Ajattelin alkaa vähitellen keräämään vauvanvaatteita, jos löytäisi vaikka nättejä käytettyjä. Vauva syntyy sektiolla viimeistään huhtikuun viimeisellä viikolla eli rv39. Ei ole ensimmäinen lapseni mutta en enää oikein muista, mitä kaikkea pitäisi sitten ostella...kokoa 56 cm ajattelin ainakin alkuun. Sen muistan, että kietaisubodyt on tosi hyviä ihan pienille. Unipussi oli parempi kuin peitto kuopuksellani. Mutta mitä vauva pukee yllensä huhti-toukokuussa? Ulkovaatteet? Mitä muuta tarvitsen kuin bodyjä ja potkuhousuja? Huhti-toukokuussa onko käytössä pitkähihaiset vai lyhythihaiset bodyt?
mitä ne vauva pukevat ja tarvitsevat
huhti-toukokuussa
2109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitkähihaiset bodyt yleensä vielä huhti-toukokuussa, paitsi jos sattuu ihan hillitön hellekevät kuten v. 2011. Epätodennäköistä kuitenkin.
Viime keväänä taas oli vielä toukokuun alussa pakkasta, joten talvihaalari oli tarpeen pitkään. Oma muksu on jo vähän isompi, mutta muistaakseni puin huhti-toukokuussa kuitenkin vielä joko talvivaatteisiin (lämpötilan mukaan tietysti kuitenkin, keväät ovat erilaisia...) tai sitten vain vanuhaalarin jos oltiin enimmäkseen autolla eikä ollut kovin kylmää. Liikuttiin enimmäkseen autolla, satunnaisesti myös vaunujen kanssa. Oma lapsi oli ja on hyvin lämminverinen tapaus eli niska märkänä kovin helposti. Sen takia tuli puettua yleensä kevyemmin kuin yleinen suositus on, yksilöitähän me kaikki ollaan. Niskasta kokeilemalla tiedät onko päällä sopivasti, liian vähän vai liikaa.
Unipussi on kyllä parempi kuin peitto. 56 cm vaatteet toimivat ainakin meillä alussa hyvin. Kietaisubody on näppärämpi alussa kuin pään yli vedettävä. Bodyilla ja potkuhousuilla kuitenkin pääsee pitkälle. Jotkut hifistelevät unihaalareilla jne., mutta ne eivät ole pakollisia.
Ei osaa vielä mitään pukea ylleen. On liian pieni.
"Mutta mitä vauva pukee yllensä huhti-toukokuussa?"