Oon ollu yläasteen yksin ja sama on jatkunut lukiossa. Viiltelen, laihdutan ja satutan itteeni muutenkin. Oon huomannu siellä meiän koulussa yhden pojan, joka vaikuttaa kans vähän yksinäiseltä ja tosi mielenkiintoiselta tyypiltä. Haluaisin mennä juttelemaan sille, mut en uskalla. Mietin et miks se haluais jutella ihmisen kanssa joka on itsetuhonen ja muutenki sekasin, kun se vois saada henkisesti terveitä kavereita. Ja tuntuu itsekkäältä edes yrittää päästä mun elämään ketään koska oon niin vahvasti syömishäiriön, ahdistuksen ja itseinhon otteessa.
Ajatteleeko kukaan muu tällä tavalla?
Ajatteleeko kukaan muu tällä tavalla?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samat ajatukset. Arpia ja tuoreita haavoja siellä täällä. Kuka tälläisestä välittäis, kun maailmassa on täyspäisiäkin ihmisiä saatavilla.
Mee juttelemaan sille koulun jälkeen. Luulisi, että ei ainakaan pahastu. Älä ajattele noin. Niin se on, että jos et sano mitään niin et voi tietää. Sama se on meillä kaikilla. Ei tiedä ennen kuin kokeilee.
Mitä mä sanon sille? D: miten voi alottaa keskustelun tuntemattoman kanssa ilman että nolaa itseään... Mutta kiitos.
Jokaiselle ihmisille jokainen uusi ihminen on ensin tuntematon. Emmehän me kaikki samasta perheestä tule. Sano sille vaikka "moi, miten menee?"
Käännä itsetuhoisuus eduksesi. Ala harrastaa vaikka karatea, potku-nyrkkeilyä tms. Tai jotain muuta extremee kuten kalliokiipeilyä, BASE-hyppyjä jne. Saisit paljon lisää naarmuja, ruhjeita, mustelmia ja saisit vammoillesi hyvät selitykset. Voisit saada tekosyyn hengelläsi leikkimiselle. Mun mielestä sisukas ja kova nainen on aika hot.
Älä välitä trolleista. Itse olen ollut yhdessä vaiheessa rakastunut itsetuhoiseen tyttöön. Ei se naista pahenna. Tee aloite toki pojan suuntaan.
Jos tosiaan haluat sen pojan itsellesi niin kannattais ensin alkaa miettiä mitä voit tehdä itsellesi? Tottakai voi rakastaa itsetuhoista tyttöä, mutta onko se loppupeleissä rakkautta jos antaa toisen satuttaa itseään? Jonain päivänä tulee se hetki kun se poika sanoo että lähtee joko ne viillot tai hän. Tutustu rauhassa siihen poikaan ja valoita pala palalta rauhassa tarinaasi ja taustaasi, kun tuntuu siltä että voit alkaa luottaa häneen.
Sun täytyy kuitenkin ymmärtää ettei itsetuhoisuus saa jatkua... Ei sua määritellä sen mukaan oletko itsetuhoinen vai et, sut määritellään just sellaisena kun pohjimmiltasi oot, mutta kaikki ei nää sitä jos ensimmäisenä silmiin osuu arvet käsissä.
On ihanaa että olet kiinnostunut siitä ihmisestä, mene rohkeasti juttelemaan! Muista kuitenkin ettet ole yksin ongelmiesi kanssa.
Stay strong ♥
Et ole silti yhtään sen arvottomapi kuin he joilla ei noita vaikeuksia ole. Voit olla ihan hyvin heidän kaveri ja ystävä. Eivät ongelmat heikennä ihmisarvoa, vaikka tunteesi sanovat niin. Nuo tunteet ja tuntemukset ovat harhaa, ja totuus on ihan muuta.
Ajattelin joskus samoin, et ei varmaan kukaan täyspäinen kiinnostu mun sairaista aivoista. Nykyään seurustelen maailman ihanimman miehen kans. En tiedä mistä taivaasta se on tipahtanut mun elämään. Oon 25 ja hän 30. Mulla on viiltelyarpia ja hän tietää että en voi luvata ettenkö tee sitä enää ikinä. Ja tietää myös että mun päässä liikkuu ajatuksia mitä hän ei tajua. Ymmärtää myös sen että masennus on sairaus ja on sanonut että tukee mua elämän loppuun asti eikä vois ikinä enää kuvitella ketään toista naista. Toivoa on! :)
Se on tuskaista olla itsetuhoisen ystävä kun ei halua, että toinen satuttaa itseään eikä voi tehdä sille mitään. Se vaatii itseltä tosi paljon voimaa, koska se sattuu joka kerta kun näkee, että toinen on viillellyt tai tehnyt muuta itsetuhoista.