Lestadiolaisuuden synkkä luku ei kauniilla sanoilla muuksi muutu
Mummuni heitettiin ulos lestadiolaisuudesta, kun hän ei uskaltanut mennä hoitokokoukseen, isoisälleni ei annettu synninpäästöä: "väärin pyydetty", vanhempani saivat noottia lukuvalinnoista ja kuorolaulusta, tuttavani joutui puhutteluun, kun käytti sunnuntaina lenkkareita (epäiltiin, että urheilusta oli tullut liian tärkeä harrastus).
Näitä esimerkkejä on loputtomasti jo minun yksittäisen ihmisen lähipiiristä. Ja silti SRK puhuu sujuvasti hoitokokousten ikävistä puolista jokseenkin marginaalisina ilmiöinä (mm. Päivämies 12.10.2011, Rauhan Tervehdys 20.10.2011, Kotimaa24.fi).
Minulla on oikeastaan yhdentekevää, saako Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) puserrettua itsestään anteeksipyyntöä vaiko ei, mutta tällainen sanoilla kikkailu ja tosiasioiden hukuttaminen on vastenmielistä.
Hoitokokoukset olivat sairas ja synkkä jakso lestadiolaisuuden historiassa. Sen myöntäminen ei nyt vain näytä onnistuvan. SRK pahoittelee yksittäisten ihmisten tekosia, eikä ota vastuuta kokonaisuudesta, vääränlaisesta toimintakulttuurista, joka jatkui elinvoimaisena vielä hyvinkin 80-luvun puolelle. Ja nyt en puhu pelkästään SRK:n toiminnasta.
Se että joissakin hoitokokouksissa on ollut myös asianmukaista ja vilpitöntä sielunhoitoa, ei tarkoita, että hoitokokoukset olisivat ilmiönä olleet hyvä asia.
Pelkään SRK:n kiertävän hoitokokousasiaa kuin kissa kuumaa puuroa siksi, että jos se myöntäisi hoitokokousten olevan väärin, se joutuisi kohtaamaan myös nykyisen sielunhoitokulttuurin epäkohtia. Painostaminen, hengellinen väkivalta ja samanmukaisuuden vaatimukset elävät ja voivat hyvin. Ero hoitokokousaikaan on siinä, että niissä on paikalla vähemmän ihmisiä kuin aiemmin ja syytökset eivät kohdistu yhtä konkreettisiin asioihin kuin aiemmin.
Samaan asiaan kiinnittää huomiota myös Antti Pentikäinen ansiokkaassa Kotimaa-lehden kolumnissaan (20.10.2011).
Nykyisin painostuksen kohteeksi joutuvat ne, jotka ovat eri mieltä naispappeudesta, siitä ketkä ovat uskovaisia, raskauden ehkäisystä ja sananvapaudesta. Linjanmukaisten mielipiteiden allekirjoittaminen on edellytys sille, että voi olla tiukan lestadiolaisen normiston mukaan uskovainen. Muita pitää "puhutella rakkaudella", mikä tarkoittaa täsmälleen samaa kuin hoitokokousvuosien puhuttelu: ellet näitä allekirjoita, et ole uskovainen, vaan matkalla helvettiin.
Anteeksi ei ole pakko antaa ja pyytää, mutta suoraselkäisyyttä ja selkokielisyyttä on syytä harjoitella.
Mummuni heitettiin ulos lestadiolaisuudesta, kun hän ei uskaltanut mennä hoitokokoukseen, isoisälleni ei annettu synninpäästöä: "väärin pyydetty", vanhempani saivat noottia lukuvalinnoista ja kuorolaulusta, tuttavani joutui puhutteluun, kun käytti sunnuntaina lenkkareita (epäiltiin, että urheilusta oli tullut liian tärkeä harrastus).
Näitä esimerkkejä on loputtomasti jo minun yksittäisen ihmisen lähipiiristä. Ja silti SRK puhuu sujuvasti hoitokokousten ikävistä puolista jokseenkin marginaalisina ilmiöinä (mm. Päivämies 12.10.2011, Rauhan Tervehdys 20.10.2011, Kotimaa24.fi).
Minulla on oikeastaan yhdentekevää, saako Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) puserrettua itsestään anteeksipyyntöä vaiko ei, mutta tällainen sanoilla kikkailu ja tosiasioiden hukuttaminen on vastenmielistä.
Hoitokokoukset olivat sairas ja synkkä jakso lestadiolaisuuden historiassa. Sen myöntäminen ei nyt vain näytä onnistuvan. SRK pahoittelee yksittäisten ihmisten tekosia, eikä ota vastuuta kokonaisuudesta, vääränlaisesta toimintakulttuurista, joka jatkui elinvoimaisena vielä hyvinkin 80-luvun puolelle. Ja nyt en puhu pelkästään SRK:n toiminnasta.
Se että joissakin hoitokokouksissa on ollut myös asianmukaista ja vilpitöntä sielunhoitoa, ei tarkoita, että hoitokokoukset olisivat ilmiönä olleet hyvä asia.
