suomen entinen paperikaupunki.
kuusankoski
kuusaakuusaa
6460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paperikaupunki Kuusaa on vieläkin vaikkakaan ei enää itsenäisenä kuntana. Säälittävää on se, että entisestä itsetietoisesta ja ammattiylpeästä paikkakunnasta on tullut persujen peräreikä, jolla ei enää ole edes oikeaa kansanedustajaa.
Ja väärin taas. Meillä on hyvä edustaja , jolla on kokemusta myös paperiteollisuudesta. Toisilla on Kaupungin edustajistossa palomies ja dementoitunut rakennuttaja. Kenen kolmesta luulet pääsevän eduskuntaan seuraavalla kaudella? Demarit unohdin kokonaan, koska riitelevät alati asioista.
Jotkut ottaa näköjään jo nyt tressiä siitä kun Lindström takuu varmasti jatkaa ensi vaalienkin jälkeen eduskunnassa ja on ihan toisella lailla esillä kun oli yhden kauden maitojuna Larikka. Larikan vähäisen esillä ololla oli kyllä selvä syy kun alunalkaen värvättiin isolla rahalla yhden kauden edustajaksi, että saatiin Kokoomuksen sisäpiiri riitojen vuoksi Kuosmanen sivuun. Siinä ei paljon seutukunnan etu painanut.
Lindström ja Larikka painii ihan eri sarjoissa, Larikasta ei ole paikallisesti hoitamaan asioista koko kunnan osalta, on liian sitoutunut pienen ryhmän edustajaksi ja kansanedustajaksi ei rahkeet millään riitä.
Larikka voi heilutella vaan niitä letkuja.
Kyllähän tuo on näyttönsä antanut , Ei näitä nykyisiä töitä pysty hoitamaan.
Eli Kouvolassa siinä niin kuin sätkynukke, isompien ohjailtavana.
Lindsröm,no voi,voi, mitähän tästäkin nyt vielä tulee??
voin sanoa ei yhtään mitään.
Voi jäädä kotia. Joku sanoi että olis tullut vielä leuhkaksi?!
Eli uusi nimi olkoon
LEUHKA LILLI!!!
Kyllä on karmeeta katella kun joku nolaa itseään päivästä toiseen.
Enkä puhu itsestäni.
lehdessä oli juttu kun usa tullit saavat aikaan uruguayn sellun myymisen eurooppaan halvalla
kiina ei saatuotteitaan usaan kertoivat pakkausten määrän supistuvan ja tämä sellu tuodaan super halvalla eurooppaan