Antakaa hyviä sienireseptejä,mitä voisi tehdä suppilovahveroista itse olen vain paistanut sipulin kerman kera voissa,nam nam
Suppilovahvero
10
14840
Vastaukset
- hyvä
On vähän kiire, mutta minä pistän kuivattuja mureketaikinan joukkoon, hyvää. Ja paksu sienikeittokin on hyvää kylmällä ilmalla eli sitä kermaa vain enemmän.
- nukka1
Sienipiirakka (suppiksista ym.paistettavista sienistä:
Pohja:
3dl kauraryynejä
3dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1rkl sokeria
1tl leivinjauhetta
Edellä mainitut sekoitetaan kuivina keskenään ja sitten lisätään piimää ja sekoitetaan, kunnes piimä imeytyy ja taikina on pehmeää, lusikalla levitettävää.
Tämä seos levitetään leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Täyte/päällinen:
4-5 sipulia renkaina
suppilovahveroita tai muita sieniä n.pari litraa.
Sipuli ja sienet haudutetaan pannulla ja loppuvaiheessa joukkoon voi lisätä purkillisen kermaa/ruokakermaa.
Mausteeksi suolaa ja esim.pippureita oman maun mukaan. Myös yrttejä voi käyttää.
Kun neste on imeytynyt muhennokseen, se levitetään pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi.
Päälle ripotellaan juustoraastetta, jonka jokainen voi valita makunsa mukaan. Kannattaa vain huomioida se, että kovin vähärasvainen juusto ei sula kunnolla, vaan siitä tulee kova, kuminen levy päälle.
Paistetaan n.200 asteessa, vähän uunista riippuen, keskitasolla, tai hieman alempana. Paistoaika 30-40 min.
Samaa piirakkaa voi varioida erilaisilla täytteillä.
- Suppis
Sienihillo
n. 3 l suppilovahveroita
Liemi: 5 dl vettä
2,5 dl etikkaa
1,25 kg sokeria
1 tl neilikoita
2-3 kanelitankoa
1 tl suolaa
Puhdista sienet. Kiehauta liemi. Lisää sienet ja anna kiehua tunnin verran. Tölkitä kuumina.Sulje tölkit heti. Säilytä viileässä.
Hyvää keitetyn perunan ja liharuokien lisäkkeenä. Makeea, kaunista ja maistuvaa! - Kotikokki
www.arctic-flavours.fi/sienireseptit
- Sasu
Maistuvainen ohje on kun valmistat normaalin lettutaikinan ilman suolaa ja laitat yhden ylimääräisen kananmunan. Kuumennetut suppilot sekaan ja paistat letut voissa. Erikoisen hyvää puolukkahillon kera. Nopeaa ja helppoa !
- Sasu
Painovirhepaholainen iski... Siis ilman Sokeria, mutta suolaa saa olla sopivasti !
- jimmy
Itse en suppiksista tee juuri muuta kuin keittoa. Resepti on yksinkertainen:
Paista sienet hyvin voissa (paistan aina kaikkia sieniä aika kauan, oon huomannut että kärsivällisyys palkitaan). Lisää pari rkl vehnäjauhoja ja päälle vesi (riippuen sienien määrästä). Lihaliemi tai kasvisliemikuutiot sekaan ja saa kiehua pikkuhiljaa kauan. Mitä kauemmin sen parempi (no joo, jossain se raja tulee vastaan, useita tunteja kuitenkin). Mausteeksi en laita muuta kuin mustapippuria ja persiljaa. Ja tietty lopuksi kerma sekaan. Hyvä tulee. Tärkeintä että sieniä on paljon, silloin ei voi epäonnistua.
Turun seudulla paras suppiloaika on vielä edessä. Ovat nousseet mutta vielä pieniä.- Ina
Edellisen reseptin muunnos: lisää pari lusikallista tomattipyreetä. NAM! Paranee vanhetessaan!
- ann
Suppilovahverosta saa herkullisen keiton kun sen ensin paistaa voissa sipulin kera ja sitten lisää sopivasti maitoa tai soijamaitoa. Sekaan sulatetaan mesikämmen-juustoa ja saostaa saa maizena- suurusteella. Kannattaa käyttää vaaleaa maizenaa sillä tummasta ei tule niin hyvän makuista. Mausteeksi riittää suola ja timjami.
Huom.Sienet pitää paistaa kunnolla.Ite kuivatan kaikki ja lisäilen kaikkeen mihin voin. Kyllä ne käy mihin vaan, tuli muuten hyviä sämpylöitä tässä viimeks!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232