Pelkään SRK:n kiertävän hoitokokousasiaa kuin kissa kuumaa puuroa siksi, että jos se myöntäisi hoitokokousten olevan väärin, se joutuisi kohtaamaan myös nykyisen sielunhoitokulttuurin epäkohtia. Painostaminen, hengellinen väkivalta ja samanmukaisuuden vaatimukset elävät ja voivat hyvin. Ero hoitokokousaikaan on siinä, että niissä on paikalla vähemmän ihmisiä kuin aiemmin ja syytökset eivät kohdistu yhtä konkreettisiin asioihin kuin aiemmin.
Samaan asiaan kiinnittää huomiota myös Antti Pentikäinen ansiokkaassa Kotimaa-lehden kolumnissaan (20.10.2011).
Nykyisin painostuksen kohteeksi joutuvat ne, jotka ovat eri mieltä naispappeudesta, siitä ketkä ovat uskovaisia, raskauden ehkäisystä ja sananvapaudesta. Linjanmukaisten mielipiteiden allekirjoittaminen on edellytys sille, että voi olla tiukan lestadiolaisen normiston mukaan uskovainen. Muita pitää "puhutella rakkaudella", mikä tarkoittaa täsmälleen samaa kuin hoitokokousvuosien puhuttelu: ellet näitä allekirjoita, et ole uskovainen, vaan matkalla helvettiin.
Anteeksi ei ole pakko antaa ja pyytää, mutta suoraselkäisyyttä ja selkokielisyyttä on syytä harjoitella.
Vastaukset 17
Vanhimmat
SRK ote uskonnolliseen yhteisölahkoon murentuu
jokatietoisilla ja taas uusilla perättömillä valheilla.
Jokainen seuroissakävijä tietää tämän salaamissynnin omakseen.
Kuka on ensimmäinen, joka uskaltaa ottaa mikrofoonin käteen jossakin seurakuntapäivillä ja julistaa ääneen, mikä kieroutunut valhelahko vl on muodostunut. Salaamissynneistä pedofiiliin.
On näitä muutamia rikostentuomitsijoita nähty, mutta vain yhden kerran he ovat saaneet mikrofonin käteensä. Sen jälkeen heitä ei enää seuroissa ole nähty. Heikki Rainio lupautui ankaran painostuksen jälkeen olemaan hiljaa ja hän sai pitää puhujanoikeutensa.
Aloittajalle pikaisesti:
Mielestäni naispappeudesta ja ehkäisyasioista puhuminen ovat aivan "eri maata" kuin se mistä 70- luvun hoitokokouksissa uskovaisia puhuteltiin.
Ensisijaisesti olipa ihminen tehnyt tai ollut tekemättä milteipä mitä tahansa, hänestä löytyi väärä henki ja puhuttelu seurasi. Muistatteko, aikalaiset?
H-kousvuosina pienikin "hyppiminen" SRK:n varpaille tiesi kovaa kohtelua, kuten mm. uusittavana olleen siioninlaulukirjan kommentointi. Sehän tuomittiin nousemiseksi jumalanvaltakuntaa vastaan, sen kun sanottiin olevan erehtymätön. Muita esimerkkejä on pilvin pimein täälläkin jo vuosikausia toisteltu.
Toivotan Hyvää ja Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille!
Muutamat vanhukset erehtyivät kysymään, että miksi heidän lempilaulunsa poistettiin, ja siitä heidät ymmärrettiin väärähenkiseksi. Aamuneljään kormuutettiin hoitokokouksessa kun eivät osanneet tunnustaa koko elämänsä lempilaulua väärähenkiseksi ja koko aiempaa uskonelämäänsä mitättömäksi...
Muistan nuo ajat hyvin! Ilmapiiri oli kuin Pohjois-Koreassa, jos et kumartanut suurta johtajaa, löysit itsesi mestauslavalta!
Kyttiä oli joka puolella, jotka kuuntelivat, sanotko tai olet sanomatta jotakin sopimatonta!
Mutta uskon, että joutuvat kyllä vastaamaan näistäkin ajoista!
"Yksittäistapauksia", sanoo SRK.
Vaikka JOKAINEN vl-uskovainen joutui vähintään kerran seurakunnan edessä pyytämään anteeksi SRK:n keksimiä henkiä.
Vastenmielinen on todellakin oikea sana kuvaamaan ei vain SRK:n, vaan jokaisen hoitokokousmyönteisen ihmisen toimintaa tuolloin. Kuvottavia yöllisiä kokouksia. Salaperäisiä nöyryyttämistilaisuuksia.
Uskosta ja uskonasioista kun puhutaan, minua taas ei niinkään yhdistyksen kannanotot kiinnosta hoitokokouskysymyksessä, vaan kunkin mukana olleen ja osallistuneen taivasmatkaajan. Hautaan saakka moni jääräpäisesti ja ylpeästi kantaa likaista taakkaansa, nöyrtymättä katumukseen. Kilvoittelu taitaa mennä siis hukkaan.
