Pikkujouluissa pomon kanssa, osa 2.

saara-maija1

- Helvetin hyvät, hän totesi ja suuteli minua. Vastasin suudelmaan ensin hiukan varovaisemmin, mutta lopulta jo halukkaan kiihkeästi. Jarkko hivutti mekkoni pois ja vetäytyi minusta irti taas arvioimaan muodollista pätevyyttäni.
- Ota sun alushousut pois. Jätä sukat, mä tykkään niistä. Tein työtä käskettyä, ja Jarkolle paljastui vastasheivattu pilluni. Eteen olin jättänyt ohuen kiitoradan, mutta muu karvoitus oli tarkasti poistettu, ja tiesin pilluni olevan ihanan sileä ja pehmeä.

- Sä oot kyllä helvetin seksikäs nainen, ei voi muuta sanoa, Jarkko murahti taas tyytyväisenä. Hän tuli luokseni, suuteli minua vaativasti, ja olin entistäkin kiimaisempi. Ryhdyin riisumaan Jarkon vaatteita, ja saatuani paidan pois tungin käteni hänen housuihinsa, missä käteni löysi kovettuneen, suonikkaan ison kyrvän. Huokaisin ihastuneena, katsoin Jarkkoa syvälle silmiin ja virnistin kysyvästi.

- Suuhun vaan, jos tekee mieli maistaa, Jarkko virnisti takaisin. Riisuin housut, ja Jarkko nojasi työpöytään. Polvistuin, ja ryhdyin nuolemaan pitkin vedoin Jarkon komeaa kyrpää sen juuresta aina terskaan saakka. Huomasin ilokseni, että Jarkko oli ajellut kiveksensä, jotka olivat nuoltavan pehmeät ja sileät. Otin kivekset suuhuni nuollen ja välillä imien niitä, samalla kun runkkarin syljellä kostuttamaani kyrpää. Huokailin tyytyväisenä, sillä todellakin rakastin suihinottoa – ja tiesin olevani siinä hyvä. Lopettelin pikkuhiljaa Jarkon ihanien pallien imemisen ja nuolemisen, ja otin Jarkon ihanan herkullisen kyrvän suuhuni niin syvälle, kuin vain suinkin pystyin. Jarkolta pääsi hieman hämmästynyt huokaus.
- Jumalauta mikä syväkurkku, miten sä pystyt tohon. Huh! Jarkko henkäisi, ja selkeästi nautti suuhoidostani. Jatkoin kyrvän lypsämistä, ja tuijotin Jarkkoa virnistävästi silmiin. Käteni hieroivat ja puristelivat Jarkon palleja, joiden jossain vaiheessa huomasin hieman vetäytyvän taaksepäin, minkä huomasin olevan merkin siitä, että Jarkko tulisi pian. Lopetin, ja kysyin Jarkolta, että jatkanko loppuun saakka, vai tehtäisiinkö vielä kenties jotain muuta.

- Niin helvetin hyvältä vaikka toi tuntuukin, mä kyllä aion vielä nussia sua, ja kovaa, Jarkko vastasi, ja kiskoi minut ylös polviltani. Hän nosti minut istumaan pöydälle, levitti haarani ja katseli kosteudesta kiiltelevää ja kiimasta turvonnutta pilluani taas hetken. Hän laittoi sormen sisääni, ja huokaisin kiihottuneena.
- Jaahas, tästä onkin hetki kun oon nähnyt näin ihanan sheivatun pillun, Jarkko kommentoi ja työnsi toisenkin sormensa sisään. Hän levitti pilluni sisältä tulevaa liukkautta, ja ryhtyi hieromaan klitoristani saanen minut huokailemaan entistä tiuhemmin.
- Tällaista pillua ei kyllä voi jättää nuolematta, Jarkko totesi, ja polvistui lattialle vetäen minut samalla lähemmäs pöydän reunaa, jotta pilluni nuoleminen kävisi Jarkolta helpommin. Jarkko aloitti ihanasti nuolemalla pitkiä, hitaita vetoja alhaalta ylöspäin pehmeällä kielellään. Vingahtelin kiimasta; edellisestä kunnon suuhoidosta oli aikaa, ja kuten sanottu, rakastin oraaliseksiä. Hetken nuoltuaan Jarkko ryhtyi työstämään turvonnutta klitoristani imien ja nuollen sitä vuoroperään. Jarkko työnti myös kaksi sormea sisääni runkaten märkää vakoani ihanasti, samalla kun suukotteli, nuoli ja imi klitoristani. Innostuksesta hieroin samalla rintojani ja puristelin kovettuneita nännejäni voihkien kiimaisesti. Tunsin orgasmini olevan lähellä.
- Sä nuolet ihanasti, mä tuun, sain soperrettua Jarkolle voihkintani lomassa. Orgasmini tuli, ja voihkin innoissani pilluni supistellessa Jarkon sormia ja suuta vasten. Jarkko nuoli minua kiltisti edelleen vavahdellessani orgasmin pauloissa aina siihen saakka, kunnes rauhoituin.

Jarkko nousi ylös ja kysyi, tuntuiko hyvältä.
- Todellakin, hyrisin tyytväisenä. Sä kyllä osaat hommasi.
- Hyvä, sitten meitä onkin kaksi. Nyt voidaan testata, millainen nussija sä olet, Jarkko vastasi hieroen rintojani ja katsellen niitä tiiviisti. Jarkko käänsi minut toisinpäin, ja hieroi kiinteää persettäni.
- Haluatko mun kovan kyrvän sun märkään pilluun, Jarkko huohotti. Olin jo toipunut orgasmistani, ja todellakin halusin Jarkon ihanan, sykkivän kullin sisääni.
- Haluan, ja heti, huokaisin takaisin. Jarkko jatkoi kuitenkin perseeni hieromista, kunnes siirsi käsiään hieman alaspäin levittäen kosteudesta kiiltävää pilluani.
- Jumalauta mitkä näkymät. Oikea herkkuvittu sä kyllä olet, Jarkko kähisi, ja siirsi terskansa pilluni suulle.

Jatkuu...

5

8274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eesuu

      ihana minkä ikäne oot voitko sanoo jarkolle et tulee tekee mullekki tollee

    • einäin

      facepalm

    • IterakasAlottajaEhk?

      En tykänny tarinan ytimestä. Luuliko nainen olevansa joku Nicki Minaj:in tapainen täydellisyys? Ihme ettei vielä ruskettunut ja natural blonde!. En tykkää itserakkausta täydellisyyksistä. Kerran tutustuin sellaiseen, seurustelin ja heti tuon puolen huomattuani jätin. Säästyy kyrpä paskalta pillulta.
      - "Jarkko käänsi minut toisinpäin, ja hieroi kiinteää persettäni."
      SELVÄ NEITI TÄYDELLISYYS!
      Edellisessä osassa =
      - "sillä olin oikein mukavannäköinen pakkaus."
      - " kun huomasin heidän aina vaivihkaa tiirailevan hyvänmuotoista ja kiinteää takamustani."
      - "Olin varusteltu myös kiinteillä C-kupin rinnoilla, joissa oli pienet, ruskeat ja helposti nöpöttävät nännit. "
      - "Kasvojani myös kehuttiin kauniiksi, etenkin suuria sinisiä silmiäni sekä hekumallisen mehukkaita huuliani. "
      -"No siitä päivästä lähtien, kun kävit täällä haastattelussa. Oli niin hyvä perse, että sut oli pakko ottaa tänne töihin. Ja kyllä muutkin äijät ovat sen huomanneet, " Toivon että tämä huora raiskataan -.- ei tuo ole mistään kotoisin. Ei pornotähdet C kuppeineen ole toimistoissa töissä!

      • Facepalmomgosh

        Tää on seksiNOVELLI vitun pälli!!


    • perseeni huohotti

      - Helvetin hyvät alushousut, mä tykkään niistä, hän totesi. Sä oot kyllä helvetin jumalauta, runkkarin syväkurkku. Huomasin että kivekset oli tarkasti poistettu. Jarkolta pääsi hieman märkää suuhuni. Nyt perseeni henkäisi kovaa. Haluatko mun kovan kyrvän syvälle silmiin? Jarkko työnti sormen vaativasti perseeni sisään syvälle. Olin jo pikkuhiljaa toisinpäin, kunnes Jarkko kähisi ja nosti alushousut pitkin vedoin pöydälle. Tällaista pöydän reunaa ei kyllä voi jättää nuolematta, Jarkko totesi, ja polvistui aina siihen pilluni suulle. Jarkko henkäisi, Jarkko huohotti, Jarkko nousi, Jarkko työnti, Jarkko ryhtyi, Jarkko vastasi, Jarkko kähisi, Jarkko nojasi, Jarkko murahti, Jarkko kommentoi, Jarkko käänsi, Jarkko nuoli, Jarkko aloitti, Jarkolta pääsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe