eli... olen 23v normaali opiskelija jätkä jolla on tyttöystävä jota rakastan ja elämä muutenkin ihan omasta mielestä mallillaan. Paitsi että minulla on hyvin hyvin vahva ihastus erääseen kauniiseen ja mukavan tuntuiseen muutaman vuoden nuorempaan tyttöön. Hyvin vahvan tästä ihastumisesta tekee se etten oikein pääse tästä pakkomielteen omaisesta rakkauden tunteesta millään irti vaikka sitä on valehtematta kestänytkin jo yli 5 vuotta vaihtelevalla vahvuudella, mutta kuitenkin aina niin että kun näen hänen silmänsä olen henkisellä tasolla aivan sekaisin muutaman viikon vaikka se olisi ollutkin vain ohi kiitävä katseenvaihto. Tiedän säälittävää. En siis tunne tätä tyttöä juurikaan enkä ole koskaan pyrkinyt häneen sen kummemmin tutustumaankaan koska olen aina järkeillyt että tässä mitään tolkkua ole kun en häntä ihan oikeasti tunne kuin hyvän päivän tutun tasolla ja siksi aina tolkuttanut olen itselleni että tämä on ohimenevää turhuutta jonka vuoksi ei tarvitse omaa eikä hänen elämäänsä sekoittaa sen kummemmin.
No puolitoista vuotta sitten jouduin toteamaan ettei tämä ainakaan lähiaikoina ollut menossa ohi koska en tätä kyseistä tyttöä ollut nähnyt valehtematta varmaan puoleen vuoteen mutta hän oli silti säännöllisesti ajatuksissani vaikka minkä tein ja taisin etten häntä olisi miettinyt. Silloin ystäväni neuvosta otin häneen ainoan kerran yhteyttä tarkoituksena oli vähän ensin avata keskustelua ja sitten ikäänkuin tutustumisen kautta olisin voinut siirtyä etetenpäin ihastuksesta ylipäässeenä. No eihän se näin mennyt vaan pää ei aina toimi suunnitellusti tälläisissä tilanteissa ja paniikinomaisessa hurmiossa töksäytin suoraan kauhean avautumisviestin mikä varmaan sekoitti meidän molempien elämiä enempi kuin uskalsin edes pelätä. Tyttöhän ei siis saanut tietää kuka olen koska aluksi oli tarkoitus selittää ilman riskejä tilanne ja sitten ehkä kertoa oma henkilöllisyys mutta kun pää seuraavana päivänä ja muutaman viestinvaihdon jälkeen hivenen selkeni menin aivan paniikkiin siitä mitä tein ja ilmoitin pahoitellen viestien olleen virhe ja lupasinetten enää ota yhteyttä koska ilmeisesti sekotin tytön luulemaan itseäni joksikuksi kolmanneksi henkilöksi. Tämän jälkeen hävitin prepaid kortin enkä ole yhteyttä sittemmin ottanut häneen ja katunut hyvin hyvin suuresti tekoni harkitsemattomuutta.
Ja siis lähes koko tämän ihastumisen ajan olen seurustellut tyttöystäväni kanssa eikä tämä siis ole vaikuttanut mitenkään meidän suhteeseemme eikä hän tiedä vaan on tämä ollut vain minun ongelmani/hulluuteni josta olen vaihtelevalla menestyksellä pyrkinyt eroon. Enkä siis suunnittele mitään tekeväni tämän ihastukseni suhteen vaan korkeintaan haen neuvoa kuinka tästä no pääsisi yli tahi eteenpäin. Neuvoa lähdin nyt täältä lähinnä epätoivosta hakemaan kun satuin tämän tytön ohimennen taas näkemään ja pää on taas niin pyörällä eikä asiaa hirviämmin auta vaikkei se siis mitään tarkoita että kuulin hänen parisuhde tilanteensa muuttuneen.
En tiedä joku voi lukea tätä suurella inholla että miten joku voi tälläistä tehdä mutta en minä vaan tiedä kuinka tääläisestä tilanteesta selviän kun on tämä tälläinen asia niin en ole juuri kenellekkään kaverillekaan kehdannut kertoa/kysyä neuvoa. Eli jos jollain jotain vinkkiä ois tälläiseen hivenen hankalaan tunneongelmaan niin olisin kiitollinen neuvoista kun ovat ne jo itseltään lopussa. Rakastan omaa tyttöystävää niin paljon etten hänestä tahdo erota mutta on tämä hankalaa kun on sitten oman lisäksi joku toinenkin joka saa pään niin pyörälle.
