Kalat kuolevat

Akva 220l

Ostin viikko sitten 4 lehtikalaa akvaarioliikkeestä, sanoivat että sopivat meidän akvaan. Eilen illalla katselin ja ihmettelin missä kaksi niistä ovat ja huomasin partamonnin syövän niitä akvan takaosassa kasvin alla =( Noukin ne heti pois ja eivät ehtineet kauaa siellä olemaan kun edellisenä iltana olivat vielä hengissä. Nyt tänään illalla ihmettelin kun kuparimonni ei syönyt ja ei kauaa mennyt kun oli kääntynyt selälleen ja kuollut joten noukin pois. Samalla katselin että oli tasan puolet neontetroista hävinnyt. Kävin vessassa ja tulin takaisin etsimään ja yksi ui tosi oudosti nyki ja välillä kääntyi väärinpäin, sillä ei ollut kaikki hyvin joten lopetin sen. Sen jälkeen yksi samanlainen kala alkoi uimaan nykien pää hieman alaviistoon. Platy tytöt ovat kaikki vielä toistaiseksi hengissä, mustatetrat ovat ok, partamonni on ok, ja kaksi lehtikalaa ok, neontetroja on enää muutama, sinirihmakala ok.

Mitä ihmettä mun akvassa tapahtuu, ei ole ennen tällaista ollut ja mietin toivatko lehtikalat jonkun taudin vai mistä kaikki johtuu? Partamonni on ainakin toistaiseksi kunnossa vaikka ehti syömään kuolleita kaloja.

Tämä akva on ollut vuoden vähän reilun ja kaikki on mennyt hyvin jos ei jotain muutamaa kalaa ota huomioon mutta ei mitään tällaista joukkokuolemaa ja kaikki kuitenkin samalla tavalla hoidettu. Nyt on Joulukin niin ei pääse mihinkään akvaarioliikkeeseenkään =( Vaikka kyseiseen akvaarioliikkeeseen alkaa mennä maku kun myi lehtikalat vaikka jälkeenpäin luin kun kasvavat isoksi syövät neontetrat mutta näillä on nyt jokin muu kun oireilevat noin =( Kerrana aikaisemminkin myyneet sopimattoman parven silloin kun mulla oli pienempi akva ja miljoonakaloja. Mutta ei ole muuta kuin tuo yksi akvaarioliike ja Faunatar.

Joissakin kaloissa on myös ollut jotain punaisia jälkiä ihan kuin olisivat törmänneet jonnekin. mutta en tiedä onko normaalia kun värit haalistuneet jo jonkin verran muutenkin eli jos se tulee näkyviin kun väri vaalenee.

Toivottavasti vastaatte pian ja yritän vastata kysymyksiinne.

10

1753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Määä.

      Kertoisitko jotain akvaariostasi että voitaisiin edes yrittää auttaa. Jos et tiedä akvaariostasi mitään et voi ratkaista ongelmaa eikä kukaa voi sinua auttaa jos ei tiedä akvaariostasi mitään. Sulla ei välttämättä kaikki kalat edes voi olla samassa akvaariossa. Neontetra on pehmeänveden kala kun taas platyt on kovanveden kaloja. Platyja ja lehtikaloja ei kannata laittaa samaan akvaarioon. Platyt voivat nyppiä lehtikaloja. Mut kerro jotain akvaariostasi. Älä koskaan luota siihen mitä kauppias sanoo.

      Minkä kokoinen akvaario? Millainen suodatus? Hoitorutiinit kuinka useasti ja paljon vaihdat vettä kerralla? Onko veden vaihto säännöllistä? Kerro vedestä jotakin. Ensin vaikka PH, lämpötila, vedenkovuus ja nitraatti pitoisuus. Onko vedessä klooria? Käytätkö vedenparannusainetta?

    • Akva 220l

      En tiennytkään että platyt ja lehtikalat eivät sovi keskenään, olen ajatellut että alan ammattilainen tietää näistä asioista.

      Akvaarion koko on 220litraa, tällainen suodatin minulle myyntiin Eheim Powerline 2048. Vedenvaihtoväli n 7-10 päivää ja noin 1/3 vettä vaihdan säännöllisesti. PH 6, lämpötila 24, veden kovuudesta ja nitraatti pitiusuuksista en tiedä kun en ole tiennyt tällaisista testeistä. Kloorista en myöskään. Ei ainakaan hanavesi jätä kloorijälkiä minnekään. Käytän Easy-Life veden parannusainetta.

      Katselin niitä testejä netistä. Onko TetraTest 6 in 1 -testiliuskat hyviä?

      Tähän asti akvaariossa ei ole ollut ongelmia sillä vanhalla kalastolla.

    • Määä.

      Kuka on mielestäsi alan ammattilainen? Akvaariokauppias ja hänen työntekijänsä?
      Valitettavasti usein myynti menee kaiken edelle.

