Teeskennellyt koko ikäni

Olen 20vuotias nainen. Aiemmin elämässäni olen ollut sosiaalinen, ryypiskellyt ja ollut "suosittujen" porukoissa iät ja ajat. Yh- ajatuskin noista ajoista kuvottaa. Esitin iloista ja hauskaa, mutta en koskaan voinut vain istua ja nauttia ihmisistä ja ympäristöstä. Koko aja oli pakko yrittää 100% olla niin hiton itsevarman sosiaalinen.

Yhtäkkiä iski kuitenkin vastoin kasvoja kuinka paskoja muut ovat, ja kuinka heikko itse olen, kun en osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä. Olen niin riippuvainen muista että tekee pahaa. Kaikki lähti siitä kun minua petettiin,erosin silloisesta poikaystävästäni ja meni välit poikki yhteen parhaaseen ystävään. Sen jälkeen toiseen ystävään joka liikkui samassa porukassa. Ja sen jälkeen toiseen siitä porukasta jne, näette kuvion. Erkaannuin yhdestä porukasta lopulta täysin. Pikkuhiljaa ihmisiä on poistunut elämästäni, aikalailla heti kun lakkasin olemasta tuo tekohymyilevä varsinainen ilopilleri joka oli vain likakaivona.

Olin aina noiden ihmisten tukena kun he kaatoivat "elämäni on niin paskaa" saarnat harteilleni. Annoin joidenkin jopa asua luonani ja halusin oikeasti aidosti auttaa. Sitten kun minun jaksamiseni loppui kaikki katosivat. Ja nyt jälkikäteen olen saanut kuulla että milteinpä kaikki puhuvat minusta pahaa. Olen humiohuora, huora, paska ystävä jnejnejne. Kas kummaa kun en enää ollut tuo "huomiohuora"-he katosivat elämästäni täysin. Kun he eivät enää olleet kiinnostukseni keskipisteessä.
Kaikki paitsi ihana poikaystäväni, jonka itseasiassa tapasin kun olin päättänyt etten enää teeskentele. Suhteemme on täysin aito ja rakastan häntä ja hänen takiaan tätä jaksan. Seurustelemme toista vuotta. Kaiken tapahtuneen takia olen kuitenkin sairaalloisen mustasukkainen ja pelotan menettäväni hänet heti kun on vähän huonompikin hetki. Huomaan kuinka patoan kaiken ja lopulta sitten räjähdän. Näin joulun alla varsinkin on haasteellista kun muutaman tärkeän ihmisen kuolema on osunut näille ajoille. Olen yksinkertaisesti vain aivan yksin oman pääni sisällä - enkä tiedä miten päästä pois. En enää tunnista itseäni: yritän niin kovasti olla aito ja sitä mitä olen, että en enää tiedä mikä on vain halua olla ja mikä on sitä olemista.
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yksinnn45345 kirjoitti:

Olen 20vuotias nainen. Aiemmin elämässäni olen ollut sosiaalinen, ryypiskellyt ja ollut "suosittujen" porukoissa iät ja ajat. Yh- ajatuskin noista ajoista kuvottaa. Esitin iloista ja hauskaa, mutta en koskaan voinut vain istua ja nauttia ihmisistä ja ympäristöstä. Koko aja oli pakko yrittää 100% olla niin hiton itsevarman sosiaalinen.

Yhtäkkiä iski kuitenkin vastoin kasvoja kuinka paskoja muut ovat, ja kuinka heikko itse olen, kun en osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä. Olen niin riippuvainen muista että tekee pahaa. Kaikki lähti siitä kun minua petettiin,erosin silloisesta poikaystävästäni ja meni välit poikki yhteen parhaaseen ystävään. Sen jälkeen toiseen ystävään joka liikkui samassa porukassa. Ja sen jälkeen toiseen siitä porukasta jne, näette kuvion. Erkaannuin yhdestä porukasta lopulta täysin. Pikkuhiljaa ihmisiä on poistunut elämästäni, aikalailla heti kun lakkasin olemasta tuo tekohymyilevä varsinainen ilopilleri joka oli vain likakaivona.

Olin aina noiden ihmisten tukena kun he kaatoivat "elämäni on niin paskaa" saarnat harteilleni. Annoin joidenkin jopa asua luonani ja halusin oikeasti aidosti auttaa. Sitten kun minun jaksamiseni loppui kaikki katosivat. Ja nyt jälkikäteen olen saanut kuulla että milteinpä kaikki puhuvat minusta pahaa. Olen humiohuora, huora, paska ystävä jnejnejne. Kas kummaa kun en enää ollut tuo "huomiohuora"-he katosivat elämästäni täysin. Kun he eivät enää olleet kiinnostukseni keskipisteessä.
Kaikki paitsi ihana poikaystäväni, jonka itseasiassa tapasin kun olin päättänyt etten enää teeskentele. Suhteemme on täysin aito ja rakastan häntä ja hänen takiaan tätä jaksan. Seurustelemme toista vuotta. Kaiken tapahtuneen takia olen kuitenkin sairaalloisen mustasukkainen ja pelotan menettäväni hänet heti kun on vähän huonompikin hetki. Huomaan kuinka patoan kaiken ja lopulta sitten räjähdän. Näin joulun alla varsinkin on haasteellista kun muutaman tärkeän ihmisen kuolema on osunut näille ajoille. Olen yksinkertaisesti vain aivan yksin oman pääni sisällä - enkä tiedä miten päästä pois. En enää tunnista itseäni: yritän niin kovasti olla aito ja sitä mitä olen, että en enää tiedä mikä on vain halua olla ja mikä on sitä olemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu