Olen huolissani suomenkielen eloonjäämisestä

Jos Suomen valtio ei vaali suomenkieltä niin kuka sitä tekee.

Minäkin olen huolissani.

Siksihän on kansalliskielten strategia.
Suurin uhka suomen ja ruotsinkielille ei ole toisessa kielessä vaan engalnnin suurella painolla nykytieteessä, viihteessä m.m. Muut kielet köyhtyvät jatkuvasti kun on tällainen ylivoimaisesti painava kieli.

Ihan samaa minäkin toivon että meidän rutsinkielisten tulevat sukupolvet saavat käyttää ja osaavat käyttää suomenruotsia. Se ei tee meistä vihollisia vaan samaa tarvetta meillä on molemmilla ja siksi mahdollisuus ymmrtää tätä yhteisenä haasteena maailmassa missä englanninkieli jyrää monta muita.

Ei missään ole sanottu, että englannin kieli on tappanut muita kieliä.

Ruotsi yritti tuhota suomenkielen satojen vuosien ajan. Tämä vaara on edelleen olemassa. Nyt jo suomenkieltä pitää puolustaa ruotsinkielen levitessä kokoajan uusille alueille.

Axel Olof Freudenthal on RKP:n oppi-isä, jonka kunniaksi lyötyä mitalia Rkp jakaa edelleen suurimpana kunnianosoituksenaan henkilöille joiden he katsovat erityisesti ansioituneen ruotsalaisuuden korostamisessa Suomessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal

Lainauksia

"Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa."

"Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria"

"Historiasta tiedämme että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla."

"Elleivät suomalaiset ja unkarilaiset olisi jo kehityksensä varhaisessa vaiheessa joutuneet tekemisiin itseään sivistyskykyisempien kansojen kanssa, olisivat ne raakalaisimmat kaikista."

"Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku."

"Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille."

"Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljess"

"Ja lopuksi, Suomen ruotsalaisten tulee puolustaa, maksoi mitä maksoi, ruotsinkielisten ylivaltaa maassa.”

Tälläkin palstalla on ihmetelty, miksi RKP poisti nettisivuiltaan maininnan, että Freudenthal on puolueen henkinen isä ja miksi Freudenthal-mitalin jako on ollut jäissä vuodesta 2007 lähtien.

On myös kyselty, mitä Freudenthal ajatteli suomalaisista. Aika hyvän kuvan saa professori John H Wuorisen kirjasta Suomalaisuuden historia (WSOY 1935):

”Muutamia vuosia sen jälkeen, kun Sohlman täten oli analysoinut Suomen kielikysymyksen ja sen vaatimukset, hänen aatteistaan kehitettiin ruotsalainen kansallisuusoppi. Sen luoja oli A. O. Freudenthal, jonka suku oli Ruotsista muuttanut Suomeen vuosisadan vaihteessa. Freudenthal piti edelleen Ruotsia isänmaanaan ja Ruotsin kansaa kansakuntanaan. Viisikymmenluvun puolivälin (1850) ”Skandinavia-väittelyt” tekivät hänestä intohimoisen skandinaavin; hän tuomitsi suomalaiskansallisen suunnan ja tarkoitukset turmiollisina, väittäen niiden vain jouduttavan venäläistymistä, ja pian hänestä tuli fennomaanien kiivain vastustaja nuorten akateemikkojen piirissä. Hyväksyen tinkimättä Sohlmanin todistelut Freudenthal loi ohjelman, jota muutamin muutoksin ruotsalaiset kansallismieliset ovat kuluneiden vuosikymmenien aikana seuranneet.

Freudenthal väittää, että kansallisuuden kokonaan määrää kieli; eivät lait eivätkä tavat, eivät yhteiskunnalliset laitokset eivätkä historialliset tekijät, eivät myös valtiolliset olot ole sen perustuksena. Suomen oloista puhuttaessa hänen mielestään ruotsinkielisiä asukkaita ei voinut eikä saanut kutsua suomalaisiksi, sillä he olivat aitoruotsalaisia, vaikka asuivatkin maassa, joka ei enää kuulunut Ruotsin kuningaskuntaan.

Kun suomalaiskansalliset tahtoivat hävittää heidän luonnollisen ruotsalaisen kansallisuutensa, oli sen tähden paikallaan käyttää tästä liikkeestä nimitystä fennomania (kiihkosuomalaisuus). Työskentely suomenkielisen väestön hyväksi oli kylläkin puolustettavaa, ja olosuhteet tekivät sen jossain määrässä välttämättömäksikin, vaikka suomalaiset olivatkin ruotsalaisille ”vierasta kansallisuutta”. Mutta sen ei saa antaa jäytää ruotsinkielen asemaa maassa, ja kaikkein vähimmin tulisi ruotsinkielisten kannattaa yläluokan suomalaistamista, koska se edisti ruotsinkielisen väestön vähenemistä.

Molemmat kieliryhmät ovat niin erilaiset ja keskenään sovittamattomat, että niiden yhteensulattaminen oli vuosisatainen mahdottomuus, eikä sen vuoksi mikään hyödyllinen kansallispolitiikka voi perustua siihen edellytykseen, että todellinen kielellinen yhteensulaminen joskus olisi toteutettavissa".

JA LOPUKSI

"SUOMEN RUOTSALAISTEN TULEE PUOLUSTAA MAKSOI MITÄ MAKSOI, RUOTSINKIELISTEN YLIVALTAA SUOMENMAASSA".