Oikeustieteellisen sisäänpääsy on ilmeisesti melko vaikeaa. Mutta minkälaiset mahdollisuudet on päästä sisään, jos keskiarvo on jotain 8 noissa aineissa, mistä pisteitä annetaan. Käsittääkseni oikiksen pääsykokeissa yo-todistuksen painotus ei ole kuitenkaan kovin suuri, olenko oikeassa? 1/3 pisteistä korkeintaan yo:sta, vai?
Olen ajatellut, että menisin valmennuskurssille ja lukisin useita tunteja päivässä monen kuukauden ajan. Valmennuskurssi kai on ihan hyvä idea?
Olen ajatellut, että menisin valmennuskurssille ja lukisin useita tunteja päivässä monen kuukauden ajan. Valmennuskurssi kai on ihan hyvä idea?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aloita Avoimen yliopiston puolella, jos todella kiinnostaa ja saat jo etukäteen suoritettuksi kursseja.
Valmennuskurssit eivät ole aina parhaita, vaan enimmäkseen rahastusta.
Oikikseen sisäänpääsy on kuin lottoa eli vuodesta vuoteen.
Lappiin tai Joensuuhun olisi väylämahdollisuuksia ja todennäköisempiä mahdollisuuksia päästä sisään.
moro..
ensinnäkin, varsinaiset oikeustieteelliset ovat Turussa, Helsingissä ja Lappeenrannassa. Muualla on vain laitoksia (siis yrittävät jotain, mutta eivät onnistu..) OTK-tutkinto mahdollista suorittaa vain edellä mainituissa. Vaasassa voi myös aloittaa, mutta siirto hesaan 2 vuoden kuluttua (samoin ÅA, 3v.)
Ja ainakaan Turussa ei todellakaan hyvitetä avoimen yo:n kursseista yhtään mitään! Mikä on aivan oikein, koska niillä on oikeisiin kursseihin eroa kuin yöllä ja päivällä.
Juristiksi ei pääse oikoteitä. Pääsykoekirja käteen ja lukemaan vaan!
Eikä rovaniemelle keskimäärin ole yhtään sen helpompaa päästä kuin turkuun tai hesaan. Tosin täytyy muistaa, että pääsykokeissa on fundamentaalisia eroja, jolloin toinen koe saattaa sopia paremmin kuin toisella. Esim turussa ei ole koskaan ollut monivalintatehtäviä (vaan 8 esseetä) mutta hesassa on jne...
Ja todellakin suosittelen valmennuskursseja! Helpottavat huomattavasti ja oikeustieteellinen teksti on sellaista, että luulet ymmärtäväsi, mutta hakoteillä olet... Tietty jossain laitoksilla tms on eri asia, kun ei ole niin väliä onko asia pilkulleen oikein...
Nimittäin tähän edelliseen tekstiin.
Rovaniemellä on, mutta Lappeenrannassa ei takuuvarmasti ole oikeustieteellistä tiedekuntaa.
Vaasan osalta meni oikein, mutta mistäs tuon ÅA:n siirto-oikeuden Hgin yliopistoon revit? Hgin oikiksen opinto-oppaassa todetaan näin:
"Åbo Akademissa oikeusnotaarin tutkinnon suoritusoikeuden vuonna 1996 tai tämän jälkeen saaneen ja oikeusnotaarin tutkinnon suorittaneen, jonka siirtymisen Helsingin tiedekuntaan Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on hyväksynyt, ei tarvitse osallistua valintakokeeseen."
Edellytyksinä siis on
1) oikeusnotaaritutkinnon suorittaminen loppuun asti JA
2) tiedekunnan erillinen opiskelijaksi hyväksyminen.
ÅA kouluttaa siis rättsnotariet (oikeusnotaari) -tutkintoa, jonka suorittaneita pääsee muutama vuodessa Turun yliopistoon ilman pääsykoetta täydentämään tutkintonsa OTK:ksi. Paikkoja on vuosittain enemmän kuin halukkaita.
Ja Turussa todellakin hyvitetään avoimen yliopiston kursseja samalla tavalla kuin muuallakin. Turussa avoimessa opiskelleet saavat suppeat kurssit sellaisinaan hyväksyttyä arvosanoineen.
Rovaniemelle on suhteessa helpompi päästä kuin Helsinkiin tai Turkuun, koska karsinta sinne tehdään pienemmästä joukosta, mutta sisäänottomäärä on suhteessa hakijajoukkoon suurempi.
