Jouluseurat

On se onni kun taas alkaa jouluseurat. Saadaan oikeata Jumalansanaa Gällivaarasta.
43608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Hyvä kun kelpaa , mieillä on saatu joka sunnuintai siinä ei ole eroa
ainakaan hyvyyten nähden mitä tulee sinun intoosi , se voi olla vilpitön
tai sitten ei , ei sitä'kään näe netistä . vain aavistaa voi .

Kun vahin

Äänestä
  • Kun vanhin GJ. kuoli helmikuussa 1982 , eräs vanha lehti käännettiin Gä'llissä'kin
    sieltä alkoi kuulu muiutamien vuosien päästä melko kauheita , sellaisesta mihestä
    jonka GJ. oli kieltänyt , ettei saa tehdä koskaan saarnaajaa , se tehtiin , sitten
    tulivat tänne suomeen kukkoilemaan , ja hävittivät parhaan puhujan .

    Tätä asiaa ei ole puitu koskaan valmiiksi , eivät ole uskaltaneet , voikun
    kaikisata puhuttaisiin , mutta ei , on niin kauhea hinku vain komennella
    ettei ehditä keskustella tälläisiä ja paljon muita on mielessä ,

    Voidaanko koskaan laittaa asioita kuntoon , tuntuu sellaiselle etten
    sano paremmin ..

    Äänestä

  • teu, kirjoitti:

    Kun vanhin GJ. kuoli helmikuussa 1982 , eräs vanha lehti käännettiin Gä'llissä'kin

    Näinhän se meni. Vanha tulkki-isänsä jo oli Isaksonnin miehiä, eikä polvi pojasta parantunut, valitettavasti.
    Mutta ei se mitään, ajetaan oikealta ohi Kristuksen, niin ihminenkin saa arvonsa mukaisen paikan omana pelastajanaan.

    Mutta valitettavasti tuollaisella touhulla ei iankaikkista autuutta voiteta.

    Äänestä

  • kuuntelija III kirjoitti:

    kuuntelia 3 ja teu, havaitsetteko että on kasvanut karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään?

    Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä,
    Ja ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta tulisi saastutetuksi.

    noudattakaat pyhyyttä, onko näin saarnaava jotenkin negatiivinen ja mustamaalattava? Ja karvas juuri kielii oireena pahemmasta, ollaan jouduttu Jumalan armosta pois. Vai voiko sydämestä kristityllä olla tuonkaltainen karvas juuri kassissaan, ilman että se juontaa juurensa omaan sydämeen, vai mistä se oikein tulee?

    teu tekee jatkuvasti jotakuta vastahakoisuutta, sahaa rauhan liitännäissiteitä poikki ja asentaa karvaita juuria sijaan eli tilalle, ei tämä ole MYÖTÄ-hakoisuutta vaan se on VASTA-hakoisuutta.

    Monta tulisi saastutetuksi jos vain voisi mutta Jeesus on luvannut:"Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, ja ei teitä mikään ole vahingoitseva"
    on tässä vahinkosuojaus annettu ettei myrkky vahingoita, mutta kannattaako kenenkään ottaa sitä vastaan teu.

    Eikö kammota ajatus viimeisestä hetkestä eikö ole pelkona että omat kirjoitukset kaatuu vyöryen päälle. ei maalata p*ruja seinille siltikään.

    Teu tee parannus ryöttä kirjoituksistasi ja samaa muillekkin kiitoksia.

    Äänestä

  • Korpilahti2 kirjoitti:

    Korpilammellen terveisiä Jeesukselta: Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Jeesus joka sovitti ristinkuolemallaan meidät Jumalan kanssa on
    myrkkyä viholliselle. Hallelujaa Jeesus elää!

    2. Kor. 10:5 Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen,

    ***) ..joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ...
    ***) ... ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle

    2. Kor. 10:6 ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin kuuliaisiksi tulleet.

    Äänestä

  • Oikea kuuliaisuus kirjoitti:

    Ne jotka nousevat samalla tavalla vastaan kuin se mies Wiipurissa joka kesken seurojen 110 vuotta sitten nousi pystyyn ja vastusti kun Appelqvist ja W-järvi olivat lähetysmatkalla, niin Wettasjärvi sanoi: Merkitkää tämä mies.

    Mitä Sammeli mahtoikaan tarkoittaa, millä merkillä, miten? Ja onhan elävillä kristityillä jo valmiiksi merkit heidän otsissaan ja muilla ei, mitenkähän tämä nyt on ymmärrettävä.

    Onko teu ym halullinen ottamaan kokonaispaketista vain osan. Voiko niin tehdä? Ottaa rauhan-Yhdistys taholta rakennuspalikoita ja elävästä kristillisyydestä valinnan varaisesti osuuksia ja niin tehdä näistä KOmbinaatio?

    Siis onko NL-aikakausi niin kyllästänyt ja kyllästyttänyt Suomalaiset karkottamaan LUOTTAMUS käsitteen ja mielleyhtymät siitä.
    VL Mikael Pentikäisellä on työn alla kirja aiheesta Luottamus, ilmestyy 2014. Sai alkunsa potkuista Hesarissa jolloin termi nostettiin esiin hänen tapauksessaan.

    KUKA haluaa olla korppina nuorten harteilla nokkien korvasta pois Jumalan sanan jyviä, en minä ainakaan haluisi. Sitä on myyräntyö ja epä-luottamuskylvö ja hehtaaripyssyllä ammutaan, myös pienempää

    Äänestä

  • Kopilampi3 kirjoitti:

    Hehtaaripyssyllä ammutaan, mutta suunta on toinen kuin kuvittelet. Ei lihan, vaan omanvanhurskauden käsivarrella jännitetään ruman tulisia isäin sääntöjen nuolia kristittyjä kohti, ja pakotetaan sellaiseen johtajien seuraamiseen, jota Raamattu ei vahvista.

