Vaikeaa on työn saanti, neuvoja kaivataan

EI löydy ei

Onko (onko ollut) jollakin vastaavanlaista elämäntilannetta? Mikä neuvoksi? Kyllä pohjalaisella tulee ainakin myssy täyteen, pelottaa että sitä pimahtaa, kärsitty kun on ja syyttä.

Kymmenen vuotta sitten menetin työkyvyn hetkeksi työtapaturman seurauksena, auto-onnettomuus tyomatkalla jossa syytön osapuoli. Työkyky on välillä ollut rajallinen pahojen issias ja niska vaivojen vuoksi, tänä aikana olen tehnyt pitkiä ja pätkiä työsuhteita 2pv- yksi vuosi. Neljä vuotta olen ollut täysin terve, kolme vuotta työttömänä. Muutin tampereelle oletuksella että kyllä kait tämän kokoisesta paikasta töitä löytyy, mutta ei. Yhtään työhönosoitusta työkkäristä ei ole tullut vaikka olen hiostanutkin.. Olen oikeutettu palkkatukeen ja täsmä-palveluun(6kk ilmaista työvoimaa) kaupunki maksaa kunhan työpaikka on suomesta. Työkokemusta 15 vuotta Olen työskennellyt seisemällä eri työnimikkeellä kone-ja metallialalla sekä rakennuksiilla. 6 vuotta tehnyt matkatöitä. Koulutusta on runsaastii, kahdeksan vuotta. Ympäri suomea laittanut satoja työhakemuksia, ei työhaastatteluja. Tuhansia tiedustelu maileja, yhteen vastattu ei valitettavasti ole tarjota. Satoja tuloksettomia puhelin soittoja.

Työhistoriassa on katkoja, koskaan ei ole irtisanottu. Yt neuvottelut on osunut kohdalle kolme kertaa, siirto tullut toisiin yksiköihin. Irtisanoutunut pari kertaa firman kuihduttua tai työkuvan muututtua sellaiseksi, ettei ole vastannut ammattitaitoa, palkanmaksu vaikeuksia on ollut ja työnantajan epärehellisyyttä, yksikin on toimenpide kiellossa.. Olen monta kertaa muuttanut työn perässä tuhansia kilometreja. Suomesta on tullut vaikea maa elää sellaiselle jolla ei onni ole aina matkassa. Alkaa huumori loppuun pikkuhiljaa. Kiitos asiallisista neuvoista etukäteem.

9

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikeaahan se

      Miksi et ole työssäoloaikanasi luonut elintärkeitä suhteita muihin työntekijöihin ja pomoihin? Töitä ei saa kuin suhteilla, mikäli ikää alkaa olla vähänkin enempi! Nuorilla tilanne aina helpompi.

      Neuvoni on, että muuta pois Suomesta jonnekin, missä työntekijöitä osataan arvostaa ammattiosaamisen perusteella.

      • 5+16

        ei niitä töitä tahdo saada edes suhteilla kun joka firma on enemmän tai vähemmän säästölinjalla. tietty jos paikka jostain luonnollisesta/luonnottomasta syystä vapautuu suhteet on pop ja paras tapa saada se paikka yksityisellä puolella. jos sama toteutuu julkisella niin se onkin jo tutkinnan paikka, poliisisellaisen.


      • sitä saa mitä....
        5+16 kirjoitti:

        ei niitä töitä tahdo saada edes suhteilla kun joka firma on enemmän tai vähemmän säästölinjalla. tietty jos paikka jostain luonnollisesta/luonnottomasta syystä vapautuu suhteet on pop ja paras tapa saada se paikka yksityisellä puolella. jos sama toteutuu julkisella niin se onkin jo tutkinnan paikka, poliisisellaisen.

        Kiitä ammattiliittoo se on ajanut yritykset nurkkaan, kuka enää uskaltaa/pystyy työllistämään!


      • ehehehehe
        sitä saa mitä.... kirjoitti:

        Kiitä ammattiliittoo se on ajanut yritykset nurkkaan, kuka enää uskaltaa/pystyy työllistämään!

        ei ammattiliitot ole yrityksiä nurkkaan ajaneet vaan valtio sotkeutumalla joka käänteessä työmarkkinaneuvotteluihin. Joillain avain aloilla liitot ovat kieltämättä liian voimakkaita (kuljetus, ahtaus ym.) mutta yleensä ottaen tuo muuten on pienyritysten ongelma ei suurten vientiyritysten jotka ovat tässä lama-aikana avainasemassa rahan tuottamisessa julkiselle tuhlattavaksi.


    • sdfsd

      Muutin tampereelle oletuksella että kyllä kait tämän kokoisesta paikasta töitä löytyy, mutta ei.
      Kyllä työnantajat kehuu Tamperetta että täällä saa hyvin työvoimaa, mutta työnhakijan kannalta 16 % työttömyys aste ei juuri ilahduta.

    • EK:n juoni

      Työttömyys alkaa olla jo niin hyvää bisnestä kokoomukselle, että kohta saat maksaa konsulteille tuhansia pelkästään siitä, että saat "hyviä" työllistymisvinkkejä avoimille työmarkkinoille...

    • seppo kalmari

      Työkkäristä mitään duunia saa. Itse hakemalla vain.

      • 9 euroa

        Kyllä työkkäristä duunia saa, ainut ettei siitä makseta palkkaa.


    • Anonyymi

      en usko hetkeäkään asian olevan niin monikossa ei voi olla niin värässä,ja kyllä täsäkohden haukutaan värää puuta,kun syylinen on järjestelmä,halitus joka delekoi kaiken eli vaihtaa meidät suomaliset,koskaan aiemin täläistä ei ole ollut.esim tuossa kävin tervyspalvelussa,ja jutelin työntekijän kanssa,joka sai etei työtä ollut tamperella ja siksi on nyt porissa,tämä kuvastaa sitä,mkun halitaan sitä väkeä,ja laitetaan suoraan joka paikaan misä toinen siten menetää työnsä tän kustanuksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2719
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2468
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2161
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2006
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1492
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1353
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1032
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      964
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      788
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      781
    Aihe