      Voihan olla ettei platyt häiritse lehtikaloja. Mulla oli omenakotiloita ja platyjä mutta platyt nyppivät omenakotilot hengiltä. Toisilla taas ei ole mitään ongelmaa asuttaa näitä kahta samaan akvaarioon. Suurin este lehtikalan ja platyn laittamiseen samaan akvaarioon on se että platy on kovanveden kala ja lehtikala on pehmeänveden kala. Voihan olla että sinulle on jossain myyty harvinaista pehmeänveden platy kantaa mutta epäilen tätä suuresti. Sulla siis on pehmeäveden ja kovanveden kaloja samassa akvaariossa. Lehtikaloilla vesi voi olla jopa 28 asteista joten tuo 24 on aivan siellä alarajoilla. PH on sulla 6 mikä menee lehtikaloille mutta ei platyille. Netistä löytyy helposti kaikista kaloista tietoa. Ne kannattaa käydä lukemassa ja jos mahdollista tarjota kaloille oikeat olosuhteet.
      Nitraattipitoisuus kannattaa myös mitata että löytää akvaariolle sopivan vedenvaihto välin. Jos vaan mahdollista kannattaa liuskatestit jättää kauppaan ja ostaa tippatestejä.

      Voihan olla että lehtikalat kuolivat vaan muutosta aiheutuneesta tressistä ja muuttuneista olosuhteista. Sulla on aika pieni akvaario 4:lle lehtikalalle. Muistan jostain lukeneeni että hallitseva lehtikalapariskunta voi jopa tappaa muut lehtikalat jos elintila on liian pieni.

    • Akva 220l

      Olen ajatellut että tämä akvaariokauppias osaa kun häntä on kehuttu niin paljon ja osaa kuulemma sanoa mikä kalaa sopii minnekin akvaan. Mutta nähtävästi ei kaikki ole aivan sitä mitä sanotaan.

      Täytyy lähteä ostamaan niitä testejä kun kaupat aukeaa. Mitä testejä kannattaa ostaa ja mitä niistä tarvitsen? Onko jotain sivua mistä löytyy akvaariokalat ja niiden tarvitsemat asuinympäristöt, lämpötilat ym? Olen niitä joskus katsonut mutta niissäkin on eroja siitä minkälaisia olosuhteita kalat tarvitsevat.

      Mulle juuri myytiin neljä lehtikalaa sen takia ettei niille tulisi riitaa. Itse olisinkin ottanut sen kaksi kun ajattelin että jos eivät pärjääkään mun akvassa, mutta sanottiin että parempi ottaa neljä kuin kaksi. Mikähän niitä muita kaloja tappoi kun ne on ollut kuitenkin jo niin pitkään ettei ne ollut uusia kaloja...

    • Jaspa

      Akvaariokauppias on samanlainen alansa ammattilainen kuin automyyjä. Molemmat puhuu aina totta :)

    • nill

      Miten olisi nitraattishokki.

    • 112233

      Minä ainakin tyhjentäisin akvaarion ja vaihtaisin koko veden ja laittaisin suodattimeen hiiltä.

    • monnit ärhäköitä

      Isommat partamonnit ruhjovat kyllä pienet lehtikalat, huolehdi että monnit saavat pohjatabuja. Mulla on joskus isommat monnit käyny lehtikalojen kimppuun
      ja se on sitä myöten selvä kala.

    • 400l

      Käy lainaamassa kirjastosta Markku Varjon tekemä akvaariokirja ja lue se kertaalleen kannesta kanteen ja sen jälkeen käy torinetissä kyselemässä jos löytyisi jostain niin osta.

      Minulla ainakin lehtikalat söivät neontetrat hyvällä ruokahalulla. Oletko kuullut karanteenista.

      Miten kasvit jaksaa, jos vedessä vikaa niin yleensä kasvit alkaa kärsiä ensimmäisenä, jos näin niin hoida pohja puhtaaksi. Kun vaihdat vettä niin hanavettä on seisotettava avoimessa astiassa väh 1vrk.

    • aqua1

      Outoa, että akvaario on ollut sinulla jo vuoden, etkä ole kuullut nitraatti ja nitriitti testeistä (NO3 ja NO4) Ennen kuin ostat uusia kaloja sinun pitäisi ensin testata vesi ja vaihtaa vedestä n. kolmasosa. Jos ostat yhdenkin kalan lisää se lisää veden kuormitusta ja nitraatti nuosee myös korkeammaksi. Akvaariossasi voi sitä paitsi olla liikaa kaloja. Aloitusviestissäsi pitäisi lukea koko kalasto ja vesiarvot. Kannattaa ostaa JBL testisalkku missä on kaikki testit, tai jos et halua ostaa niin useimmissa akvaariokaupoissa testataan vesiarvoja ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9121
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      82
      8451
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      6463
    Aihe