    Vanhempi veli ei nimittäin riemusta hypi, kun nuorempi veli palaa kotiin, ja Isä juoksee vastaan. Eipä edes tahdo sisälle mennä tuommoisten langenneiden kanssa juhlaa pitämään. Mutta mikä oikeus vanhemmalla veljellä on olla antamatta anteeksi, jos Isäkin antaa?

    Myyräntyötä on omavanhurskas porukka tehnyt niin kauan kuin muistan, mutta se pidetään "omien keskuudessa", eikä hiiskuta sanallakaan vääräuskoisille. Jumala ei näe sellaista työtä, eihän?

    Kun tämän myyrälauman johtajat alkavat tehdä parannusta, alkaa tervehtyminen seurakuntaopista käsin. Silloin ihmiset voivat taas vapaina kiittää Jumalaa suuresta armosta ihmisiä kohtaan. Siihen asti laki ja asetus painaa ihmiset pelokkaina maahan, ja Kristus kolkuttaa Laodikean seurakunnan oveen, josko joku avaisi.

    Äänestä

  • Korpilahti2 kirjoitti:

    kuuntelia 3 ja teu, havaitsetteko että on kasvanut karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään?

    Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä,
    Ja ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta tulisi saastutetuksi.

    noudattakaat pyhyyttä, onko näin saarnaava jotenkin negatiivinen ja mustamaalattava? Ja karvas juuri kielii oireena pahemmasta, ollaan jouduttu Jumalan armosta pois. Vai voiko sydämestä kristityllä olla tuonkaltainen karvas juuri kassissaan, ilman että se juontaa juurensa omaan sydämeen, vai mistä se oikein tulee?

    teu tekee jatkuvasti jotakuta vastahakoisuutta, sahaa rauhan liitännäissiteitä poikki ja asentaa karvaita juuria sijaan eli tilalle, ei tämä ole MYÖTÄ-hakoisuutta vaan se on VASTA-hakoisuutta.

    Monta tulisi saastutetuksi jos vain voisi mutta Jeesus on luvannut:"Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, ja ei teitä mikään ole vahingoitseva"
    on tässä vahinkosuojaus annettu ettei myrkky vahingoita, mutta kannattaako kenenkään ottaa sitä vastaan teu.

    Eikö kammota ajatus viimeisestä hetkestä eikö ole pelkona että omat kirjoitukset kaatuu vyöryen päälle. ei maalata p*ruja seinille siltikään.

    Teu tee parannus ryöttä kirjoituksistasi ja samaa muillekkin kiitoksia.

    Korpilahti 2:lle On ihan sama, kummalta puolelta ajaa Kristuksen ohi, aina mennään metsään: Ósa nykyisistä vanhimmista paahta oikealta ohi aivan samalla puheen kaavalla kuin kuusikymmenluvulla Isakson.
    Ei sulla taida oikein olla tietoa herätysliikkeen lähihistoriasta, kun teuta ja tuota toista syytät karvaasta juuresta...

    Äänestä

  • Zulu kirjoitti:

    Että he olis kun joku Iisaksson, on yksi teoria. Pohjaton, vailla pohjaa. Se mikä saa näkemään heitin samassa valossa, samasta näkökulmasta kuin vast. henkilöitä katseltiin isojen eri-seurojen näkökulmasta 100-120 v sitten, onkin kysymys, mikä saa katseen ja katsojan värittymään näin.
    mitkä ne on ne pohjimmaiset syyt lähteä hiihtämään samaa latua.
    onko sitten yhteistä nimittäjää isaksonilla, vl ja uusherännäisyydessä. ON: sahaa poikki KONTAKTIT ja asenne-vamma. kiitos.

    Äänestä

  • Zulu kirjoitti:

    Korpilahti 2:lle On ihan sama, kummalta puolelta ajaa Kristuksen ohi, aina mennään metsään: Ósa nykyisistä vanhimmista paahta oikealta ohi aivan samalla puheen kaavalla kuin kuusikymmenluvulla Isakson.
    Ei sulla taida oikein olla tietoa herätysliikkeen lähihistoriasta, kun teuta ja tuota toista syytät karvaasta juuresta...

    Minä olen viinapuu, te olette oksat: joka minussa pysyy ja minä hänessä, hän kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua ette voi mitään tehdä.
    Jos ei joku minussa pysy, se heitetään ulos niinkuin oksa, ja kuivettuu, ja ne sidotaan kokoon, ja heitetään tuleen, ja palavat. Johann 15.

    Tästä on avattu asia, siinä on eri-seuran synty ja olemus. Onko siinä aikajärjestys vai voiko olla limittäin ja kuka sitoo nippuun mutta VIIMMEINEN sana kuvaa ja avaa koko asian "palavatt" selitetty että palavat vihaa ja siltä se tuntuu kun moni kirjottaa täällä niin joko kytee tai roihuaa ja jos laajemmalti leviää niin on jo kuin Vilppulassa! Kytösavun aukeilla mailla on kansa mi aina on vaalinut vapauttansa MUTTA tässä suhteessa väärä vapaus josta tulee lupalaput, kuten näin: siitä vaan sano Tsaikovski.

    Snotaan että kynä savuaa ja monella se savuaa ja nyt TEU meni piiloon.