"Tietty jossain laitoksilla tms on eri asia, kun ei ole niin väliä onko asia pilkulleen oikein..."
Heh. Niistä "jostain laitoksista, jotka yrittävät jotain, mutta eivät onnistu" sen verran, että siellä koulutetaan ihmisiä eri tehtäviin kuin oikeustieteellisissä, esimerkiksi opetetaan hallinto-oikeutta, ja ne tarjoavat sivuaineopintomahdollisuuksia muiden alojen opiskelijoille jne. Ei niistä mitään ali-ihmisiä valmistu, vaikka edellisen (ilmeisesti oman opiskelupaikkansa autuudesta innostuneen oikisfuksin) kirjoituksesta sellaisen kuvan voi saada.
Valmennuskursseista sen verran, että jos sisälle pääsee, niin ainejärjestön järjestämän kurssin hinnan saa opiskelujen aikana melko pitkälti takaisin, koska ne vähät voitot, mitä valmennuskursseista tulee, menevät ainejärjestön jäsenten (ts. oikiksessa opiskelevien) aktiviteettien järjestelyyn (halvemmat bileet sekä monipuolista ja edullista muutakin toimintaa).
Eli numeroilla ei todellakaan ole merkitystä kun oikikseen haetaan eikä oikeastaan kirjaimillakaan liioin. Itse menin A:n papereilla Helsingin tiedekuntaan sisään, eli se ei ole kuin omasta viitseliäisyydestä kiinni ja tietysti älykkyydestä jonkin verran.
Valmennuskursseista sen verran, että kannattaa ainakin vastaustekniikkaa mennä opettelemaan kursseille, koska se on avainasemassa sisään pääsyn suhteen. Siellä monta sataa hakijaa osaa yhtä paljon/enemmän kuin juuri sinä itse, jolloin ratkaisuksi tulee se, kuinka annetun tilan käytät ja kuinka olennaisilla seikoilla paperin täyteen tihrustat.
Ps. On muuten Pykälä Ry:n valmennuskurssit kaikista tehokkaimpia.
Joo, tosiaankaan ei ole papereista kiinni vaan ihan siitä pääsykoeosaamisesta. Alkupisteistä ei ole käytännössä hyötyä, ellei ole useampi L niissä neljässä laskettavassa aineessa. Ja silloinkin hyötyä on pisteen tai kahden verran. Eli sen varaan ei kannata laskea. Todellakaan ei mistään 1/3:sta ole kyse. Ei oikikseen pääseminen (Helsinkiinkään) ole mikään mahdoton tehtävä. Pykälän kurssia minäkin suosittelisin, jos sellaiselle haluaa mennä. Ja vielä tuossa aiemmin kirjoittanutta oikaisisin, että jos oikikseen haluaa, niin Joensuussahan sellaista ei ole ;)
Kannattaa käydä oikiksen kursseja ensin avoimen yliopiston puolella, täällä Lapin yliopistossa niistä saa pääsykokeisiin lisäpisteitä, 1 opintoviikko= 1 lisäpiste.Maksimissaan pääsykokeeseen voi käyttää 20 kpl.(Muissa yliopistoissa ei käsittääkseni ole tuota lisäpiste-systeemiä, vaikka mahdollisuus avoimeen opiskeluun onkin). Lisäksi kurssit luetaan myöhemmin hyväksi suoritettuina opintoviikkoina, kun pääset sisälle.
Valmennuskursseista on toisille hyötyä, toisille ei. Itse kävin ennen ensimmäistä hakukertaa valmennuskurssin, mutta vasta toisella yrittämällä pääsin sisälle. Tämän luen pitkälti juuri em. avoimen yliopiston ansioksi. Siellä kun saa esimakua todelliseen opiskeluun.Keskiarvot ym. yo-todistukset ei paljoa auta, pääsykoe on se, mikä ratkaisee. Rohkeasti hakemaan vaan, kyllä tänne sisälle pääsee itse kukin!
mutta sitten ei saa ylioppilastodistuksesta lisäpisteitä, jos valitsee avoimen väylän. Puhdasta koepistekiintiötä ei taida Lapissa olla, eli ei se kauhean hyvä järjestelmä ole tuoreelle abille, jolla kirjoitukset eivät ihan nappiin ole menneet. Toisaalta Helsingissä ja Turussa on myös koepistekiintiö, ja ylioppilastodistuksen vaikutus joka tapauksessa aivan minimaalinen, sillä voi vuodesta riippuen 6 laudaturia kirjoittanut voi saada muutaman hassun lisäpisteen neljä approa kirjoittaneisiin nähden.
