Mä en pysty tähän enää.. Huomenna joulu , mutta perheessä silti viha mua kohtaan näkyy hyvin ja kuten moni tietää niin sanat satuttavat paljon.. Oon vasta 16 vuotias ja mua kohellaab kun paskaa äiti toivoo ettei mua ois ikinä syntynyt ja inttää sitä kun hän ei mua ois toivonut ja muut perheenjäsenet muutenvaan vihaavat ja haukkuvat.. Koitan ite olla ilonen heille ja esittää että kaikki ois hyvin .. Ei ne tiiä mun elämästä kodin ulkopuolella yhtään , mulla on rankkaa, mulla ei oo enään ketään kenelle kertoa kaikki tää ja itsemurha mielesä joka päivä moneen kertaan ollut ja monta vuotta.. Ajattelin, että jos ois huomenna mun aikani näyttää kuin pahalta musta tuntuu ja poistua täältä lepäämään aamulla ennenkuin kukaan herää.
Pois
Ppppooois
7109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Entä jos näyttäisit äidillesi ja perheenjäsenille muulla tavalla miten pahalta sinusta tuntuu? Sinullakin on oikeus olla vihainen ja näyttää tunteesi. Se yleensä helpottaa kun saa purkaa vihansa ja näyttää tunteensa. Sama oikeus sinulla on elämään kuin muillakin perheessäsi. Äidilläsi olisi aika ottaa vastuu lapsestaan eli sinusta ja sinulla on oikeus olla vihainen jos hän sitä ei tee.
Oonhan mä näyttänyt ku aina itken päin naamaa hänel et mul on paha olla ja oon kans kertonu et mä ajattelen itsemurhaa usein ... Ei häntä kiinosta
Sinun pitää puhua asioista jollekin kuka välittää.. muut perheenjäsenet, ystävä, koulussa joku, terveydenhoitaja, lääkäri.. kuka tahansa kunhan saat kertoa asiat sellaiselle ihmiselle kuka ottaa sinut vakavasti ja kuuntelee. Se on ensimmäinen vaihe mikä helpottaa oloasi.
Kaikki 16-vuotiaat ajattelee että elämä on rankkaa ja että kukaan ei ymmärrä jne... Hormonit on kumma juttu. Kunhan niiden kanssa oppii elämään ja hormonitoiminta aikaa myöden tasaantuu, kulkee ajatuksetkin tasaisemmin.
Sanon sinulle lohtuna, että loppujen lopuksi harva maan päällä syntyy kuin tilaustyönä ja on se kaipauksella odotettu lapsi. Vauvoja vain syntyy, kun ihmisillä on tarve terhdä sitä muka jonkun rakstumisen myötä.
Olen itsekkin syntynyt täysin tällaisen hairahduksen vuoksi ja en ole ollut toivottu tapaus 50-luvulla; pikemminkin vanhempieni elämänsuunnitelmien pilaaja.
Silti koen että elämälläni on syvällisempi tarkoitus, niin kuin jokaisella tänne sytyvällä. Sittenkin maailmaan tuloni on ollut Suuren suunnittelijan käsissä: hän voi kääntää hylkäämisen jopa suunnanantajaksi elämän varrella.
Kun olen kokenut samaa kuin sinä, olen suuntautunut tukemaan ja auttamaan niitä, joita tänne ei ole tietoisesti ihmisten tahdosta tovottu.
Kun omat kipunsa ja itkunsa on itkenyt, alkaa huomata että itse voi olla lähimmäinen, ja välittää ja saa itsekkin sympatiaa kanssamatkaajilta. Ihminen ei voi antaa ja jakaa ilman eheytymistä. Onko niin että myös sinun vanhempasi ovat syntyneet eitoivottuina ja ilman rakkautta ja eivät pysty sitä sinulle antamaan. Yleensä hylkääminen kulkee perintönä sukupolvelta toiselle, mutta perinnön voi katkaista. Ksokaa ei ole liian myöhäistä.
Et ole syypää syntymääsi ja mitenkään paha ja arvoton. Isäsi ja äitisi ovat varmaan ihan samanlaisia reppanoita ja voivat itkeä sisimmässään rakkaudettomuutta ja sitä etteivät pysty antamaan sinulle enemmän.
Tarvitset asennemuutoksen itesäsi kohtaan mutta alussa se vaikuta tunnetasossa. Oikea ymmärtävä terapia olisi varmaan hyväksi.
Yritä hyväksyä itsesi ja läheisesi juuri sellaisena kuin he ovat.
Hyvä itsehoitokirjlallisuus auttaa ymmärtämään.
Jos vanhemmat kohtelevat lasta törkeästi, niin siitä voi tietääkseni myös lapsi itse mennä puhumaan sosiaalityöntekijälle, joka sitten voi ohjata lapsen sellaiseen paikkaan, jossa häntä kohdellaan asiallisesti. Mielestäni jos äiti kerta toisensa jälkeen sanoo, että lapsi ei ole toivottu ihminen perheessä, niin silloin lapsella on oikeus vaatia parempaa kohtelua.
Hei aloittaja 16 vuotias, mitä sulle kuuluu?