    Äänestä

  • korpilahti4 kirjoitti:

    Turhaan yrität sauhuta eriseurasta. Jeesuksen omin sanoin riittää, että pysyy Hänessä ja Hän minussa.

    Vihaa palavat saarnaajan silmät, kun hän huutaa isäin sääntöjä sylki suusta roiskuen. Sitten lopuksi käyttää kulunutta vertausta isästä, joka kurittaa lasta lyöden kuin naapurin koiraa. "rakkaudessa minä..." Siinä on palavuutta, mutta kenen roihua siinä lisätään.

    Äänestä

  • Korpilahti2 kirjoitti:

    kuuntelia 3 ja teu, havaitsetteko että on kasvanut karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään?

    Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä,
    Ja ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta tulisi saastutetuksi.

    noudattakaat pyhyyttä, onko näin saarnaava jotenkin negatiivinen ja mustamaalattava? Ja karvas juuri kielii oireena pahemmasta, ollaan jouduttu Jumalan armosta pois. Vai voiko sydämestä kristityllä olla tuonkaltainen karvas juuri kassissaan, ilman että se juontaa juurensa omaan sydämeen, vai mistä se oikein tulee?

    teu tekee jatkuvasti jotakuta vastahakoisuutta, sahaa rauhan liitännäissiteitä poikki ja asentaa karvaita juuria sijaan eli tilalle, ei tämä ole MYÖTÄ-hakoisuutta vaan se on VASTA-hakoisuutta.

    Monta tulisi saastutetuksi jos vain voisi mutta Jeesus on luvannut:"Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, ja ei teitä mikään ole vahingoitseva"
    on tässä vahinkosuojaus annettu ettei myrkky vahingoita, mutta kannattaako kenenkään ottaa sitä vastaan teu.

    Eikö kammota ajatus viimeisestä hetkestä eikö ole pelkona että omat kirjoitukset kaatuu vyöryen päälle. ei maalata p*ruja seinille siltikään.

    Teu tee parannus ryöttä kirjoituksistasi ja samaa muillekkin kiitoksia.

    "korpilahti "2"

    Sinun kirjoituksesta , saa sen käsityksen , että vain minä olen velvollinen
    tekemään parannuista , minä teen sen , mutta kuinka voi kukaan ajatella
    että pahn asian voi kertoa ilman pahaa palkkaa , jokA ONKIN nyt vain
    nuorilla vanhemilla , jotka saavat ottaa nyt ensin vastuun tekemisiostään,
    Nimittäin ei heillä ole niin puhtaa jauhot pussissa kuin luulet . /luulevat .

    Kyllä kammottaa , ja senkin tähden että eivä't ole ottaneet meitä vastaan
    ja jos on ,ei ole kuunnelleet ? millä' voi asia selvitä ??

    Äänestä

  • kipuna kirjoitti:

    Turhaan yrität sauhuta eriseurasta. Jeesuksen omin sanoin riittää, että pysyy Hänessä ja Hän minussa.

    Vihaa palavat saarnaajan silmät, kun hän huutaa isäin sääntöjä sylki suusta roiskuen. Sitten lopuksi käyttää kulunutta vertausta isästä, joka kurittaa lasta lyöden kuin naapurin koiraa. "rakkaudessa minä..." Siinä on palavuutta, mutta kenen roihua siinä lisätään.

    Missä oli sellane? Keksit itte.

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    "korpilahti "2"

    Sinun kirjoituksesta , saa sen käsityksen , että vain minä olen velvollinen
    tekemään parannuista , minä teen sen , mutta kuinka voi kukaan ajatella
    että pahn asian voi kertoa ilman pahaa palkkaa , jokA ONKIN nyt vain
    nuorilla vanhemilla , jotka saavat ottaa nyt ensin vastuun tekemisiostään,
    Nimittäin ei heillä ole niin puhtaa jauhot pussissa kuin luulet . /luulevat .

    Kyllä kammottaa , ja senkin tähden että eivä't ole ottaneet meitä vastaan
    ja jos on ,ei ole kuunnelleet ? millä' voi asia selvitä ??

    Jos on jauho ja heittää jauhon myllynkivienn väliin ja jauhaa lisää niin onko VAARA että myllykivistä irtoios kivijauho ja lopputulokses on kivijauho. Riippuu mitä on myllynkivi materiaali TEU tietää ei kaikki kivi käy myllyn kiveen. Pohjos-Uusimalla on vuori josta sitä on luohittu ja kiviä vielä muinaismuistona sala paikassa vuorella. Ja voiko kivisydömistä muodostaa. myllyn kiviää? Kuka voi sanoa että OMAT jauhot ja KAVERIN jauhot on puhtaat vain Jeesus omistaa kaiken puhtaan.

    Äänestä

  • korpilahti5 kirjoitti:

    teu. Ole HYVä ja vastaa! Ymmärrätkö sinä että on 2 tapaa, sisältöpuoli ja rakenteellinen puoli.
    Sinä teu otat käyttöön saman rakenteellisen puolen kuin leevit ja UH ja Vl eli sahaa poikki Yhdys-Langan. Huom! Yhdys-Lanka oli Finlaysson-Forssan lehti ja lanka yhdisti silloinm 2 puuvillatehdasta.
    Tämä on rakenteellinen puoli. Ja sitten on se Sisältö-puoli sinä sillä ajattelet että se on oikein kun ne on leeviä niin sillon saa katkasta yhd.lankan ettei lanka mene leeviin. ymmärrettinkö Gunnari silloin ja entäs nyt, kun pitää ymmärtää kahdet kunnarit se voi olla vaikeaa kun vertaan tähän. linja on kun Sinä menet Päijänteelle ja lasket verkon narun sinne ja otat risti-mitat silmällä niin sitten kun molemmat risti.mitat on oikein sillon ollaan oikeilla paikoilla TASAN,m TARKKAAN!!! Kun ei ole Kala-merkkiä.
    Kala umpioidaan Tynnyriin ja jos sinne pistä itsensä ja naulataanb kiinni on kuin tynnyrissä kasvanut ja sillit suolassa!

