Olisi valmis luopumaan koko joulusta se kun ei merkitse mitään muille kun lapsille ja ahneille kauppiaille. Ruokaa ostetaan kun olis maailman loppu tulossa ja sitten heitetään pois kun ei maistu montaa päivää sama ruoka. Ostetaan kaikkea muuta "krääsää" vaikka entistä on jo kaikki paikat täynnä sitte ihmetellään mihin nämä kaikki mahtuvat. Hyvää joulua kuitenkin kaikille eniten niille jotka nauttiva hiljaisesta ja rauhallisesta joulusta ilman ylen syöntiä ja tavara paljoutta.
Ei joulua
ahneuteen kyllästyny
43214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Niin SINÄ olisit, mutta minä en olisi... miten ratkaisemme probleeman kumpaakin tyydyttävällä tavalla?
Mitkään luettelemasi seikat eivät häiritse minua millään tavalla, omillaanhan kukin pelaa.
Meteli ja melunta ei minunkaan mielestä ole jouluun kuuluvaa mutta kunhan eivät tuu meille metelöimään ihan sama.
Rauhallista joulua meille kumpaisellekin ;))
Minä ostan vain tarpeellista lapsille ja lapsenmielisille :). Tosin topppuku tai lakanat eivät taida kuulua lasten Top Tenlistalle, mutta sitten joulupukille kirjoitetusta kirjeestäkin jotain, esim baby born. Isommat tenavat saavat itse valita lahjansa tarpeeseensa.
Itselleni en toivo muuta kuin joulumieltä ja rauhoittumisaikaa edes hetkeksi. Vähän jouun sesonkiruokaa niin että joulun pyhiksi riittää ja jouluista hengenravintoa siinä sivussa.
Eikös Joulu ole sellainen miksi sen itse teemme?
Entäs, jos otettaisiin malli joulun vietosta parin vuosituhannen takaa? Vaatimatonta oli, eläinten ruokakaukalossa lapsen peti. Idän viisaat toivat ensimmäiset annetut joululahjat Herralle.
Joulun sanoma on kai tärkein, meille syntyi silloin Vapahtaja!
Aloittajan murhe on aika oikeutettu. Kauppiaiden juhlaa tämä nykyään on.
Monikohan meistä on valmis jakamaan omastaan niille, joilla ei ole mitään? Ei niin helppoa, vai mitä? Avoin mieli keksii keinot kyllä. Pääasia kai, että sopu säilyy ja antamisen meininki, vaikka hyvillä teoilla, ellei muuten.
Siunattua Jeesuksen syntymäjuhlaa kaikille!
Joulu on ihanaa aikaa.
Elämä tarvitsee juhlaa että jaksaisi arkea.
Vietän jouluni omien toiveiden ja perinteiden mukaan.
En kuuntele kauppiaita tai naisten lehtiä, hehän tekevät vain omaa työtään.
Eihän lahjominen ole joulussa tärkeintä vaan muistaminen, sen voi tehdä monin eri tavoin, ei joulu tarvitse krääsää.
Ylensyönnistä sanoisin, että jokainen itse valitsee ruokansa ja tunkee sen suuhunsa. Miksi siitä valittaisin.
Mutta jos joulu poistettaisiin, viettäisin sitä sittenkin. Olen saanut olla elämäni aikana mukana monen eri maan joulussa... kuitenkin sieluni ja sydämeni löytää kotoisan lämmön juuri suomalaisesta vaatimattomasta kotikutoisesta joulusta ja sen valmisteluista.
Näinhän täällä on jo ajateltukin.
Mukavan tuttua kirjoitusta sinulta.
Toivottavasti tämä antaa sinulle lohtua:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11901370
Olkoon tämä lämmin ja hellä muistutus muista Joulu-valituksista.
H.
Tämä on Hyvä aloitus.
-Jaa, miks?
Siksi, että siihen oli sisällytetty melkein kaikki väärinpäin-ajattelulla.
Joskus se on erittäin tehokasta saada fläiskättyä märän pyyhkeen keskelle laattiaa ja siinä se märkyys köllöttää jotenkin inhottavana riesana.:)
Luulen, että tullen saamaan joulun jälkeen ainaskin kaks, mutta varmaan enemmän, tekstiviestiä, jossa lukenee: "Mä sain sen lahjan". Tai "Sä sanoit, että en varmaan saa sitä, mut mä sain" (sitten perässä monta hymiötä).
Minä sitten tekstiviestiä lukiessa mietin, että mikähän se tavara nyt olikaan, jota tuo oppilas oli toivonut. He kun ovat Täysin Varmoja, että muistan juuri Hänen kertoman toivomuksen lahjasta. Ja koska tietysti muistan, niin viestiin ei kirjoiteta "kännykkä" tai "Play Station", vaan "sen".
Tulee vaan kauhean hyvä mieli, kun itse on lapsena kokenut niitä ihania tuntemuksia, kun oon saanut Juuri sen toivomani lahjan ja nyt kun kuuntelee lapsien puheita ja toiveita ja iloa, niin ihan väkisin lämmin aalto tulee sisuksiin, kun Tietää, miltä niistä tuntuu.
Vimpalla tunnilla (töissä) ollaan näistä lahjatoiveista juteltu. Minä oon (muka) kauhistellut, että "Oooooo, et sä varmaan niiiiiin kallista lahjaa saa" tms:ta.
Siksi saan niitä tekstiviestejä tai tammikuun ekalla tunnilla enimmäiset sanat oppilailta, että "Mä muuten sain se...". Minä sitä sitten ihmettelen ihan kauhiasti :)
Tähän lopuksi:
Miksihän ne, jotka eivät tahdo viettää joulua tai eivät tahdo ostaa lahjoja kenellekään, niin miksi usein alleviivataan ja toitotetaan, että ne jotka ostavat niitä lahjoja, niin he HÖSSÖTTÄVÄT.
En minä ainakaan Hössötä. Kuhan kaikes rauhas ostan kivoja lahjoja. Paketoin kaikes rauhas niitä lahjoja. En koe ollenkaan hössöttäväni.
Kiitos aloittaja toivotuksista, joita sain "eniten"!
Hyvää Joulua myös aloittajalle ja kaikille muillekin!
Olenkohan tullut sokeaksi ja kuuroksikin, kun en ole huomannut häiritsevää jouluhössötystä tänä jouluna :)
Kait olen ajoittanut ostoksilla käyntini oikein. Harkittu ostoslista aina mukana. Ruoat ja muut välttämättömät ostoskärryyn ja kassan kautta kotiin.
No joo, käytäville olivat tyrkylle laittaneet joutavia joulujuttuja - joutui vähän puikkelehtimaan kärryn kanssa.
”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat." jouluna ja juhannuksenakin.
@Ap:
"Olisi valmis luopumaan koko joulusta se kun ei merkitse mitään muille kun lapsille..."
LAPSILLE
Siinä merkitystä tarpeeksi!
Nii. Lapsille sitten joulumirltä kun aikuinen höpöttää että tuus kattoon, tuo sai enemmän kuin sää.:)
@Lusiina:
???
Never heard ◓‿◒
että jouluna lapselle "aikuinen höpöttää että tuus kattoon, tuo sai enemmän kuin sää".
naista'' (kiva nikki sinulla!) häiritse ''neitseestä syntymisen'' opettaminen lapsille,
ja se, että lapsi syntyy aina jouluna ja kidutetaan ristinpuuhun naulattuna kuoliaaksi pääsiäisenä ?
Se on niin Palestiinasta, koko tuo kokoonkyhätty kertomus,
siinä ei ole suomalaista luonteenlaatua.
Arkkipiispakin sanoi eläkkeelle jäätyään, ettei hän usko ''neitseelliseen syntymään''.
Miksi ihmeessä sellaista mahdottomuutta vaaditaan uskomaan?
Onhan oikeissa lastemme syntymissä ja omassakin syntymisessämme kiitoksen aihetta Luojallemme!
,
Mäpä olen kuullut ja nähnyt senkin joulumielen kohotukse :))
@Eikö ''naista iha-:
"häiritse ''neitseestä syntymisen'' opettaminen lapsille"
Juu, kyllä vaan.
Jännityksessä just nyt oon, kun tytär on synnytyslaitoksella ja ensimmäisen lapsenlapsen saan. Tänään? Tai huomenna?
Rakkaus, äitiys, vanhemmuus, lapset - kauniita ja ihania juttuja ja ihan ilman satuilua.
"Neitseestä syntyminen on tullut evankeliumeihin mukaan muiden sen ajan uskontojen vaikutteena - jumalien ja kuninkaiden uskottiin syntyneen neitseestä.