SRK ja sen Hemesti vaativat kaikkia uhrejaan nöyrtymään vl-jumalan ankaran käden alla ja lähestymään hoitajiaan, että saisi taivaspaikkansa takaisin. Pakko on nöyrtyä uudelleen!
Yksimielisyyteen (eli kaikkeen alistumisen) vaatiminen on vl-uskonnon pääoppeja. Jos et hyväksy hoitokokous- ja henkioppia, sinut heitetään saatanalle. Jos et hyväksy vl-lastenraiskaamista, sinut sidotaan synteihisi. Jos arvostelet rikostensalaamisoppia, joudut "laiteille" eli ulos vl-jumalan valtakunnasta. Kaikki on pakko niellä.
Onhan se sairasta, kun joku sanoo lähimmäiselleen, että väärin uskottu.
Ja johto pysyy hiljaa !
Onko tällaista ollut vedenpaisumuksen jälkeen missään muualla !?
ja tämä yksinkertainen kansa seuraa paimennusta vaikka poranreikään uskaltamatta suutaan avata.
mikä heitä vaivaa ? Eikös evankeliumi ole ilosanoma ilman piikkilankaa lauman ympärillä.
Jeesus kysyi muutamilta, tahdotteko tekin mennä pois..mutta ei hän kenenkään katolle kiivennyt antennia vääntämään irti.
Aabel oletko sinä veljesi vartija vai miten se meni.
Ihan kaikenlla voi vvääryydellä pyhittää tekonsa, Ihan kaikella.
Oikeassa olemisen pöyhkeys on myös synti.
Muistan erään hiukan huvittavankin tapauksen hoitokokousajoilta. Appiukkoni teki parannusta jostakin asiasta ja hoitomiehenä ollut Heikki Saari hoksasi yht'äkkiä että appeni on "Simppalalaisessa hengessä". Aikansa asiaa vatvottuaan (usean sadan hengen seurakunnan edessä!) appeni sai parannuksen Pyhan Armon itse Heikki Saarelta (kaikki seurasivat häntä, nostaako kätensä, jos nosti, myös seurakunta yhtyi siihen...). Appeni naureskeli vuosia myöhemmin tehneensä parannuksen Simppalalaisuudesta tietämättä pätkääkään, mitä se tarkoittaa! Se seurakunnan erehtymättömyydestä!
No suurin osahan meistä ei tienny höykäsen pöläystä, ennen kuin joutui giljotiiniin jonkun ilmiannon (=kateuden) perusteella.
Kyllä kaikki rauhanyhdistykset olisi pitänyt niemetä uudelleen, olivat kaikkea muuta kuin rauhanyhdistyksiä!
Nyt tuli sellaista asiaa joka vaatii tarkan analysoinnin. Jo pelkästään senkin vuoksi käsittely tarvitaan, että moni on tästä (ihmisten hylkäämäksi tulemisen) ongelmasta joutunut kärsimään.
Ei Raamattu turhaan varoita siitä, ettei toisiin ihmisiin saa koskaan luottaa, kun he vastoin Kristuksen selvää sanaa ryhtyvät toisten ihmisten syyttäjiksi ja tuomaireksi.
Kas kun pelastava usko on rakkaus- suhde Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan. Ihminen ei näet voi koskaan pelastua uskomalla toisiin ihmisiin, vaan uskomalla Kristuksen sanan todeksi. Moni on joutunut tuulten vietäväksi kun on langennut pois Kristus-uskosta ja alkanut luottamaan tavalla taikka toisella ihmisiin.
Kristuksen Henki puhuu tämän selvästi jo profeetta Jeremian suun kautta, noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
____________
***) Jer. 17:5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
Jer. 17:6 Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.
____________
Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
***) Jer. 17:8 Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.
Kun ihminen uskoo Jumalan sanaan, hän ei ole ihmisten mielipiteistä syyttämisistä taikka tuomioista millään tavoin riippuvainen. Jos hänet ajetaan uskonsa vuoksi pois yhteisöstään niin hän kiittää siitä Jumalaa. JUmala pitää aina omistaa huolen, me emme ole millään tavoin riippuvaisia jonkun nimisestä herätysliikkeestä taikka kirkkokunnasta. Kristuksen kirkossa on jokaiselle tulijalle avoimet ovet, 24 tuntia vuorokaudessa.
Vika ei siis ole vanhoillislestadiolaisissa, vaan hänessä joka on alkanut luottamaan ja uskomaan heihin, Kristuksen sijasta. Voi voi tällaisia on paljon, on niin paljon helpompaa luottaa tuttuihin ihmisiin ja heidän puheisiinsa kuin Jeesukseen, jota ei näe silmillään. Jumalan sanakin tuntuu niin turhalta, kun sen lupaukset saa uskoa armosta, uskon kautta, ilman omia tekemisiä ja siehottamisia. Siinä tuntuu olevan kovasti mieltä ja viisautta, kun pääsee itsekin sopivasti tienaamaan vanhurskautta, se sopii ihmiselle jolle kaikki hyvä on tullut tähänkin saakka maksua vastaan koko elämän ajan.