    Äänestä

  • teu, kirjoitti:

    Kun vanhin GJ. kuoli helmikuussa 1982 , eräs vanha lehti käännettiin Gä'llissä'kin
    sieltä alkoi kuulu muiutamien vuosien päästä melko kauheita , sellaisesta mihestä
    jonka GJ. oli kieltänyt , ettei saa tehdä koskaan saarnaajaa , se tehtiin , sitten
    tulivat tänne suomeen kukkoilemaan , ja hävittivät parhaan puhujan .

    Tätä asiaa ei ole puitu koskaan valmiiksi , eivät ole uskaltaneet , voikun
    kaikisata puhuttaisiin , mutta ei , on niin kauhea hinku vain komennella
    ettei ehditä keskustella tälläisiä ja paljon muita on mielessä ,

    Voidaanko koskaan laittaa asioita kuntoon , tuntuu sellaiselle etten
    sano paremmin ..

    Muistahan Teu. Oli niitä monia juttuja kiertämässä GJ:stäkin 50-60-luvulla; Pappilan kainalosauva yms.

    Äänestä

  • korpilahden kirjoitti:

    teu. Ole HYVä ja vastaa! Ymmärrätkö sinä että on 2 tapaa, sisältöpuoli ja rakenteellinen puoli.
    Sinä teu otat käyttöön saman rakenteellisen puolen kuin leevit ja UH ja Vl eli sahaa poikki Yhdys-Langan. Huom! Yhdys-Lanka oli Finlaysson-Forssan lehti ja lanka yhdisti silloinm 2 puuvillatehdasta.
    Tämä on rakenteellinen puoli. Ja sitten on se Sisältö-puoli sinä sillä ajattelet että se on oikein kun ne on leeviä niin sillon saa katkasta yhd.lankan ettei lanka mene leeviin. ymmärrettinkö Gunnari silloin ja entäs nyt, kun pitää ymmärtää kahdet kunnarit se voi olla vaikeaa kun vertaan tähän. linja on kun Sinä menet Päijänteelle ja lasket verkon narun sinne ja otat risti-mitat silmällä niin sitten kun molemmat risti.mitat on oikein sillon ollaan oikeilla paikoilla TASAN,m TARKKAAN!!! Kun ei ole Kala-merkkiä.
    Kala umpioidaan Tynnyriin ja jos sinne pistä itsensä ja naulataanb kiinni on kuin tynnyrissä kasvanut ja sillit suolassa!

    "korpilahden"

    VASTAAN KUN PYYDÄT :Tämä on ensihetki kun olen netissä sen jälkeen , kun
    vain ilmoituksen että olen joululomalla nedtittömässä paikassa ..?

    Mitä tulee noihin kahteen tapaan , jos ajatellaan tarkemmin sisältöpuolta ja
    siitä ensin ,eipä ollut mitään oikeaa sisältö pulta 1998 kun isäni lankomies
    erotettiin tehtävistä , joka oli meidän USKOLLISIN saarnaaja .

    Rakenteelliseen puoleen olen havainnut jo kauan sitten , että nuorimmilla vanhimmilla ei ollut tarkoitustakaan pysyä Rakenteelisessa puolessa , vaan
    julmasti laittoittoivat esteensä pois . (mitä tapahtui Turusasa ) Sitä ei haluta
    muistella , eikä siitä keskustella .

    Minä' en ole vihassa ,Sinuun , Leeviin , UH. enkä VL; n sen sanot väärin .

    Enkä ole omasta mielestä katkaissut yhdys lankaa ,,Mutta sinä sahaat oksaa
    jonka päällä istut itse , ja tuskin otat huomioon oikeaa linjaa , se on sellainen
    joka ei ole koskaan viekoittelun kohde , jopa liehitellään niitä , jotka luulevat
    jotain olevansa .

    Mitä tulee päijänteellä kalasteluun , ostan kalani , ja ei ole tarvis mitenkään
    käyttäytyä laittomasti . Minulla on kaksikin kalastajaa kristittyjä JL. .MW.
    Toinen harrastaa jään alta kalastusta , toinen kaiken laista kalstusta .

    Äänestä

  • Ikämies kirjoitti:

    Muistahan Teu. Oli niitä monia juttuja kiertämässä GJ:stäkin 50-60-luvulla; Pappilan kainalosauva yms.

    "ikämies"

    Kyllä , ikäni riittää tuonne asti , otin vähän kirja tietoo avuksi GJ:n oli 1948
    ensikerran Suomessa , opissa ,WE. ja AI:n kanssa .Myöhemmin ei. AI:n
    annettu enää tehdä Lähetysmatkoja Virallisesti .

    1953 . Kierroksella oli WE. GJ.Muistan kierroksen aika hyvin, en nyt tietenkään
    kaikkia puheita ,Mutta miehet ... Tämän jälkeen eivä't käyneet 9 vuoteen Joka ei
    ollut kiinni juuri niistä asioista , joita on kaupattu , Seuraava kierros oli
    vasta 1962. kierros oli ja miehet samat WE.ja GJ.