No puolitoista vuotta sitten jouduin toteamaan ettei tämä ainakaan lähiaikoina ollut menossa ohi koska en tätä kyseistä tyttöä ollut nähnyt valehtematta varmaan puoleen vuoteen mutta hän oli silti säännöllisesti ajatuksissani vaikka minkä tein ja taisin etten häntä olisi miettinyt. Silloin ystäväni neuvosta otin häneen ainoan kerran yhteyttä tarkoituksena oli vähän ensin avata keskustelua ja sitten ikäänkuin tutustumisen kautta olisin voinut siirtyä etetenpäin ihastuksesta ylipäässeenä. No eihän se näin mennyt vaan pää ei aina toimi suunnitellusti tälläisissä tilanteissa ja paniikinomaisessa hurmiossa töksäytin suoraan kauhean avautumisviestin mikä varmaan sekoitti meidän molempien elämiä enempi kuin uskalsin edes pelätä. Tyttöhän ei siis saanut tietää kuka olen koska aluksi oli tarkoitus selittää ilman riskejä tilanne ja sitten ehkä kertoa oma henkilöllisyys mutta kun pää seuraavana päivänä ja muutaman viestinvaihdon jälkeen hivenen selkeni menin aivan paniikkiin siitä mitä tein ja ilmoitin pahoitellen viestien olleen virhe ja lupasinetten enää ota yhteyttä koska ilmeisesti sekotin tytön luulemaan itseäni joksikuksi kolmanneksi henkilöksi. Tämän jälkeen hävitin prepaid kortin enkä ole yhteyttä sittemmin ottanut häneen ja katunut hyvin hyvin suuresti tekoni harkitsemattomuutta.
Ja siis lähes koko tämän ihastumisen ajan olen seurustellut tyttöystäväni kanssa eikä tämä siis ole vaikuttanut mitenkään meidän suhteeseemme eikä hän tiedä vaan on tämä ollut vain minun ongelmani/hulluuteni josta olen vaihtelevalla menestyksellä pyrkinyt eroon. Enkä siis suunnittele mitään tekeväni tämän ihastukseni suhteen vaan korkeintaan haen neuvoa kuinka tästä no pääsisi yli tahi eteenpäin. Neuvoa lähdin nyt täältä lähinnä epätoivosta hakemaan kun satuin tämän tytön ohimennen taas näkemään ja pää on taas niin pyörällä eikä asiaa hirviämmin auta vaikkei se siis mitään tarkoita että kuulin hänen parisuhde tilanteensa muuttuneen.
En tiedä joku voi lukea tätä suurella inholla että miten joku voi tälläistä tehdä mutta en minä vaan tiedä kuinka tääläisestä tilanteesta selviän kun on tämä tälläinen asia niin en ole juuri kenellekkään kaverillekaan kehdannut kertoa/kysyä neuvoa. Eli jos jollain jotain vinkkiä ois tälläiseen hivenen hankalaan tunneongelmaan niin olisin kiitollinen neuvoista kun ovat ne jo itseltään lopussa. Rakastan omaa tyttöystävää niin paljon etten hänestä tahdo erota mutta on tämä hankalaa kun on sitten oman lisäksi joku toinenkin joka saa pään niin pyörälle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
enter
Noin isoja ihastuksia tulee elämässä vain pari kertaa jos sitäkään. Jos olisin sinä, ottaisin riskin, uskoisin unelmaan, yrittäisin ottaa rennosti (ja vähän nauraa itselleni ja omalle hulluudelleni, joka on täysin inhimillistä ja hienoa) ja aivan ehdottomasti hyppäisin pois mukavuusalueeltani - kävisin juttelemassa tytön kanssa ja ehkä pyytäisin yhdelle. Koskaan ei tiedä tuleeko enää toista mahdollisuutta ja jälkikäteen elämässä katuu eniten käyttämättä jääneitä tilaisuuksia.
Onnea matkaan, toivon sulle suurta rakkautta elämääsi!
Tapasin, juttelin, nauroin, hymyilin, piilotin tunteeni, yritin olla katsomatta ja nyt kärsin sisäisesti pahemmin kuin yksi ihminen voi henkistä kipua ja hulluutta kestää. Hän on ihmisenä vstustamaton kun jo pelkkiin silmiin voi melkein hukkua kun ei niistä saa katsetta irti. Sattuu ahdistaa hävettää melkein itkettää mutta se hetki kun hän oli siinä ja hymyili oli kaiken tämän hulluuden ja tuskan arvoista mitä nyt kärsin kun hän ei ole tässä.