Vuoden päätteeksi

Ei.

Ei se sinällänsä ole muuttunut mitenkään, mutta itsessäni olen huomannut sen, että olen tullut avoimemmaksi ja juttelen enemmän ihmisten kanssa kuin aiemmin ja tavallaan sitä kautta yksinäisyyden tunne on hieman lievittänyt. Mutta uusia ystäviä ei ole elämääni ilmestynyt.

Tilanne sama kuin viime vuonna vaikka olenkin ollut nyt aktiivisempi ja todella etsinyt ystävää.
Toisaalta olen iloisempi kun olen kohdannut joitakin mutta toisaalta masentuneempi kun nämä kohtaamiset eivät sitten ole johtaneet yhtään mihinkään, tai on jopa lyöty luu kurkkuun.

Enemmän haluan olla yksin (se tarkoittaa, että tyttäreni perheensa kanssa yhteydessä).

Sosiaalista kanssakäymistä on ollut paljon töiden osalta mutta muuten ihan olemattoman vähän vapaa-ajalla. Olen töissä yrittänyt ottaa kontaktia naisiin mutta vastakaikua ei tunnu juuri löytyvän.

"Hei yksinäiset, jos mietitte tätä kulunutta vuotta niin onko tilanteessanne tapahtunut muutosta suuntaan taikka toiseen? "

Ei.

"Oletteko yrittäneet tavata uusia ihmisiä"

En.

"Miksi?"

Live-ihmissuhteet eivät kiinnosta.

"Oletteko koettaneet ottaa kontaktia naisiin / miehiin"

En.

"Miksi näin on käynyt?"

Seksuaaliset tarpeet hoituvat yksinkin,

Ei muutosta, aloitin vuoden yksin, ja hyvin todennäköisesti myös lopetan sen yksin. Tänä vuonna tosiaankin yritin muuttaa tilannettani, aloitin nimittäin opiskelun aikuislukiossa, tavoitteenani ylioppilaslakki, ja sen lisäksi ryhdyin suorittamaan kursseja avoimessa yliopistossa, tavoitteenani päästä ensi vuonna yliopistoon opiskelemaan sosiologiaa. Näin yritin myös tutustua ihmisiin, niin miehiin kuin naisiinkin, joskin naisiin tutustuminen on minulle jollain tavalla helpompaa, varmaan jokin heteromies-juttu.

Tein myös ilmoituksen treffipalstalle, ja onnistuin ilmoituksen teossa ilmeisesti suhteellisen hyvin, sillä sain neljä vastausta, lisäksi kirjoitin itse yhdelle naiselle, joka vastasi takaisin. Kävin näistä naisista neljän kanssa kesällä treffeillä, eri aikoihin tietysti, ja kaksi tapasin vain kerran, yhden kanssa näimme kolmisen kertaa, ja neljännen kanssa näimme parin viikon aikana kymmenisen kertaa. Mistään näistä ei tullut sen enempää, eikä minullakaan oikein kipinä syttynyt.

Tässä viime aikoina, itseasiassa kolmisen viikkoa sitten, pyysin erästä nuorta naista kahville, siis ihan kasvokkain, olimme vierustovereina samalla kielikurssilla, ja siinä pikkuhiljaa sitten tutustuimme. Yllätykseni hän suostui, ja kävimmekin tämän viikon tiistaina ulkona. Tarkoitus oli tutustua ihan ystävinä, ja sillä periaatteella häntä kahville kysyinkin. Minulla oli mukavaa, toivottavasti myös hänellä, mutta enemmästä emme sopineet, eikä hän ole vastannut viestiini. Sellaista se on.

Erään naisen kanssa olen kirjoitellut kohta kaksi vuotta, ja olemme jutelleet, josko viimein näkisimme ihan livenä. Hän on ehkä tulossa jouluksi tänne samaan kaupunkiin, ja siinä yhteydessä kävisimme sitten kahville, tai vain kävelisimme ja juttelisimme. Hänen näkemistään odotankin ehkä eniten, sillä hänkin on yksinäinen.

Tietty pessimismi vain hiipii väkisinkin sydämeen, ja siksi en usko, että tämä vuosi päättyy sen erilaisemmin kuin edellinenkään. tai ensi vuosi olisi tätä vuotta kummempi.

Keväällä ja kesällä koetin tarkoituksella olla hieman aktiivisempi, kävin muutaman kerran terasseilla/baareissa, mutta vuosi päättyy ihan samoissa merkeissä kuin edellisetkin. Ongelmani ei ole pelkästään saada miesten huomiota vaan se, etten yksinkertaisesti tiedä, missä oman ikäluokkani miehet käyvät. Mihinkään "Mummotunneliin" en lähde, en mielelläni Storyvilleenaan enkä todellakaan johonkin Vanhan Kellariin, mutta ne miehet joihin "normibaareissa" olen tutustunut, ovat poikkeuksetta osoittautuneet varatuiksi. (Ja jos joku aikoo ehdottaa, että minun pitäisi itse tehdä aloitteita niille miehille, jotka eivät lähesty, pyyntö lukea pari riviä ylempää: "en yksinkertaisesti tiedä, missä oman ikäluokkani miehet käyvät".)

Naisista on tullut nirsompia tänä vuonna taas. Nyt niille kelpaa vain miljonäärit

Treffipalstalla on ollut ilmoitus suurimman osan tätä vuotta. Viimeksi olen treffannut tasan vuosi sitten viime joulukuussa. Ainakin tämän paikkakunnan osalta naisilla on todella huonoja profiileja. Yksinhuoltajia, elämäänsä vittuuntuneita tai sitten näitä joiden profiilissa lukee vain "ota selvää". Vain muutama mielenkiintoinen profiili on tullut vastaan mutta ilmeisesti näillä ihmisillä ei ole aikomustakaan/kykyä tavata ketään. Käsittämätöntä urpoilua, suoraan sanottuna.

Liityin feisbuukiin, nyt alkaa tapahtua.

Tai sitten ei.

Itsellä on jotenkin kanssakäyminen sukulaisiin enentynyt, joitain ihmisiä on jäänyt hieman takaa-alalle ja sitten uusia tullut. Yksi hyvä juttu on, että oikeastaan henkilöstä, jota aikaisemmin mieluummin välttelin kuin pyrin seuraan on tullut nyt jopa ystävä. Uskon että Korekimmalla on asiassa sormi pelissä. Tapahtui niin että tämä karttamani henkilö on tavallaan tällä hetkellä esimiesasemassani.
Rukoilin tämän hankalan tilanteen puolesta ja niin vain tapahtui, työni muuttui ja tämän henkilön kanssa joudun tekemisiin monta kertaa viikon aikana.

Alussa tuntu ihan hirveältä, että miten voin tehdä yheistyötä hänen kanssaan ja tilanne tupasahti kuin puun takaa. Elämä on ihmeellistä.
OIkeastaan ihmissuhteita alkaa olla niin paljon että aika ei riitä yhtään enempään. Moni varmaan ihmettelee, että miksi seuraan tätä palstaa. No siksi, että saan olla jollekin teille ystävä tätä kautta. En ole täällä olosuhteiden pakosta vaan tahdon rohkaista, että ei tarvitse elää välttämättä parisuhteessa ja omistaa suurta sukua kokeakseen rikasta sosiaalista elämää.

Te palstalsiet olette myös sitä suurta ystäväjoukkoa.

Juu olen mennyt mukaan uuteen yhdistystoimintaa, jonka kautta olen saanut uusia tuttavia, mutta ystäviä/kavereita ei oikeastaan. Uusia kokemuksia kylläkin. Myös töissä olen tutustunut vähän lähemminkin ihmisiin, mutta ei sieltäkään ystäviä ole tullut. Olen ottanut kontaktia kiinnostaviin miehiin ja ottanut selville ovatko he kiinnostuneita, vaiheessa on vielä mutta hyvässä vauhdissa mennään.

Olen vastannut nettikirjeenvaihtoilmoituksiin ja jopa jättänyt oman sellaisen. Olen liittynyt FB:ssä erilaisiin minua kiinnostaviin ryhmiin ja ollut niissä aktiivinen ja tätä kautta vaihtanut yksityisviestejäkin toisten käyttäjien kanssa ja alustavasti sopinut jopa tapaamisesta uuden ihmisen kanssa.
Olen myös osallistunut miitteihin.
Yhteen selkäänpuukottajaan katkaisin männävuonna yhteydenpidon. Miehiin tutustuminen ei kiinnosta, en etsi suhdetta sillä olen menettänyt uskoni miehiin.
Oikeastaan lopetin yrityksen etsiä ystäviä ja sain ihanan rauhan. Jos tulee vastaan niin tervetuloa, mutta en enää tuskaile niiden löytämisen tarpeessa.

Olen aina ollut piiloyksinäinen ihminen, hengaillut porukoissa ja ollu kutsuttuna moneen paikkaa, mutta en ole ikinä ollut läsnä omana itsenäni. Koin käänteen kun lukio loppui ja nyt olen lähinnä yksinäinen. Seurustelen kylläkin ihanan miehen kanssa toista vuotta, joka on elämäni tärkein asia. Perheen kanssa välini on parantuneet, mutta minulla ei juurikaan ole enään varsinaisia ystäviä- tai edes ystävää jonka kanssa vaikka lähteä shoppailemaan, kahvilla käymään tai mitä tahansa. Ihmistä jonka kanssa jutella, joku muu kun poikaystäväni. Välillä olisi ihana puida asioita miehistä jonkun hyvän ystävän kanssa. Oli ystävä sitten mies tai nainen. Ja näin joulun tullen ahdistus nousee, kun kauan aikaa sitten paras ystäväni menehtyi näihin samoihin aikoihin. Ahdistus on tajunnanräjäyttävä ja onpas muuten typerä olo kun haen vertaistukea joltain nettipalstalta - kun en koskaan ole avautunut mistään oikeestaan kellekään.

En ole enää fb:ssä ahdistuksen takia, ja on vaikea liikkua missään missä on ihmisiä. Sen takia kaiketi on vaikea löytääkään uusia ystäviä. Olen kylläkin uudessa koulussa, mutta siellä on aika kamalaa. Lähinnä hirvittävän ujouteni takia.