    Mutta , Lapin seuroja pidettiin Lounaissuomessa kuitenkin joka toinen vuosi ,
    Ja yleisesti ottaen oli AI puhujana , se tiukka joika meinas saada kokosuomen
    Repeämän aikaan .

    " teu ,"

    kun menin ikämiehen ohi , niivastaan vielä siihen pappilan kainalosauvaan

    Olisiko vielä muistettava että siellä saattoi olla papilla murrostila , kuin LLL:
    aikana , Ja se saattoi olla lähettyviltä katsoneen elkeistä kävelysauva juttu
    uskoisin tämän tyyppisen tekstin ,mutta en kuuna kullan valkeana pahaa.

    Opin tuntemaan GJ:n REHELLISENÄ ja tosai uskovana, otetaan se urku-
    harmoni juttu , GJ:n pirtissä oli 10 suomalaista saarnaajaa (koska heitä
    oli pidetty , vieraina jo monia Joulu seuroja ) yksi esitti KL:lle että mitä
    tuolla liinan alla mahtaa olla , GJ: nei ollut juuri paikalla , ja KL:n piti
    tarkistaa mitä siellä liinan alla on , Urkuharmoni , liina takaisin ,odotus .

    Hievijärven "keisariksi " myös tituleerattu GJ:n tulipirtiin ja huoneeseen
    jolloin KL:n veti nopealla vedolla liinan Urkuharmoonin päältä , katsoi
    GJ:tä Jos rehellisesti voit sanoa , että soitat JUMALALLE kunniaksi
    asia on ok. Meni muutama sewkunti ja GJ:n lausuma , en koskaan soita
    ellen soita ,Jumalalle kunniaksi ..

    Jo vain sanoo Luoma ja kumppanit , asia on selvä .Sinä pidät liinaa
    ettei heikko kristitty saa väärää kuvaa , ja joudu pahennukseen ...
    Tästä on ollut monia versioita , mutta AR. minun enoni oli mukana ja
    kertoi meille nuorille joskus 64 paikkeilla , eli se peli oli hankittu joskus
    aiemmin . kyllä sieltä olen tallettanut muitakin mukiavia juttuja ..

    Äänestä

  • Kopilampi3 kirjoitti:

    Ne jotka nousevat samalla tavalla vastaan kuin se mies Wiipurissa joka kesken seurojen 110 vuotta sitten nousi pystyyn ja vastusti kun Appelqvist ja W-järvi olivat lähetysmatkalla, niin Wettasjärvi sanoi: Merkitkää tämä mies.

    Mitä Sammeli mahtoikaan tarkoittaa, millä merkillä, miten? Ja onhan elävillä kristityillä jo valmiiksi merkit heidän otsissaan ja muilla ei, mitenkähän tämä nyt on ymmärrettävä.

    Onko teu ym halullinen ottamaan kokonaispaketista vain osan. Voiko niin tehdä? Ottaa rauhan-Yhdistys taholta rakennuspalikoita ja elävästä kristillisyydestä valinnan varaisesti osuuksia ja niin tehdä näistä KOmbinaatio?

    Siis onko NL-aikakausi niin kyllästänyt ja kyllästyttänyt Suomalaiset karkottamaan LUOTTAMUS käsitteen ja mielleyhtymät siitä.
    VL Mikael Pentikäisellä on työn alla kirja aiheesta Luottamus, ilmestyy 2014. Sai alkunsa potkuista Hesarissa jolloin termi nostettiin esiin hänen tapauksessaan.

    KUKA haluaa olla korppina nuorten harteilla nokkien korvasta pois Jumalan sanan jyviä, en minä ainakaan haluisi. Sitä on myyräntyö ja epä-luottamuskylvö ja hehtaaripyssyllä ammutaan, myös pienempää

    " korpilampi 3"

    Mitä asiaa sinä kirjoitat , ?

    En ole oikein selvillä Appelqwist , preivin löysin , mutta ei se kirjoita suoraan siitä
    S.Wettasjärven sanasta ,,, mutta ehkä se kertoo jotakin , kun he ei enää tuleet
    suomen kierokkeslle . vaan seuraavana vuonna oli KUOKSU ja NIKU, JA he oli
    kymmenkunta kertaa peräkkäin Kunpikin Iisakkeja ,

    Nyt tulemme siihen asiaan , mitä kokonaispakettia TARKOITAT en minä ole
    lainkaan tietoinen että mulla on suu täynnä pullaa jo , siksi tarkoitan mitä ?

    en ole mielestäni tehnyt mitä'än KOMPINAATIOITA enkä ole semmoisia
    tekemässäkään , vetoaT jotenkin NL: n ,,se ei ollut minun herkku maa
    mutta saattoi olla joidenkin , tiettyjen kyllästymisien kaa tuli kyllästrys
    paavo setä kaatui , joskus -44 ,.antti , ja Isäni pääsi suhtkoht ehjänä sieltä

    Voi , oli yksi kiro sana ry'ssälle , Ry'ssä on Ry'ssä vaikka voissa paistas
    50/60 lukujen taitteessa , kekkonen sai nootin , tiukkaan sävyyn: onko teillä
    tarkoitus alkaa uusi sota ? Kuinka niin kysyy Kekkonen , No kun teillä on tytapana sanoa voin käytöstä niin kuin sanotte , ja nyt Suomeen alkaa kasaantua
    suuria voi vuoria. ? Tätä selvitettiin kai vielä -70 luvullakin .

    Kysyt kuka haluaa olla Korppina ? , Ilmeisesti Inuiinit ja Alaskan alkuperis
    väestö koska , heillä kaikki syntyy korpin hahmoksi , ja kun he kuolee he
    kuolevat korpiksi , jos tarekoitat teidän musta pukuisia Vanhempia kuten
    nytkin heitä on , eri puolilla , heillä' on tapoana muuttua korpiksi ja siemenen
    tillle on Jumalan sana , jota he nyppivät pois nuorten harteilla. .

    Kerro tutuille terveisiä ,,jos eivät ole , älä vaivaudu..

    Äänestä

  • kipuna kirjoitti:

    Hehtaaripyssyllä ammutaan, mutta suunta on toinen kuin kuvittelet. Ei lihan, vaan omanvanhurskauden käsivarrella jännitetään ruman tulisia isäin sääntöjen nuolia kristittyjä kohti, ja pakotetaan sellaiseen johtajien seuraamiseen, jota Raamattu ei vahvista.

    Vanhempi veli ei nimittäin riemusta hypi, kun nuorempi veli palaa kotiin, ja Isä juoksee vastaan. Eipä edes tahdo sisälle mennä tuommoisten langenneiden kanssa juhlaa pitämään. Mutta mikä oikeus vanhemmalla veljellä on olla antamatta anteeksi, jos Isäkin antaa?

    Myyräntyötä on omavanhurskas porukka tehnyt niin kauan kuin muistan, mutta se pidetään "omien keskuudessa", eikä hiiskuta sanallakaan vääräuskoisille. Jumala ei näe sellaista työtä, eihän?

    Kun tämän myyrälauman johtajat alkavat tehdä parannusta, alkaa tervehtyminen seurakuntaopista käsin. Silloin ihmiset voivat taas vapaina kiittää Jumalaa suuresta armosta ihmisiä kohtaan. Siihen asti laki ja asetus painaa ihmiset pelokkaina maahan, ja Kristus kolkuttaa Laodikean seurakunnan oveen, josko joku avaisi.

    " kipuna. "

    Minä luulen että , te ette tiedä Vanhemman veljen kohtaloa .
    Kun hän tuli pellolta , havaitsi että talo elää ereitavallakuin muulloin ,
    ja kysyy palvelijalta mikä on? Palvelija vastaa , veljesi on lötynyt ja
    ja isäsi antoi teurastaa sen syötetyun VASIKAN ,.

    iSÄ kuuli että poika on tullut (siis vanhin ) ja sanoi palvelijalle mene
    kutsu hänet tänne , palvelija meni , mutta anhenpi veli ei halunnut tulla
    siksi Isä meni hänen luo , ja kehoitti häntä tulemaan koska nuorenpi veli
    oli kuollut ja hän löytyi ja elää.

    Mutta vanhempi veli, sanoi isälle , Katso niin monta vuotta minä olen sinua
    palvellut , enkä' ole koskaan käynyt sinun sanisi yli , ja nyt tämä joka oli kaikki kuluttanut , sinä laitrat pidot hänen tähtensä ,,ja minä en ole volaakaan saanut
    että olisin voinut iloita ystävieni kanssa ..

    Luuk. 15:28. Niin hän VIHASTUIeikä tahtonut mennä sisälle , Mutta hänen isänsä tuli ulos ja jutteli hänelle lempeästri .

    Vihastuminen katsotaan Raamatussa ; samaksi kuin murha . siis mihin joutuu
    murhan tehnyt , ellei ole anonut anteeksi ? se on Kolvettiin hentti.

    Myyrän työästä lausuit kauniisti minun mielestä . Kun tämä sopulilauman johtajat
    alkaa tehdä parannusta ...

    Johanneksen ilmestyksessä , Jeesus ANTOI OHJEET KIRJEISTÄ, SEKÄ
    MITÄ PITÄÄ KIRJOITTAA , JA MILLEKKIN SEURAKUNNALLE EI NIINKÄÄN
    ITSE MENE SEURAKUNNAN PORTILLE .

    Vaan sanoo mitä sille ja sille enkelille on kirjoitettava , Laudike oli penseä. .
    Kirjeitä oli 7,... se kertokoon jotain , että yhtään näistä 7 seurakunnasta ei
    ole jälellä , kaIKKI ON HÄVINNYT .. VOI, VOI ..

    Äänestä

  • TEU, kirjoitti:

    Tulee mieleen, että vanhoilliset ovat menneet siihen omanvanhurskauden ansaan, että he vaativat aikanaan kaikkia seurakuntalaisia tekemään parannusta niin sanotuista höpösynneistä ja homma meni mahdottomuuksiin. Se oli jälkeenpäin ajatellen suureksi häpeäksi liikkeelle. Eivät vaan voi myöntää sitä, oikeassa kun hekin ovat.

    Ei ole kaukaa haettu, että gällissä vaaditaan päitä vadille, jos luottamus heihin ei ole kunnossa. Tätähän korpilampi juuri vaatii.

    Asia on juuri päinvastoin. Saarnaajalla pitää olla seurakunnan luottamus, eikä päinvastoin. Jos, ja pelkään, että kun asia ei näin ole, aletaan vaatia seurakunnalta luottamuksen osoituksia. Tiedämme kaikki mitä ne ovat.

    Äänestä

---------------------Jouluseurat.

upeaaaa

On se onni kun taas alkaa jouluseurat. Saadaan oikeata Jumalansanaa Gällivaarasta-------------------------------
Milläs perustelet että on oikeaa, tai väärää??
toivotaan hartaasti et oikeaa..