"Muinaisessa Egyptissä mainitaan jumala Horuksen syntyneen neitseellisesti. Muita samalla tavalla syntyneitä ovat Krishna, Buddha, Attis, Romulus, Herkules, Persaeus, Eskulapius, Dionysos, Qetzalcoatl, Mithra, Zoroaster, Osiris, Konfutse, Fo-Hi, Platon, Pythagoras ja Ptolemaeus. Oma Kalevalammekin kertoo Väinämöisen syntyneen neitseellisesti. Primitiiviset kansat eivät yleensä ajattele lapsen syntyvän sukupuoliyhteyden seurauksena, vaan otaksuvat naisen tulevan raskaaksi »hengen» vaikutuksesta."
http://www.tiede.fi/keskustelu/27192/ketju/kristinusko_ja_pakanauskonnot
En nyt taida kauheasti kiitellä omasta syntymästäni ;) toivottavasti vanhemmillani oli edes silloin kivaa, kun minua tekivät ;D
valheisiin perustuvan juhlan voisi poistaa.
Tilalle juhla "lasten syntymisen riemun".kunniaksi,
omien lasten, lasten lasten...omankin syntymisen riemun kunniaksi!
Talven pimeimmän kohdan taittuminen, uuden valoon ja lämpöön alkavan matkan kunniaksi. Luojalle kiitokseksi !
◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊
@Minustakin tuon:
"valheisiin"
"Ihminen tarvitsee myös tuutulauluja uniinsa"
kirjoitti Jarno Pennanen Jotaarkka-pojalleen.
mutta ei valheita, ei "pukkeja" ei jeesusteluita,
vaan kaikkien lasten syntymisen riemun kiitosta!
Kauniit tuutulaulut ovat osa lapsuutta tottakai!
Tässä Armas Järnefeltin Kehtolaulu, Berceuse,
jonka lapsenlapseni, pitkäksi kasvanut poika soitti vanhemman sukulaiseni hautajaisissa , - siinä ikkunaa vasten kuvastuvana näen hänen jousikätensä liikkeen vieläkin.
Se oli koskettavaa.
http://www.youtube.com/watch?v=Mou3m3IuwlY
.
@Tuutulauluja tottkai:
Lapsenlapset soittivat ja lauloivat äitini hautajaisissa. Kaunis viimeinen lahja mummolle, jota kuunnellessa kyyneleitään ei voinut estää.
Mutta asiaan. Minä olen lapsilleni pienestä pitäen maininnut ja näyttänyt, mikä joulupukki on. Lapsemme ovat nähneet, kun perheenjäsen pukee pukinnaamarin ja muut tamineet. Silti ovat ujostelleet ja jännittäneet, kun tämä pukki on kysellyt ja ottanut syliin ja antanut lahjoja :D Hauska näytelmä, johon lapset eläytyivät kuten me aikuisetkin teatterissa teemme.
Eikö edes Jeesus? Toihan hän rakkauden sanoman meille!
oli aina mieheni, ja hän pukeutui aina asuunsa lasten nähden, kerroimme, että tämä on vanha tarina Lapin tunturissa elävästä Joulupukista, joka on hyväntahtoinen ukki ja tuo lahjoja lapsille.
Siitä huolimatta pienet, jotkut heistä, lapisemme lapsistakin arastelivat pukkia. Itse muistan totuuden selvinneen minulle yksistä monoista ja sukista, ja sen tajuttuani koin itseni pettyneeksi, luulin silloin 6-vuotiaana Korvatunturinkin valheeksi.
Uskon, että parasta olisi lapsille puhua totta. Rakkaus on siinäkin silloin läsnä, rakkaus on elämässä, syntymässä ja kasvamisessa, kaikessa. Luojaa kohtaan on oikein tuntea kiitollisuutta,
- näin siis minun mielestäni.
.
Minä jo alusta alkaen kerroin mikä on pelin henki. Kehoitin huomaamaan, kuka sattui olemaan poissa silloin kun pukki kävi.
Huomasi.
Minua aikanaan korpesi, kun minua huijattiin pukilla. Lopetin sen perinteen ainakin tuolla kertaa.
Kaunis ja rauhoittava musiikki , sopii tuutulauluksi. Kiitos.
tarkoitin tuota viestiä 22.12. klo 11.53.
Vaikka kuinka haluaa olla erillään omasta mielestään turhasta krääsästä ja hikijoulusta, jostain kumman syystä aina siihen ainakin hiukan ajautuu.
En näe mitään jumalaista kiireestä ja mammonan palvonnasta, jota monen joulu tuntuu olevan täynnään.
Kuin joulu olisi ihmiskunnan Olympialaiset, ja kultamitalia hamutaan kaikin voimin.
Kuka sen kenenkään kaulaan ripustaa?
Rauhaa ja hiljentymistä, halpoja joululahjoja annamme me toisillemme.
onkin tärkeintä, ei joukkohysteria. - Noin meilläkin.
Tiedän minä päivänä joulu on, hiukan parempaa ruokaa laitan, siivoan vaikka siivoon muutenkin, kaksi lahjaan annan, toisen itselleni, oma maksoi 530 € . Tytär tulee käymään, siinähän se.
Antaa joulun tulla ja mennä,
ihanaa kun tietää kevättalven
olevan tulossa
Mistä sitä tietää etteikö vanhan kansan ihmiset olis ollu
nykypäivän ihmisiä jotenkin viisaampia
- joku jumalaksi nimetty keinohedelmöitti Marian, Josefillakin riitti tuusaamista
immenkalvon kanssa -? Kauhian fiksujahan ei nuo majatalon pitäjät olleet,
kun navettaan synnyttämään panivat nuoren naisen.
Oliko se enkeli-ilmestyskään niin ilosanoma, onhan kuolematähtikin totta jokaisen ihmisen elämässä. Jeesus kasvoi kuitenkin mahtavaksi persoonaksi
omana aikanaan, jopa maalliset vallanpitäjät kertomusten mukaan tunsivat
valtansa uhatuksi ajoittain. Miksipä maailma olisi muuttunut
- mahtuu siihen edelleen kaikki taivaalliset hyminät ja kolikoiden kolinat edellenkin. Kauppiaat kirjoittavat, että ihmiset käyttäytyy kuin vauhkoontuneet
porsaat joulunaikaan kaupoissa, ei sekään ihan nätisti sanottu.
Mutta silti rauhaa ja joulumieltä kaikille - ihan tosissaan.
Alunperin ei joulua vietetty, vaan vietettiin talvipäivänseisausta, juhlittiin vuoden satoa ja loppua, joulua alettiin viettämään vasta myöhemmin.
Se suomalaisten alkuperäinen uskonto tapoineen oli
niin aito, luonnollinen, että ketään ei tarvinnut pakottaa siihen.
Talvipäivänseisauksen juhla merkitsi valoisaan aikaan lähtöä,
jo samana iltana päivä oli hiukan pidempi kuin eilinen. Sitä juhlittiin tanssien ladoissa, riihissä, tuvissa!
(Eilenkin 21.12.2014 ilmoitettiin uutisissa, että klo 19.15 oli se hetki sivuutettu, jolloin päivä alkoikin pidentyä! )
Suomalaiset olivat siinä uskossa olleet jo yli 10 000 vuotta
asuessaan täällä tuhansien järvien rannoilla, kalastaen, talojaan rakentaen, metsästäen ja viljaa kasvattaen, marjoja keräten... lapsosia hoivaten.
Kristinusko sitten yllättäen sodalla ja miekalla pakotettiin tänne, - tuo vieras palestiinalaisten oppirakennelma.
Ellei 'uskonut', joutui roviolle.
Hyvällä, lahjakkaalla kansalla on ollut kovia aikoja. Sääli.
_____________
On tuokin aivopesua joulun alla! Suomalainen luonnonuskohan se maailman paras on. Jää siinä varjoon joulun ydinsanomakin, omahyväisyydessä. Suoranaista valhetta että poltettiin jos ei uskonut! Noidiksi epäillyt joutuivat tapettavaksi noitavainojen aikana joka oli suhteellisen lyhyt aika. Uskon kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä!
Ukko kalevalan mukaan oli ylijumala, pienempiä jumalia oli paljon, mitä jumalaa kulloinkin tarvittiin, mutta ennen oli ennen.
meitä, senkin kenkku ilkeilijä, joka aina muitten viestejä
haukut! ##
viesti klo 23.17 on tarkoitettu >> viestijälle klo 22.50.
Totuuskin voi sattua, mutta on tervehdyttävää! Epärehellistä olisi myöntää tuon kaiken luonnonuskonnon todeksi, olihan siinä puutteensa, esiaste se oli täydelle rakkauden sanomalle.
Tuolle ei piä vastata, se on se 60-palstan paha eukko.
"uskotko tosiaan että neitsyt on yli 2000 vuotta sitten osannut tulla raskaaksi ilman miestä !?"
Maailmaakin luulet varmaan 2000 vuotta sitten "luoduksi". Niin tulla joku eukko väitti ja sanoi sitä 'totuudeksi'.
Mitäpä nuo haittaavat hössötykset. Eihän niihin ole mikään pakko osallistua jos ei halua.
Jotkut ostavat ruokaa ja tavaroita ihan niinkuin olisi pula-aika tulossa ja tavarat ja ruoka loppuisi kaupoista.
Antaa heidän tuhlata rahojaan kerran niin haluavat ja heidän mielestään se kuuluu jouluun ja joita ilman ei joulua tulisikaan.
Itselläni on nuo jouluhössötykset ohi. Vähän kinkkua ja jouluun kuuluvaa lapsille ja lastenlapsille. Joulupukkia varten olen hommannut muutaman paketin, suurimman osan itse tehnyt.
Kauneimmat joululaulut kävin laulamassa muitten mukana. Näyttää olevan erityisen suosiossa, sillä joka kerran on ollut kirkko täpötäysi niitten esitysaikoina.
Onhan se kuitenkin hyvä että joulu sattuu pimeimpään kaamosaikaan tuomaan valoa. Vietettiinpä sitä miten tahansa tai ollaan viettämättä. Kuitenkin ne joulunvalot näkyvät kaikille.
ostin parilitraa piimää ja hernesoppapurkin.
Ai niin, ostinhan myös neljä pakettia kulta Katriinaa, (oli tarjouksessa 1,89€/paketti) niitä sitten joulun pyhinä pyörittelen pöydällä, sen aikaa kun toiset nauttii sen satukirjan palestiinalaisen syntymästä.
Vai uskotko tosiaan että neitsyt on yli 2000 vuotta sitten osannut tulla raskaaksi ilman miestä !?
Tuohan satukirja kirjoitettiin vasta ensikertaa yli 1000 vuotta sen jälkeen, kun tuo palestiinalainen kuoli.
Eikö sen mies ollu josef, on ollu pihi akka, ei antanu, tietysti kävi vieraissa ja valehteli miehelleen.
Minullla on Mariasta toisenlainen kuva,
nöyrä hiljainen Hengen ihminen, joka
sanoo: tapahtukoon niin kuin sinä tahdot, Herra.
Vanhoissa heimokulteissa lie ollut semmoinenkin perinne, että
nuoren tytön neitsyyden sai viedä heimon päällikkö.
Miksei maailma olisi luotu? Kirjoitustaito oli keksitty ja oli kansankertomukset, sen aikainen historiikki vaeltavan heimon elämästä. Ja Jumala loi kaiken - ei tosin kerro
miten loi, sen aikaisen tietämyksen valossa kansan vaiheita ja elämää kertyi
kokoomateoksen sisällöksi, jonka nimi on Raamattu.
Onhan suomalaisillakin oma, Kalevala, jossa aurinko edustaa jumalvoimia, tulevaa
henkisyyden ja hengen ihmistä, kuuvoimat ihmisen eläimellistä menneisyyttä ja
Manala, josta haettiin tietoja taikavoimin jo edesmenneiltä sukupolvilta vrt. tietäjät ja
näkijät.Joita toiset noitina pitivät - ihmisiä hekin olivat vaikka olivat//ovat kausittain
syvän vainon alla eläneet. Tämmöistä historiikkia oon lukenut mistä kerron -
ajassa elämistä sekin. Joulun iloa ja taikaa!
Kyl se vähä samaan suuntaan menos mullakin. Mä lahjoin rahalla tota jälkikasvua, ostakoon itte mitä tykkäävät, pikkupojulle ostin puheaikaa (se on arvostettua).
Perinteit en enää sillai noudata, eik ole tarvekkaan, kaik se ns. vanhan ajan joulun ruoka ei vaa maistu.
Menyy on ny ihan muuta; ehkä leivotaan pizza tai jotain tonnikalapaistosta, saa nähdä.
P.s. mä sanoin, etten vastaanota mitää lahjuksia, silti tuli pari hyacinttia.
Hyvää joulua, God jul! kaikille
Vielä kerkiäis kauppaan jouluruokia ostamaan, mut tavallista ruokaa löytyy pakastimesta, saa nähdä jos liian pitkään pähkäilen jää ostamatta, niin saa nähdä !!?
Joulurauhaa vain kaikille sitä arvostaville.
Ei nykyään ruoka hukkaan mene , tänään on pakastuspäivä . Elän kauan näillä jämillä . Kauppias ei saa rahojani pariinkuukauteen , vain muutaman lantin kun maitoa käyn hakemassa . Kirjahyllyssä oli tilaa vielä neljälle kirjalle joten krääsääkään ei tullut . Olen kyllä myös sitämieltä että kyllä roinaa on taas monessa huushollissa ihan liikaa , pysyypähän pyörät pyörimässä . Kirpparit tasaavat liiat romppeet kristillisesti , sinne vaan myyntiin .