Toki Rovaniemen hakijamäärät ovat vähäisempiä.
Itse asiassa Lappia olenkin harkinnut, koska sinne pääsee luultavasti helpommin sisään kuin Helsinkiin. Itse asun Tuusulassa, mutta isäni sisko asuu Rovaniemellä, joten paikat on jokseenkin tutut eikä tulisi ihan orpo olo.
Kiitoksia vastauksista! Pitää kokeilla Pykälä ry:tä ja avointa yliopistoa.
...jos et pahastu :)
Pykälällä järjestää valmennuskursseja Helsinkiin, Lex Turkuun ja Artikla Rovaniemelle (kaikki ovat paikallisia oikisten ainejärjestöjä). Älä nyt etukäteen vielä piruja maalaa seinille, avoin yliopisto tulee kysymykseen vasta silloin, jos et pääse ensimmäisellä kerralla. Avoimeen et saa opintotukea, halpaa kämppää on luultavasti turha haaveilla opiskelijapohjaisen säätiön kautta jne. Avoin on mahdollinen vain, jos käyt sen sivussa töissä, eller om pappa betalar.
Avoimessa yliopistossa opiskeleva saa yhteiskunnalta reilusti ainakin tuplasti tukea verrattuna niihin, jotka puurtavat täyttä päivää virallisena opiskelijana.
Avoimessa opiskelevahan saa työttömyyskorvausta tai työmarkkinatukea, lisäksi pelkkä yleinen asumistukikin on suurempi kuin opintotuki. Jos sinulla on hieman kalliimpi kämppä, niin kaupungin sosiaalitoimisto maksaa mielellään asumistuen jälkeen jäljelle jäävän vuokran. Lisäksi sossu kustantaa terveydenhoitomenot lääkkeineen.
Eli eipä juuri kannata murehtia opintotuen puutetta tai sitä, ettet pääse halpaan opiskelija-asuntoon. Kyllä sitä ehtii.
Ainoa miinuspuoli taitaa olla, ettei avoimen kautta voi valmistua ja samalla jää paitsi ainejärjestön riennoista. Mutta nekin korjautuvat, kun pääset sisään.
Tällaisen kikkailun moraalista hyväksyttävyyttä en osaa arvioida, olenhan vain oik.yo.
Yhteiskunnan elättinä en ole vielä pienen elämäni aikana muuten ehtinyt olla kuin opintotuen kautta, joten kaikki kikkailumahdollisuudet eivät ole ihan tuttuja. Kaverini pääsi samaan tiedekuntaan vuoden avoimen opintojen jälkeen ja valitti tukibyrokratian raskautta ja yleensäkin toimeentulo-ongelmia avoimen aikana, lähinnä näihin puheisiin perustin mielipiteeni. Ehkä se on hätiköity ja väärä, mutta muutamia asiaan liittyviä selventäviä kysymyksiä minulla on, kun tunnut nämä tukiasiat tietävän.. Sinänsähän tällainen outo porsaanreikä (että puolipäiväopiskelija nauttisi paremmista etuuksista kuin kokopäiväopiskelija) ei olisi opiskelijoiden asema huomioon ottaen mikään ihmeellinen.
Eikös työkkärin tukea varten tarvitse olla tietyn mittainen työhistoria takana, joitain kuukausia? Mitenhän tämä vaatimus ja abiturientin työhistoria kohtaavat? Muuten taitaa tippua toimeentulotuelle?
Lisäksi parempi olisi ehkä vertailla opintotuen asumislisää ja opintotukea sekä toimeentulotukea ja asumistukea. Lisäksi kokopäiväopiskelijoilla on edullinen lainamahdollisuus, johon liittyy ilmeisesti ensikeväänä sisään päässeiden osalta verovähennysoikeus. Avoimilla markkinoilla samanlaatuisten asuntojen vuokrat tuntuvat olevan n. 50-100 euroa suuremmat kuin opiskelija-asuntosäätiöiden kohteissa. Käsittääkseni KELA ei maksa kuin tietyn prosentin mukaan asumistukea, eikä vuokranmaksuun saa kuin ehkä poikkeuksellisesti jotain tapauskohtaisesta harkinnasta johtuvaa lisärahaa sosiaalitoimistosta? Ja eikös sosiaalituilla elävillä ole velvollisuus (tuen pienenemisen uhalla) osallistua johonkin työllistymiskoulutukseen? Lappujentäyttelyharjoituksia ja muuta mukavaa ajanvietettä? Ja työn vastaanottamisvelvollisuus samalla uhalla? Avoimen kurssit ovat maksullisia, niihin ei varmaan saa mitään valtion tukea? Jos joku saa, niin kyllä pitää onnitella saavutuksesta.
Sinänsä tuo avoin yo tuntuu minusta melkoiselta ajan haaskaamiselta... ajan, jonka olisi ehkä parempi käyttää työntekoon. Harva nimittäin suorittaa 40 ov/vuosi vauhtia opintoja avoimessa, joka on aikalailla normivauhti yliopistossa (oikiksessa ainakin). Tietysti on eri asia, jos tosissaan pitää toimeentulorajalla kitistelystä. Ja toisaalta miksi abiturientin pitää tuskailla jo ennen pääsykoetta, että mitenkäs käy, jos epäonnistun? Kokeessa epäonnistuneiden keräilyerät ovat vasta loppukeväästä/syksystä.
Joka tapauksessa ainakin pelkästään sisäänpääsyn helpottamisen takia avoimen opintojen suunnittelu tuntuu aika hullulta hommalta.
En ole itsekään ollut yhteiskunnan elättinä, mutta kaveripiirissäni näitäkin opiskelijoita on. Enkä toisaalta pidä sitä niin järkyttävänä asiana, mikäli nuori pyrkiessään haluamalleen uralle elääkin vaikkapa muutaman kuukauden "sosiaalipummina". Paljon enemmän minua jurppii kolmekymppiset tuulipukuiset aikuiset, jotka eivät ole halunneet opiskella, eikä työnkään perässä ole muutettu, vaan lykitään lastenvaunuja maalaiskuntien raiteilla tai kaupunkien lähiöissä. Heillä ei ole haluakaan muuhun, kaiken pitäisi tulla valmiina eteen ja silti valitetaan.
En ole työttömyystoimiston asiakkaana ollut, mutta eiköhän työllistyminen, ja velvollisuus ottaa tarjottua työ vastaan, liene täysin teoreettinen mahdollisuus. Ei töitä tulla kotiin tarjoamaan, koska oma-aloitteisia hakijoitakin on nuorelle ylioppilaalle soveltuviin töihin enemmän kuin riittävästi.
Työmarkkinoille tulijalle, kuten ylioppilaalle, asetetaan 5 kk:n karenssi, jonka jälkeen on oikeutettu työmarkkinatuelle. Työmarkkinatukihan jatkuu sitten kaiketi ikuisesti, kunhan huolehtii hakuvelvollisuuden täyttymisestä eli hakee syksyn ja kevään yhteishaussa vähintään kolmeen ammattikorkeakouluun. Eri asia on sitten työttömyyskassojen maksama ansiosidonnainen työttömyysturva, joka edellyttää tietyn pituista työhistoriaa ja ko. kassa jäsenyyttä.
En ole varma mainitsemastasi työllisyyskoulutuksesta. Ymmärtääkseni kyseisiä kursseja järjestetään ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa (akk), joissa "koulutetaan" lähinnä keski-ikäisiä työttömiä ihmisiä lyhyillä kursseilla. Tosiasiallisena tarkoituksena on uudistaa päivärahaoikeus ja tarjota työtä kouluttajille. Eihän jonkun 60 vuotiaan 10 vuotta työttömänä olleen kouluttamattoman henkilön mahdollisuudet työllistyä maaseudulla parane pätkääkään 3 kk:n atk-kurssilla.. Onneksi nuoria ylioppilaita ei tietääkseni pakoteta näille kursseille.
Onko se sitten paha, jos putoaa/pääsee sosiaalitoimiston asiakkaaksi? Lehtitietojen mukaan esim. Turun asukkaista noin 10 % on jatkuvasti sossun asiakkaana. Ohimennen sanottuna aika järkyttävää..
Jos henkilö oikeasti haluaa oikikseen ja tuntee pystyvänsä siihen, niin tällaisen sosiaaliturvan hankkimiseen kuuluva byrokratia ei ole mikään ongelma. Jos menettelyn vaiheita ja tarvittavia asiakirjoja ei pysty selvittämään, niin olisi todella syytä hakea jonnekin muualle!
Täh, avoimessa hörhöilevä joka ei oo päässy minnekään sisään saa enemmän tukia kuin yliopistossa ahkerasti puurtava? ei saatana, perseestä tää suomen systeemi. pitää kai ruveta työttömäksi niin saa jotain tukea