Äänestä
  • Niin ei Raamatrussa sanota , että vain Jällivaarassa on oikeaa
    Raamattu sanoo USKO joka on Jeesuklseen Kristukseen vain
    se on oikeaa Jumalan sanaa Nuo aloituksen sanat , saattaa olla
    aivan yhtä hyvin Minun kuin ,Eskon joka on tunnettu Tiukkis .

    Äänestä

  • teu, kirjoitti:

    Niin ei Raamatrussa sanota , että vain Jällivaarassa on oikeaa
    Raamattu sanoo USKO joka on Jeesuklseen Kristukseen vain
    se on oikeaa Jumalan sanaa Nuo aloituksen sanat , saattaa olla
    aivan yhtä hyvin Minun kuin ,Eskon joka on tunnettu Tiukkis .

    Tornion joen yli menee silta. Onko siinä Tulli vai ei kun EeUu ottaak kaikkii tullit pois. Siinä on Kristityille tulli kyllä ja siihen tullikamariin jätetään kaikki valheterveiset epäluulot ja MUSTAt Maalit!!! Mennen ja tullen ja ne tuhota,an!!
    Sitte on paketit johon ilkeä kirjotti että RUOTSI vaikka ei se siellä käyntkään eli EI ole! Ruotsissa SweriGe.
    Gällivaara on paljon louhittu ja Kiirunan kaivos. Ei ole niin kuin Talvi-vaara. Vai onko?? Outokumpu ei.
    Norja ei ole EU. Onko sillä merkitystä tässä.

    Äänestä

Ei JUmalan sana sen oikeammaksi muutu, saarnaapa sitä ketkä hyvänsä ja missä hyvänsä. Raamattu on se jolla kaikki opetukset punnitaan, siis viekö opetus kohti Jumalaa vai poispäin hänestä.

Aina silloin on kristityn kavahdettava, jos luottamusta vaaditaan mihinkään muuhun kun Raamatusta luettavaan Jumalan sanaan, joka kulminoituu AINA Jeesukseen.
Jeesus on tie totuus ja elämä. Maailman onnellisin ihminen on hän joka ottaa uskossa Jumalan lahjan.

Kaikenlainen sosiaalinen yhdessäolo on kieltämättä kivaa, ja varsinkin kun saa viettää aikaa yhdessä Jeesukseen uskovien kanssa, kiittää ja ylistää ja rukoilla YKSIN häntä.

Emme saisi kuitenkaan unohtaa niitä lähimmäisiämme koskaan, joilla ei vielä ole tätä ihanaa Kristus-uskoa. Kipeimmin tämä koskettaa, mitä läheisempiä ja rakkaampia tällaiset ihmiset ovat meille.

Äänestä
  • Rukoilkaa kristityt 23.12.2013 13:37
    Tässä olen kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

Meillä Hämeessä oli lohduttavaa ja armorikasta Jumalansanaa tarjolla omissa Jouluseuroissa 22.12. Joulupuuron ja torttukahvit tarjoili Diakoniaryhmä vielä seurojen jälkeen. Ihana oli uskonystävien kanssa puuronääressä keskustella Joulunrauhasta ja sanomasta. Rauhallista Joulunaikaa teille kaikille.

Äänestä
  • Kysymys itselle, ja kaikille ONKO pirtit pienentyneet niinkun Pyy mailmanlopun edellä vai kynnys korkeeemmaksi tullut kun P*ru kasaa kynnys-puita ja kanssakäyminen siirtyy pois kotoa Anteeksi tässä vika.
    Kynnyspuu usein KOVA tammi.

    Äänestä

Kyllä on omituita ja sekavaa paasausta pitkin ketjua !

teulla on sentän jonkinlainen tolkku jutuissaan ainakin joskus, mutt tuossa nuo korpilahtijutut on kuin viimejouluista riisipuuroa mantelilla.

Ettekä te pääse koskaan irti noista ihmisistä siirtylen palvelemaan JUMALAA Sanan mukaan ??

Äänestä
  • Omituistahan se on, että joku liikkeen ulkopuolinen ei soisi lestadiolaisille edes Joulun rauhaa. Eikö totta?

    Jokaisella on oma elämänsä ja oikeus valita seuransa. Myös lestadiolaisilla.
    Siihen ei pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista.

    Äänestä

  • Joulun rauhaa kirjoitti:

    Omituistahan se on, että joku liikkeen ulkopuolinen ei soisi lestadiolaisille edes Joulun rauhaa. Eikö totta?

    Jokaisella on oma elämänsä ja oikeus valita seuransa. Myös lestadiolaisilla.
    Siihen ei pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista.

    Sehän on piru, joka ei soisi kenellekään rauhaa.

    Äänestä

  • 8 + 6 kirjoitti:

    Sehän on piru, joka ei soisi kenellekään rauhaa.

    Lähinnä ajattelin normaalin ihmisen käyttäytymisen kannalta. Miten lestadiolaisuus niin kovasti haittaa henkilöä joka ei ole lestadiolainen, ei käy seuroissa, eikä liity mitenkään kyseiseen herätysliikkeeseen? Muutamat ovat useiden vuosien ajan kirjoittaneet ikäviä halveksivia vihaviestejä lestadiolaisuudesta ja lestadiolaisista.

    Erästä TV hahmoa lainaten: "Haittaaks se!"

    Itse ainakin nautin siitä ettei minun tarvitse olla heidän asemassaan, vaan saan nauttia Jumalan siunauksista ja huolenpidosta.

    Jos henkilö on epäuskossaan ja Jumalattomuudessaan onnellinen, niin iloitkoon siitä, ja jakakoon iloaan kaltaistensa kanssa yhdessä omilla palstoillaan, eikö totta? Eikö se nimenomaan kerro päinvastaista henkilöstä
    jos pitää päivittäin kirjoitella lestadiolaisista halveksivia vihaviestejä.

