiljainen".Ehkä tarvitsisit aikaa että kerätä voimia "rohkaisua".Ole oma itseesi mitä oletkin.Ehkä auttaisi,että lähde hengailemaan ja katsella ympärillä yksikseen,että saisitko ajateltava.Nyt näen,että ei ole mitään pelättävä ihmisten kanssa,mutta voi ehkä joskus näin.Toinen juttu,että olen saanut uuden kaverin mutta emme vieläkään livenä tavannut kun hän sanoi niin aika ujo uusiin ihmisiin eikä valmis.En painostaa kutenkin,mutta odotan kun hän olisi valmis livenä vaikka juttelemme chattaamassa kyllä.
Hei,
itsekin olen ollut ja olen jossain määrin vieläkin ujo. Vaikeaa on erityisesti löytää sanottavaa ja keskusteltavaa puolituttujen ihmisten kanssa, jolloin ystävyyksiäkään ei niin helposti kehity. Kuitenkin olen saanut jossain määrin muutettua tilannetta menemällä aktiivisesti mukaan erilaisiin juttuihin - harrastuksiin, järjestötoimintaan jne. Tuollaisissa paikoissa kun samoja ihmisia tuppaa väkisinkin tapaamaan aina uudestaan ja uudestaan niin tulee myös väkisin juteltua enemmän, ja vaikka ujolla se veisi kauemmin aikaa, niin tutustuttua ihmisiin paremmin. Ja sitten se käykin helpommaksi: kun tuntee ihmisen paremmin, on minunkin helpompi keskustella. Itseasiassa puolisokin löytyi järjestöstä, oltiin aikamme yhdessä toteutettu vapaaehtoisesti tapahtumia ja siinä sivussa tutustuttu ja huomattu, että hei, toinenkin mukava ja fiksu, vaikka kumpikin vähän ujoja. Itselläni itsetuntoa nostattanut myös se, että vaikka en ole se maailman sosiaalisin ihminen, olen hyvä omalla ammattialallani, ja sosiaalisuuttakin voi kehittää (eikä musta sitä joukon vitsinikkaria tarvitse tullakaan).
Vaikka neuvoja on toiselle vaikea antaa, niin ehkäpä kannustaisin sinua tekemään sellaisia juttuja mistä pidät, hakeutumaan niiden parissa sellaiseen toimintaan, jossa tavataan toistuvasti ihmisiä yhteisen tekemisen merkeissä, vähän juttelemaan tekemisen lomassa, eikä ottamaan liikaa paineita tästäkään. Varmasti löytyyy, ajan kanssa, myös sellaisia ihmisiä, jotka pitävät sinusta - tarvitsee vain enemmän aikaa, jotta suhun tutustuu tai sä tutustut muihin.
Iloista mieltä sinne toivottelen!