    Äänestä

Joulu-aamuna saarnat alkavat taas. Ihmisillä pitäisi olla hyvä tahto. Antakaamme heille anteeksi, koska he eivät tiedä mitä tekevät ja sanovat. Heillä on paha olo, omasta uskostaan, uskonsa vajavaisuuden vuoksi.

Äänestä
  • " su "

    Kyllä siitä ne alkoi , eikä niin kuin ALOITTAJA kertoi jo viikko ennen
    että on kivä kun tulee ,oikeaa Jumalan sanaa gällistä .

    Aivan antakaamme heille anteeksi .!

    Mutta en usko että keneläkään on paha olo USKONSA tähden ,
    Sillä kaikilla Uskovaisilla on oikea usko ..

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    " su "

    Aha teu on palannut ruudun ääreen. Savon ukon höpinöihin ei kannata muuta reagoida, kuin kehoittaa häntä parannukseen. Mikä tahansa päivämme voi olla ihmisen viimeinen, ja tuossa (epäuskon) tilassa elävällä ei ole toivoakaan päästä iankaikkiseen elämään.

    Pitihän teun tietää, että vanhimmistolla on hyvä ja rauhallinen olla Jellivaarassa?!
    Saarnat on valittu miellyttävien kuulijoiden tarpeisiin.

Ja suomalaisten tuomat rahat jaettu miellyttävien (?) puhujien tarpeisiin?

Äänestä
  • Vanhoillisilla on vanhimmisto, esikoisilla Lapin vanhimmat.

    Äänestä

  • Nysse tietää kirjoitti:

    Vanhoillisilla on vanhimmisto, esikoisilla Lapin vanhimmat.

    Ja kuinkas vanhoja nämä "Lapin vanhimmat" sitten ovat? Yli 70 vuotta?

    Äänestä

  • Gällivare gogo kirjoitti:

    Kuule, ne on Aabrahamin jälkeläisiä ja siten Jumalalta siunattuja. Aabraham eli 175-vuotiaaksi ja pojista polvi paranee, sanotaan. Koskee lienee myös jälkeläisten elinaikaa! Puhun tässä poikain yhteisetä ikäpotista tietenkin.
    Mua kyllä enempi kiinnostaa ton Teun ikä. Onko se jo lähes sata ja rapiat, ko se sanoo eläneensä aikaa, jolloin "Suamen Vanhat" oli vielä voimissaan. Rehvastelee sukusuhteilla joidenkin edesmenneitten nimimiesten suhteen. Miten lie omakohtainen uskonkilvoitus nykyisin kohdallaan? Paljon näkee vaivaa muiden kristillisyydestä!

    Äänestä

  • Jäsenkirjuri kirjoitti:

    Olen sitä mieltä Ruotsin Lapin vanhimmista heidän ik'ä on valtaosin alle kuuskummentä , tai niilla nurkin Om , täytti 2012,., 60. v.
    siellä on 12 vanhinta , ne näkyy joskus Tilastroisa Nedtissä .

    Minä olen 68. v. minä Rakastan Aabrahamia , Iisakkia , Jaakobia .
    JUMALAA JA JEESUSTA ..

    Jumala on sanonut , Joka Rakastaa POIKAANI, ja uskoo että ISÄ
    on Hänet herättänyt kuolleista , hä'n pelastuu .

    Jos enemmän tarvit , Jeesus on sanonut , minä palatessa maksan ..

    Äänestä

  • Gällivare gogo kirjoitti:

    Vanhoillisilla on vanhimmisto, esikoisilla Lapin vanhimmat.

    Ja kuinkas vanhoja nämä "Lapin vanhimmat" sitten ovat? Yli 70 vuotta?

    kolmekymppisiä oli Erik Samuel Wettasjärvi ja Viktor Appelqvist kun tulivat ekaa kertaa.

    Äänestä

  • Jäsenkirjuri kirjoitti:

    Kuule, ne on Aabrahamin jälkeläisiä ja siten Jumalalta siunattuja. Aabraham eli 175-vuotiaaksi ja pojista polvi paranee, sanotaan. Koskee lienee myös jälkeläisten elinaikaa! Puhun tässä poikain yhteisetä ikäpotista tietenkin.
    Mua kyllä enempi kiinnostaa ton Teun ikä. Onko se jo lähes sata ja rapiat, ko se sanoo eläneensä aikaa, jolloin "Suamen Vanhat" oli vielä voimissaan. Rehvastelee sukusuhteilla joidenkin edesmenneitten nimimiesten suhteen. Miten lie omakohtainen uskonkilvoitus nykyisin kohdallaan? Paljon näkee vaivaa muiden kristillisyydestä!

    Kuule, ne on Aabrahamin jälkeläisiä ja siten Jumalalta siunattuja. Aabraham eli 175-vuotiaaksi ja pojista polvi paranee, sanotaan. Koskee lienee myös jälkeläisten elinaikaa! Puhun tässä poikain yhteisetä ikäpotista tietenkin.

    Aabrahamin jälkeläisiä? Eikös Aabraham ollut juutalainen? Juutalaiset raamatun mukaan tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan ristillä? Eikös me kaikki ihmispolot olla Adamin ja Eevan syntiinlankeemuksen tuotteita?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

upeaaaa kirjoitti:

On se onni kun taas alkaa jouluseurat. Saadaan oikeata Jumalansanaa Gällivaarasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu